Niin se toukokuu vaihtui kesäkuuksi ja olen jälleen uuden ja jännän äärellä: parin päivän kuluttua olen Kilpisjärvellä odottelemassa uuden työn alkua ja kotinani toimii pienenpieni asuntovaununi.
Toukokuusta jäi jotenkin todella ristiriitaiset tunnelmat. Pääsin reissaamaan, lomailemaan ja viettämään aikaa minulle tärkeiden ihmisten kanssa, mutta kuukauteen mahtui myös vaikeampia hetkiä.
Tein kuukauden aikana yhteensä pari viikkoa töitä sairaanhoitajana täällä Sodankylässä ja ihanista työkavereista huolimatta tuo pari viikkoa oli jotenkin ihmeen haastava henkisesti. Tuntui kuin en osaisi olla se hoitaja, joka olen joskus ollut, vaikka kliiniset taidot ja tiedot ovatkin tallella. Kyllähän se mielialaan vaikuttaa kun on laskenut päivästä toiseen tunteja, koska pääsee pois. Positiivista tässä on se, että odotan entistä enemmän uusia työkuvioita Kilpisjärvellä!
Toukuun alussa pääsin opintomatkalle Norjaan.
Fiilikset ovat tällä hetkellä innostuneen odottavat, mutta kyllä minua myös jännittää. Jännitän uutta työtä, josta minulla ei ole kokemusta, miten minut otetaan vastaan, millaisia ihmisiä tapaan, vaunussa asumista ja kaikkea, mitä tulevaan neljään kuukauteen mahtuu. Mutta jotenkin koen hallitsevani jännityksen (suurimman osan ajasta). Olen ylpeä itsestäni, etten ole kovin paljoa maalaillut kauhukuvia, mikä kaikki voi mennä pieleen. Pyrin antamaan jännittämiselle oman tilansa ja ikäänkuin annan sen vain olla. Hetkittäin jännitys nostaa enemmän päätään, mutta kyllä se siitä pian taas tasoittuu.
Minun on vain opittava elämään jännittämisen kanssa, sillä kaikenlaista uutta ja jännittävää on varmasti luvassa myös jatkossa. Kuten Pikku Myy on sanonut: ”Vakiintunut elämä ei tarjoa mitään jännityksiä.”
Haluan lähteä Kilpisjärvelle niin avoimin mielin kuin mahdollista, antaa vaunuarjen rutiinien muodostua kaikessa rauhassa ja kohdata uudet ihmiset omana itsenäni. Antaa ajan näyttää, mitä tuo tuleva neljä kuukautta tuo mukanaan. Koen olevani etuoikeutettu kun saan jännittää tällaista uutta seikkailua. Onhan tämä jotenkin niin siistiä!
Tuntuu kuin siitä olisi vain hetki, kun marraskuussa aloitin työt Pyhätunturilla ja muutaman päivän kuluttua ensimmäinen kauteni matkailualalla olisi taputeltu. Nyt haluan hieman muistella kulunutta puolta vuotta.
Eräs työmatka auringonnousussa.
Työt vuokraamossa alkoi rauhallisesti marraskuun alussa perehtymällä kaikkeen mahdolliseen aina välineistä järjestelmiin ja laittamalla paikkoja kuntoon ennen avausta. Olen iloinen, että saimme pienellä porukalla perehtyä rauhassa, sillä kaikki oli aivan uutta. Kauden avaus siirtyi viikolla lumitilanteen vuoksi ja marraskuun loppupuolella pääsi hiljalleen kiinni varsinaiseen työhön ja asiakaspalveluun.
Alusta asti työ tuntui mielekkäältä, vaikka eihän kaikki aivan kivuttomasti mennyt. Varsinkin alussa oli hetkittäin vaikea hyväksyä, ettei osaa kaikkea heti. Hyppy toisen alan ammattilaisen roolista täysin noviisin kenkiin veti nöyräksi. Onneksi hiljalleen työstä alkoi tulla rutinoidumpaa ja sujuvampaa.
Joulukuun alussa pääsin tekemään muutaman vuoron Rukalla, mikä oli mukava ja opettava kokemus. Pyhällä meillä oli aatonaattoon asti vain yksi vuokraamo auki ja asiakkaita maltillisesti, vaikkakin lisääntyvästi joulukuun edetessä. Erityisesti kansainvälisiä matkailijoita oli tunturissa mukavasti. Töissä oli rauhallinen ja odottava tunnelma.
Siinä joulun aikana homma sitten lähti käyntiin rytinällä. Pari viikkoa todella paiskittiin hommia. Olin varautunut kiireeseen, mutta silti hieman yllätyin, millainen meno voi olla päivästä toiseen. Kiireen keskellä pääsin hetkittäin samanlaiseen flow-tilaa muistuttavaan fiilikseen kuin päivystyksessä työskennellessäni ja meininki oli hyvä. Valitettavasti jossain vaiheessa loppuu puhti niin itseltä kuin työkavereilta ja viimeiset päivät alkoivat mennä jo selviytymiseksi. Kiire kuitenkin loppui kuin seinään siinä tammikuun alkupuolella.
Vuoden viimeisen päivän aamu. Tunnelma väsynyt.
Tammikuusta on jäänyt mieleen erityisesti väsymys, vaikka töissä oli selvästi rauhallisempaa. Näin jälkikäteen mietittynä se ei ole lainkaan ihme; alkuun niin paljon uutta opittavaa ja siihen perään jouluviikot. Olen tyytyväinen itseeni, että annoin itselleni luvan olla väsynyt ja otin aikaa levolle. Helmikuussa energiatasot olivatkin taas kohdillaan.
Kun joulusta oli palauduttu, alkoi hiihtolomiin valmistautuminen. Oli todella hienoa päästä seuraamaan, miten koko tunturi valmistautui hiihtolomiin. Koen, että valmistautuminen oli yhtälailla konkereettisia asioita kuin henkistä valmistautumista. Jouluna kiire pääsi yllättämään, mutta hiihtolomiin osasin jo varautua. Loppujen lopuksi hiihtolomaviikot menivät melko kivuttomasti, vaikka töitä paiskittiin paljon.
Hiihtolomien ja pääsiäisen välillä oli niin rauhallisia kuin kiireisiäkin päiviä, mutta yleisesti asiakkaita oli mukavasti. Kiire rajoittui yleensä aamupäiviin ja sulkemisaikaan. Pääsiäisenä olikin sitten taas menoa ja meininkiä töissä, mutta sen jälkeen tunnelma on ollut leppoisa.
Tunturiaapa, Pyhä.
Olen tykännyt työstä ja meillä on ollut mahtava työporukka. On ollut virkistävää kun asiakkaat ovat olleet lähtökohtaisesti hyvällä mielellä. Koen saaneeni itsekin paljon joistakin asiakaspalvelutilanteista. Esimerkiksi kun ensimmäisiä kertoja laskettelemaan tai hiihtämään lähtevä asiakas palauttaa välineet leveä hymy kasvoilla ja innostuksesta soikeana. Toki sekaan mahtuu monenlaista persoonaa ja välillä saanut tosiaan purra hampaita yhteen ja pysyä asparoolissa.
Näihin kuuteen kuukauteen on mahtunut paljon töitä, mutta myös uusia kokemuksia, elämyksiä ja mahtavia tyyppejä. On ollut ihana päästä myös esittelemään uutta arkea ja elämää minulle tärkeille ihmisille. Voisi sanoa, että on ollut todella hieno puoli vuotta. Niin hieno, että olen lupautunut Pyhätunturille myös ensi kaudeksi.
Vappuna on viimeinen työpäiväni, mutta kauden päätös ei tunnu lopulta vaan kliseisesti sanottuna uuden alulta. Moni tekee kausitöitä väliaikaisesti ja lähtee sitten opiskelemaan tai muihin töihin, mutta minulle kausityöt ovat ensimmäinen askel matkalla kohti täysipäiväistä matkailualan ammattilaisuutta. Ainakin nyt suunta tuntuu oikealta.
Edellisestä kirjoituksesta on kulunut jo kaksi kuukautta, sillä aika on mennyt aivan hurjaa vauhtia ja paljon on tapahtunut. Näihin pariin kuukauteen on mahtunut paljon töitä, talvesta nauttimista, uusia kokemuksia ja tärkeiden ihmisten kanssa vietettyä aikaa. Sekaan on mahtunut niin väsymystä, vitutusta kuin stressiäkin, mutta ennen kaikkea paljon naurua ja iloa. Haluan kirjoittaa kauden päätteeksi eräänlaisen koosteen tästä kaudesta, joten en nyt avaa työasioita suuremmin. Paitsi tulevia työkuvioitani!
Pyhätunturi
Tämän kauden osalta työt Pyhätunturilla päättyvät vappuun ja minulla on kova halu työllistää itseni matkailualalla. Olen seuraillut säännöllisesti matkailualan työpaikkailmoituksia ja tammikuun loppupuolella huomasin ilmoituksen, jossa haettiin vastaanottovirkailijaa Kilpisjärven retkeilykeskukseen. Eipä siinä taas muuta kuin tuumasta toimeen, hakemusta vetämään ja tammikuun loppuun mennessä minulla oli sovittuna työt kesäkuusta syyskuun loppupuolelle Kilpisjärvelle.
Kilpisjärvi Kuva: Merja Kotanen
Koska elämäni tulee jatkossakin olemaan liikkuvaista, päätin tehdä muutamia muutoksia asumiskuvioihini. Haluan säilyttää vakituisen kodin ja kiintopisteen Sodankylässä, vaikka työ veisikin useaksi kuukaudeksi muualle. Uudenkarhea rivitalokaksio tuntui kuitenkin liioittelulta kun vaatimattomampikin koti kelpaisi. Löysin sympaattisen (ja edullisen) pienen kerrostaloasunnon Sodankylän kylältä ja maaliskuun puolivälissä pääsin taas muuttopuuhiin. Voin sanoa, että nyt en halua hetkeen muuttaa.
Koska kotini on Sodankylässä ja työni milloin missäkin, tarvitsen myös työ- ja reissukodin. Osa matkailualan yrityksistä pystyy tarjoamaan jonkinlaista asumusta, mutta karu totuus on se, ettei asuntoja oikein ole. Ja suurin osa tarjolla olevasta majoituksesta on kimppakämppäasumista. Olen kokeillut kämppiksen kanssa asumista tämän kauden ajan Pyhällä ja onnekseni kämppikseni on huippu, mutta en usko, että minulla olisi jatkossa yhtä hyvä tuuri. Lisäksi minulle on todella tärkeää päästä välillä aivan omaan rauhaani. Summa summarum, päädyin ostamaan pienen asuntovaunun liikkuvaksi kodiksi.
Tulen tekemään vaunusta oman esittelynsä kunhan vaunu keväämmällä kotiutuu Rovaniemeltä säilytyksestä. Mutta lyhyesti: vaunu on 2021 vuoden Poksi 126 NTL eli pieni ja kevyt koppero. Vaunusta löytyy kaikki oleellinen; lämmitys, pieni keittiö, kasetti-wc ja vuoteeksi muutettava pöytäryhmä. Varmasti aivan täydellinen liikkuvaksi kodiksi, jonka voi helposti ottaa mukaan myös reissuille.
Uskon, että tämä ”kahden kodin taktiikka” on nykyiseen elämäntilanteeseeni juuri oikea ratkaisu. Kiinteä, vakituinen turvapaikka ja koti Sodankylässä ja liikkuva koti milloin missäkin. Koti kivijalalla ja renkailla.
Koti renkailla Kuva: Caravankeskus Reatalo Oy / Nettikaravaani.com
Siitä on nyt tasan vuosi kun pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni ja muutin Lappiin. Mitä kaikkea ensimmäiseen vuoteen onkaan mahtunut! Voisi yhtään liioittelematta sanoa, että muutto heitti elämäni päälaelleen.
Tuntuu erikoiselta, että siitä on vasta vuosi kun saavuin muuttokuormani kanssa Sallaan hirsimökin pihaan. Vuosi on mennyt todella nopeasti, mutta samalla se tuntuu monelta vuodelta. On ehkä ihan hyvä, etten silloin tiennyt millaisen lumipalloefektin muutto sai aikaan.
Muuttaessani olin varautunut melko isoon muutokseen elämässäni: jäisihän työ, koti, ystävät, perhe ja kaikki tutut asiat melkein tuhannen kilometrin päähän. En kuitenkaan ollut varautunut siihen, että vuoden aikana muutan pari kertaa, aloitan uudessa työpaikassa kolme kertaa, keskeytän YAMK-opintoni ja aloitan täysin toisen alan opinnot ja vaihdan alaa. Tähän kun lisätään kaikki reissut, kokemukset ja uudet ihanat ihmiset – on muuten ollut aikamoinen vuosi!
Salla
Olen oppinut vuoden aikana paljon ja yksi tärkeimmistä opeista on ollut epävarmuuden sietäminen. Tämä vuosi on pakottanut minut luottamaan, että asiat kyllä järjestyvät. Lisäksi olen oppinut näkemään epävarmuudessa mahdollisuuksia. Esimerkiksi tällä hetkellä minulla on täysin auki työ- ja asumiskuvioni keväästä eteenpäin, eikä se ahdista entiseen tapaan. Ennemminkin odotan innolla, mitä kevät ja kesä tuo tullessaan. Tottakai hetkittäin saatan murehtia asioita, mutta ihan vähän vain.
Vuoden aikana elämäntyylini on muuttunut aivan huomaamatta hyvinkin liikkuvaiseksi. Tähän vaikuttaa osaltaan se, että tällä hetkellä kotini on Sodankylässä, työt Pyhätunturissa ja koulu Muoniossa. Lisäksi olen reissannut vuoden aikana enemmän kuin koskaan. Minusta on mahtavaa kun voin lähteä matalalla kynnyksellä vaikkapa Ylläkselle tai Saariselälle.
Välillä mietin, käykö tällainen elämä raskaaksi kun on jatkuvasti liikkeellä. Olenkin yrittänyt kiinnittää huomiota, että pääsen aina välillä rauhoittumaan ja palautumaan. Yllätyksekseni tämä liikkuva elämäntyyli on antanut enemmän kuin ottanut. Tiedostan kuitenkin, että jossain vaiheessa reissaaminen voi alkaa painaa, mutta olen päättänyt olla murehtimatta sitä etukäteen. Täytyy vain kuunnella itseään ja omaa jaksamista ja toimia sen mukaan. (Mikä on joskus helpommin sanottu kuin tehty.)
Palautumisen kannalta koen tärkeänä, että minulla on jokin kiintopiste ja koti. Sellainen turvapaikka. Tämä on yksi syy, miksi en halua heittäytyä täysin reissuelämään ilman vakituista asuntoa. Lisäksi koin vailla vakituista asuntoa elämisen melko haastavana asuessani muutaman kuukauden mökissä. Tällä hetkellä Sodankylä on minulle se koti.
Sodankylä
Iso osa tätä vuotta ovat olleet ihmiset ympärilläni. Koen, että minut on otettu kaikkialla hyvin vastaan ja on ollut tervetullut olo. Olen saanut tutustua ihaniin ihmisiin ja odotan, mitä kaikkea tulevaisuudessa näiden ihmisten kanssa pääsee kokemaan. Heille kuuluu kiitos siitä, että olen kotiutunut niin hyvin. Olen myös todella kiitollinen, että välimatkasta huolimatta olen saanut pitää läheiseni ja ystäväni tiiviisti osana elämääni. Onneksi puhelimet on keksitty! Sitä osaa myös arvostaa ihan erilailla yhdessä vietettyä aikaa kun välimatkaa on tuhat kilometriä.
Muutto Lappiin on ollut tähänastisen elämäni paras ja merkityksellisin päätös. Tulevasta ei koskaan tiedä, mutta nyt minun paikkani on täällä pohjoisessa ja tänne minä jään.
Aika menee hurjaa vauhtia ja edellisen kirjoituksen jälkeen on tapahtunut paljon. Lokakuun lopussa oli (ainakin toistaiseksi) viimeinen vuoroni sairaanhoitajana ja marraskuun alussa aloitin työt Pyhällä hiihtokeskustyöntekijänä.
Minun on myönnettävä, että muutos ei tullut hetkeäkään liian aikaisin. Muistan aikoinaan sairaanhoitajaopiskelijana miettineeni, että en missään nimessä halua muuttua kyyniseksi hoitajaksi. Valitettavasti kova tahtotila ei riitä loputtomiin ja jossain vaiheessa huomasin alkaneeni kyynistyä. Tämä viimeistään sai minut tekemään päätöksiä, joiden johdosta istun nyt Pyhällä henkilökunnan ”asuntolassa” kirjoittamassa tätä. Enkä ole katunut hetkeäkään.
Täysin uudelle alalle hyppääminen ei ole aivan kivutonta ja olen joutunut monet kerrat muistuttamaan itseäni olemaan itselleni armollinen. Esimerkiksi kassajärjestelmien parissa olen työskennellyt yli kymmenen vuotta sitten, ennen hoitajan urani alkua. Tuntuu, että vuosien aikana olen unohtanut kaiken.
Sairaanhoitajana jouduin (tai pääsin) jatkuvasti opettelemaan uutta, mutta pystyin luottamaan omaan ammattitaitooni – toisin kuin nyt. Ammatti-identiteetikseni onkin rakentunut päivystyksen sairaanhoitaja ja olen kokenut olevani nimenomaan akuuttihoitotyön ammattilainen. Nyt olen tilanteessa, jossa alan hiljalleen muodostaa täysin uudenlaista ammatillista identiteettiä.
Yhtä kaikki, olen nauttinut todella paljon uuden oppimisesta ja, mikä tärkeintä minusta on mukava mennä töihin! Meillä on todella hyvä työporukka ja saan tehdä töitä talvilajien parissa. Myös asiakkaat ovat hieman eri mielellä, kuin esimerkiksi joutuessaan päivystykseen.
Kausi alkoi virallisesti marraskuun loppupuolella ja joulukuun aikana matkailijat ovat lisääntyneet mukavasti, mutta odotan kovasti, millainen meno on esimerkiksi hiihtolomien aikaan. Pääsee paiskimaan töitä ihan tosissaan! Kaiken lisäksi saan tässä kauden aikana myös opintojani eteenpäin, sillä oppisopimuksen ansiosta pääsen suorittamaan tutkinnon osien näyttöjä.
En tiedä mitä tuleva tuo tullessaan tai mitä teen tämän kauden jälkeen, mutta pyrin elättämään itseni erilaisilla matkailualan töillä. Tarvitsen ennen kaikkea alan työkokemusta, jotta pystyisin hahmottamaan paremmin tulevaa urapolkuani. Eihän sitä myöskään tiedä, millaisia mahdollisuuksia eteen tulee. Suunta ainakin tuntuu oikealta!
Olen ehdottomasti syksyihminen ja nautin kun ilma viilenee, luonto vaihtaa värinsä ruskan loistoon ja illat pimenevät. Syksyn odottaminen alkaakin aina jo loppukesästä, eikä tämä vuosi tehnyt poikkeusta. Tänä vuonna pääsin kuitenkin nauttimaan Lapin ruskasta ja syksystä ihan arjessakin. On syksyyn mahtunut myös luonnossa nukuttuja öitä, sekä maastopyöräilyä Kiilopäällä ja Saariselällä.
Ruska on jo hiipunut ja päivät lyhenevät melkoista vauhtia. Minua ei kuitenkaan ahdista jatkuvasti pidentyvä pimeä aika, vaan odotan jo kaamosta. Silloin on helpompi hellittää suorittamisesta ja rauhoittua ihan vaikka vain tunnelmoimaan.
Kiilopää
On tämä syksy myös tuonut mukanaan melkoisia muutoksia.
Aloitin syyskuun alussa matkailualan opinnot Lappian ammattiopistossa ja on ollut todella inspiroivaa päästä tutustumaan aivan uuteen alaan! Opiskelu työn ohessa on tuttua, mutta alkuun oli jotenkin kovin hankalaa löytää rytmiä opiskeluun. Opetusta on määrällisesti paljon, mutta laajoja kirjallisia töitä tai tehtäviä ei juurikaan ole. YAMK-opinnoissa tämä oli juuri päinvastoin. Onneksi rytmi on hiljalleen löytynyt ja opiskelu tuntuu mukavalta. Toki tunteja vuorokaudessa saisi olla enemmän.
Opintojen aloitus sai minut myös miettimään, miksi en lähtisi hankkimaan kokemusta alalta jo nyt. Mietin hetken, millaisista tehtävistä haluaisin urani matkailualalla aloittaa; kaikesta kokemuksesta on kuitenkin hyötyä. Jostain syystä työskentely hiihtokeskuksessa herätti kiinnostukseni ja tyypilliseen tapaani tartuin samantien tuumasta toimeen ja laitoin työhakemuksia vetämään.
Hakemukset tuottivat tulosta ja marraskuussa alkaakin perehtyminen hiihtokeskushommiin Pyhällä. Tulen olemaan pääsääntöisesti vuokraamon ja lipunmyynnin puolella, mutta varmasti myös muut tehtävät tulevat tutuiksi. Odotan tulevaa kautta innolla, vaikka täysin uusi maailma myös jännittää. Melkoinen hyppy tuntemattomaan jälleen.
On mielenkiintoista nähdä, mihin tämä polku viekään – minulla on nimittäin tunne, että tämä kivi vierii, eikä jää sammaloitumaan.
Tämä on ensimmäinen kesäni Lapissa ja olen nauttinut yöttömistä öistä ja ottanut ilon irti luonnossa liikkumisesta (räkästä huolimatta). Olen päässyt tekemään lyhyitä reissuja ja muutamia reissuja on vielä suunnitteilla tälle kesälle. Vaikkei minulla ole lomaa tänä kesänä, koen, että olen päässyt jo nyt nauttimaan kesästä täysillä. Tätä kaikkea on siivittänyt sama vapauden huuma, josta kirjoitin toukokuussa.
Pyhä-Nattanen
Toukokuussa kirjoitin myös ammatillisesta kriisistäni. Olen ollut hoitoalalla 10 vuotta, mutta en näe itseäni tulevaisuudessa nykyisissä tehtävissäni. Vuosi sitten aloitin YAMK-opinnot, joiden toivoin antavan uutta suuntaa uralleni. Opinnot kuitenkin herättelivät minua miettimään, haluanko todellakin olla kehittämässä, johtamassa tai opettamassa tätä alaa. Päätin ottaa aikalisän opinnosta kesän ajaksi ja miettiä seuraavaa siirtoani.
Olen pyöritellyt jo pidempään erilaisia vaihtoehtoja, mutta Lappiin muuton jälkeen olen alkanut nähdä matkailualan potentiaalisena vaihtoehtona. Ensin ajatus rakentui eräoppaan opintojen ja työn ympärille, mutta huomasin, että matkailualan monipuolisuus ja kausiluonteisuus voisi tarjota paljon muutakin kuin vain eräoppaan hommia. Eipä tässä auta muu kuin lähteä katsomaan, mitä kaikkea ala pitää sisällään, joten aloitan syyskuun alussa Lappian ammattiopistossa matkailualan opinnot ja keskeytän YAMK-opintoni.
Opinnot toteutetaan monimuotona Muonion toimipisteessä ja parin vuoden opintojen jälkeen valmistuisin matkailupalvelujen tuottajaksi. Matkailupalvelujen tuottajan työnkuvaan voi kuulua käytännössä mitä vain matkailuun liittyvää: matkailupalvelujen suunnittelua ja toteutusta, välineistön jne. huoltoa, siivousta, baarityöskentelyä ja paljon muuta. Juuri tämä monipuolisuus ja käytännön tekeminen houkuttelevat. Kausiluonteisuus tuntuu myös enemmän mahdollisuudelta kuin uhalta. Ja voin aina tarvittaessa sesongin ulkopuolella tehdä töitä sairaanhoitajana.
Tottakai jokaisella alalla on omat hyvät ja huonot puolensa. Tämä voi osoittautua virheliikkeeksi, mutta minun on ehdottomasti katsottava tämä polku. Minulla on aina mahdollisuus palata hoitoalalle ja vaikka sitten jatkamaan YAMK-opintojani. Nyt näen kuitenkin vain mahdollisuuksia ja odotan innolla, mitä tuleman pitää!
Kesäkuussa tulee kuluneeksi puoli vuotta siitä kun muutin Lappiin ja tällä viikolla katkesi viimeinen konkreettinen side Päijät-Hämeeseen kun tein kaupat Hollolan asunnostani.
En suunnitellut asunnon myymistä ihan vielä, mutta vuokralainen halusi kovasti ostaa asunnon, enkä nähnyt syytä olla myymättä kun saimme sovittua hinnasta. Lähtiessäni tammikuussa asunnosta viimeisen kerran, minulla oli tunne, etten tule enää sinne palaamaan. Se ei ollut enää minun kotini.
En osannut varautua, miten huumaava vapauden tunne asunnon myymisestä voisikaan tulla. Koin, että asunto ei sido minua mitenkää suuremmin, sillä voin hyvin pitää sen vuokrattuna siihen asti jos /kun myyminen tulisi ajankohtaiseksi. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen täydellisen vapaa katsomaan, mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan.
Oratunturi
Olen tässä kevään aikana kipuillut aikalailla ammatillisesti; jatko-opintoni ovat herätelleet minua miettimään, haluanko todellakin olla kehittämässä, johtamassa tai opettamassa tätä alaa. Vapauden tunne yhdistettynä jonkinlaiseen ammatilliseen kriisiin voi saada aikaan yllättäviä asioita. En kuitenkaan halua tehdä hätiköityjä päätöksiä, joten otan kesäksi aikalisän opinnoistani ja mietin, mitä teen. Jatkanko nykyisellä polulla, hyppäänkö täysin uudelle alalle vai jotain siltä väliltä?
Olen selvästi oppinut tämän puolen vuoden aikana sietämään paremmin epävarmuutta ja epätietoisuutta kun täysin avoin tulevaisuus ei ahdista. Itseasiassa tilanne on mieletön ja odotan kovasti, mitä tuleman pitää!
Olen asunut nyt kuukauden Sodankylässä ja tämä ensimmäinen kuukausi on mennyt kotia laittaessa, totutellessa uuteen arkeen ja työhön ja tutustuessa uuteen kotikylääni. Pääsin myös hyödyntämään Sodankylän mahtavaa sijaintia kun keksin lähteä extempore viettämään pääsiäistä Leville. Sodankylästä Leville on matkaa vaivaiset 100km! Aika on mennyt nopeasti ja olen ollut tyytyväinen, että muutin Sodankylään. Kuitenkin jostain syystä olen ollut todella väsynyt viimeisen kuukauden.
Ajoittain on jopa turhauttanut kun ei ole väsymykseltä jaksanut tehdä asioita tavalliseen tapaan. Erityisesti opiskelu on ollut hyvin takkuista ja motivaatio pohjalukemissa. Olen nukkunut aivan kohtuullisesti ja siksi tämä väsymys on ihmetyttänyt. Kunnes pysähdyin ajattelemaan asiaa tarkemmin; koko vuosi on ollut tähän mennessä yhtä isoa muutosta. Ehkä nyt voi pysähtyä hetkeksi. Pysähtyä ja antaa väsymyksen tulla.
Aion olla itselleni armollinen ja antaa aikaa palautua alkuvuoden myllerryksistä. Hetki tasaista arkea, teen asioita jaksamisen mukaan ja kun kevät tästä etenee, pääsen hiljalleen tutustumaan paremmin ympäröivään upeaan luontoon.
Viikko sitten perjantaina sanoin heipat Sallalle ja suuntasin muuttokuormani kohti Sodankylää. Uusi koti, työ ja arki odottivat.
Muuttoa ehdin valmistella kiireettömästi ja pakkaaminenkin sujui melko kivuttomasti. Tässä kohtaa kiitin onneani, ettei minulla ollut huonekaluja mukana muuttaessani Sallaan, sillä se helpotti valtavasti muuttoani Sodankylään. Toki se tarkoittaa myös rahanmenoa, sillä tällä kertaa en muuttanut kalustettuun asuntoon. Pääsen kuitenkin hankkimaan suoraan juuri sopivan kokoisia huonekaluja, mikä on erittäin hyvä juttu, sillä vuokraamani rivitalokaksio on melko kompakti.
Olen kiittänyt useamman kerran onneani, että hankin viime kesänä pakettiauton pienen kauppakassin tilalle!
Muuton yhteydessä huomasin, miten tärkeältä tuntuu päästä laittamaan kotia tyhjästä. Kalustettu mökki Sallassa oli viihtyisä, mutta pienet omat jutut eivät riittäneet siihen, että mökki olisi tuntunut sellaiselta kodilta, jossa asuisin yhtään pidempään. Koti on minulle erittäin tärkeä paikka ja välillä minulla oli Sallassa tunne, että majailisin jonkun nurkissa. Sodankylän asuntoni valkoisine seinineen ja vähillä huonekaluilla tuntuu jo enemmän kodilta kuin mökki Sallassa.
Aiemmin kirjoitinkin tekemästäni koeaikapurusta Sallassa, joten luonnollisesti jännitin uuden työn alkua täällä Sodankylässä. Uutta arkea ja työtä on nyt takana viikko ja jännitys on karissut. Uusi työ tarkoittaa aina paljon uusia asioita, ihmisiä ja käytäntöjä, mikä aiheuttaa jonkin verran väsymystä, mutta helpottaa ajan kanssa. Ihmiset ovat mukavia ja koen itseni tervetulleeksi. Ihana päästä elämään ihan tavallista arkea!
Ensivaikutelma Sodankylästä on erittäin lupaava! On tuntunut hieman oudolta, mutta toisaalta myös mukavalta kun ympärillä on enemmän ihmisiä. Hiljalleen pääsen tutustumaan syvemmin Sodankylään ja ottamaan ilon irti loistavasta sijainnista Lapissa. Onneksi kiirettä ei ole, sillä tämä on nyt minun koti.