Liikun, siis elän – Uusi elämä Lapissa

28 toukokuun, 202428 toukokuun, 2024

Kiitos ja kumarrus

Tämä blogi on ollut eräänlainen julkinen päiväkirja rakentaessani uutta elämää tänne pohjoiseen. Nyt kuitenkin koen, että tämä ei ole enää niin sanotusti ”uusi” elämä vaan yksinkertaisesti vain minun elämääni täällä Lapissa. Näin ollen olen päättänyt, että blogini on aika hiljentyä kokonaan tältä osin (vaikka hiljaista täällä on pidellyt jo pidempään).

Lisäksi blogini nimi toimii nykyään myös yritykseni nimenä, joten jossain vaiheessa sivusto tulee muuttumaan kotisivuiksi yritykselleni, mutta pyrin kuitenkin säilyttämään postaukseni. Minulle on ollut nimittäin tärkeää päästä palaamaan aina välillä noihin hetkiin ja tunnelmiin, mitä tälle ”matkalle” on mahtunut.

Paljon on tapahtunut näiden 2,5 vuoden aikana. Voisi jopa sanoa, että elämäni on kääntynyt aivan päälaelleen. Valmistuin huhtikuussa matkailupalvelujen tuottajaksi ja syksyllä jatkan opintojani Lapin AMK:ssa restonomiopintojen parissa. Olen saanut työskennellä matkailualalla nyt noin 1,5 vuotta ja ensi viikolla aloitan uudessa vakituisessa työssä Levillä vastaanottovirkailijana. Olen innoissani uudesta alasta ja odotan kovasti, millainen urapolku tästä muotoutuu.

Minussa asuu kuitenkin jossain syvällä edelleen pieni sairaanhoitaja, vaikka en ole hoitoalan töitä tehnyt nyt vuoteen. Tällä hetkellä ajatus hoitoalalla työskentelystä tuntuu hyvin kaukaiselta, mutta kenties jossain vaiheessa käyn tekemässä keikan tai kaksi sairaanhoitajana. Nyt kuitenkin keskityn täysillä uuteen.

Uusi työ tarkoittaa myös muuttoa Sodankylästä, joten kesäkuun alusta alkaen kotini tulee olemaan Kittilässä. Tähän 2,5 vuoteen on mahtunut turhan monta muuttoa, joten toivon, ettei minun tarvitsisi käydä tätä muuttorumbaa uudestaan läpi ihan pian. Vaikka muuttaminen ei ole mukavaa, olen todella innoissani siitä, että lyhyemmän työmatkan ansiosta pääsen työpäivien jälkeen kotiin, eikä minun tarvitse jatkuvasti reissata kahden ”kodin” välillä.

Elämäni tuntuu olevan jatkuvassa muutostilassa, mutta mitään uutta tässä ei varsinaisesti enää ole. Elämäni on nyt täällä Lapissa ja aika näyttää, mitä eteeni tulee. Voi olla, että palaan kirjoittamisen pariin joskus tulevaisuudessa, mutta nyt tämä blogi hiljenee. Kiitos jokaiselle matkaani seuranneelle <3

19 marraskuun, 202319 marraskuun, 2023

Syyskuulumiset – opiskelua ja urasuunnitelmia

Palasin Kilpisjärveltä Sodankylään syyskuun lopussa ja viikon etelän reissua lukuunottamatta olen keskittynyt täysin opiskeluun. Viimeiset 1,5 kuukautta olenkin kuluttanut hyvin pitkälti tietokoneen näyttöä tuijotellen.

Matkailualan perustutkinnon opintoni alkavat olla hiljalleen loppusuoralla, joten olen tässä syksyn aikana suorittanut samalla muutamaa kurssia Lapin AMK:ssa. Nämä kurssit ovat osa restonomin opintoja, joihin minun olisi tarkoitus jatkaa valmistumiseni jälkeen. Jotenkin vain tuntuu luontevalta jatkaa opintoja, kun motivaatiota vielä löytyy. Itseasiassa motivaationi on kasvanut, mitä enemmän olen alaa opiskellut. Uskon, että matkailuala voi tarjota minulle monenlaisia urapolkuja ja sekös minua innostaa!

Pitkä viikonloppu Barcelonassa oli erittäin tervetullut irtiotto lokakuussa!

Kahden koulun opinnoissa ei ollut riittävästi tekemistä, joten päätin myös perustaa yrityksen. Yritystoimintani tulee olemaan (ainakin toistaiseksi) erittäin pienimuotoista ja sivutoimista, mutta olen kehitellyt liikeideaani ja tuotteita osana opintojani. Voi olla, että yritys jää pelkäksi toiminimeksi ja satunnaisiksi laskutuksiksi, mutta ainakin minulla on jotain kättä pidempää valmiina jos tarve tulee. Antaa ajan näyttää, mitä tuleman pitää.

Tämä 1,5 kuukautta on tuntunut aivan luksukselta, sillä olen opiskellut vuodesta 2021 koko ajan työn ohella ja nyt sain keskittyä täysin opiskeluun ja aikaa jäi myös hieman hengähtää. Tilanne ei näytä tästä muuttuvan ihan lähivuosina, joten tällaisista tilaisuuksista täytyy nauttia.

Vaikka opiskelumotivaatio on ollut pääsääntöisesti hyvällä tasolla ja opiskelu on maistunut, olen todella iloinen, että tällä viikolla aloitin jälleen työt Pyhällä. Oli todella kiva palata tuttuun paikkaan, tuttujen ihmisten pariin! Tuntuu erikoiselta, että siitä on vain vuosi kun aloitin Pyhällä vuokraamossa ja kaikki oli aivan uutta ja ihmeellistä. Odotan innolla, mitä uusi kausi tuokaan tullessaan!

Tulevana talvena testataan, miten Poksi taipuu työkodiksi talvella!

3 lokakuun, 20233 lokakuun, 2023

Kausi Käsivarren Lapissa

Viime viikolla päättyi kausi Kilpisjärven Retkeilykeskuksella ja olihan vain hienot neljä kuukautta! Niin paljon arvokasta kokemusta, hienoja reissuja, upeita paikkoja ja ennen kaikkea ihania ihmisiä. Kuitenkin noihin kuukausiin mahtui myös toisenlaisia fiiliksiä.

Edellisen kirjoituksen kirjoitin keskellä kovinta sesonkia ja tunnistan olleeni aika ahdistunut väenpaljoudesta. Tilannetta ehkä vaikeutti se, että asuin vaunussani asiakkaiden keskellä. Tunturissa pääsin omaan rauhaani, mutta jotenkaan paukut eivät riittäneet pidemmille retkille niin usein kuin olisin halunnut. Väsymys oli vahvasti läsnä.

Elämääni on mahtunut todella paljon uusia juttuja ja se alkoi tuntua kesällä. Nuo neljä kuukautta Kilpisjärvellä olivat todella upeat, mutta valitettavasti aikaa leimasi väsymys. Tilannetta ei helpottanut, että alkukesän koin painetta nähdä ja kokea mahdollisimman paljon. Huomasin suorittavani myös vapaa-aikaani.

Päätin unohtaa kaikki tekemäni reissu- ja retkisuunnitelmat, kun huomasin väymyksestä huolimatta ajattelevani, että pakko mennä ja tehdä ”nyt kun kerran olen tänne asti tullut”. Keskityin nauttimaan pienistä lenkeistä ja ulkoilusta lähialueilla. Pakotin itseni pysähtymään ja vain aistimaan kaikkea ympärilläni. Ja hyväksyin, että nyt ei vain jaksa. Nyt kun muistelen tuota neljää kuukautta, en niinkään mieti niitä reissuja, jotka jäivät tekemättä vaan kaikkea, mitä pääsin kokemaan.

Vaikka jätin suorittamisen, pääsin tekemään reissuja niin Suomen kuin Norjankin puolella ja näkemään todella hienoja paikkoja! Omat valokuvaustaitoni eivät riittäneet ikuistamaan kaikkea sitä valokuviin, joten keskityin painamaan kaiken omille verkkokalvoilleni ja muistiini.

Pieni asuntovaununi toimi erinomaisesti kotinani nuo kuukaudet ja vaunurutiinit muodostuivat aika nopeasti. En kokenut vesien ja kemssan kanssa puljaamista työläänä, vaikka eihän sitä aina olisi jaksanut tai huvittanut lähteä esimerkiksi sitä vessaa tyhjentämään.

Pienessä vaunussa tilaa on rajallisesti ja tavarat oli todellakin pidettävä paikoillaan jos halusi pystyä vaunussa liikkumaan. Mahduin kuitenkin tavaroineni ihan hyvin, kun sain hyödynnettyä pakettiautoni säilytystilana. Ainoastaan isompaa jääkappia olisin kaivannut, ettei kaupassa olisi tarvinnut käydä ihan niin usein. Varsinkin kovimman sesongin aikaan välttelin kaupassakäyntiä viimeiseen asti. Oli nimittäin muutama muukin kaupassa.

Vaununi on parhaimmillaan reissukäytössä, mutta kesällä vaunu oli aikalailla paikallaan. Toivottavasti ensi kesänä se pääsee enemmän reissunpäälle. Katsotaan kuitenkin ensin, miten tuossa pärjää talvella Pyhällä.

Töitä tehtiin kovasti koko kausi ja matkailijoita oli paljon liikkeellä ihan sinne ruska-ajan loppuun asti. Vastaanottovirkailijan hommat yllättivät minut positiivisesti ja voisin kuvitella työskenteleväni toisenkin kerran tiskin takana.

Loppukaudesta vapaa-aika oli aika kortilla, sillä aloitin syyskuussa restonomin väyläopinnot Lapin AMK:ssa. Eli hetkellisesti opiskelin työn ohessa kahdessa eri koulussa. Taputin syyskuun aikana itseäni olkapäälle useamman kerran ”fiksusta” suunnitelmasta. Tarkoituksenani on siis valmistua nykyisestä koulusta ensi keväänä ja sitten syksyllä jatkaa opintoja Lapin AMK:ssa. Ruskasta nauttiminen jäikin minun osalta pitkälti vaunun ikkunasta tuijotteluun tietokoneen ääressä. Mutta hienolta ruska niinkin näytti!

Oli hienoa päästä kokemaan Kilpisjärvi jäidenlähdöstä ruskan hiipumiseen, mutta arvokkainta antia tässä kaudessa olivat kuitenkin tapaamani ihmiset. Vitsi, millaisiin tyyppeihin olen saanut näiden kuukausien aikana tutustua! Kauden päätteeksi ei hyvästelty, vaan sanottiin nähdään taas!

Kiitos Retku!

13 heinäkuun, 2023

Uusi arki Saanan juurella

Minulla oli vakaa aikomus kirjoittaa tiheämmin ainakin tämän kesän ajan, mutta niin vain uusi arki tempaisi mukaansa, etten ole ehtinyt (lue: saanut aikaiseksi) kirjoittamaan. Siitä onkin siis jo yli kuukausi kun saavuin tänne Kilpisjärvelle asuntovaunuineni ja pääsin aloittamaan uuden työn Kilpisjärven retkeilykeskuksen vastaanotossa.

Olihan se huiputettava Saana heti ensimmäisenä päivänä!

Tänne tuleminen jännitti monestakin syystä; tulisinhan asumaan ensimmäistä kertaa uudessa vaunussani, täysin uudessa ympäristössä ja tehden töitä, joista minulla ei ole kokemusta. Asetin tavoitteekseni tulla tänne mahdollisimman avoimin mielin ja ottaa vastaan, mitä tuleman pitää. Tässä olen mielestäni onnistunut ja kaikki on sujunut oikein hyvin!

Olen todella tyytyväinen, että tulin tänne muutamaa päivää ennen töiden aloitusta, sillä näin ehdin hieman totutella vaunuelämään ja tutustua ympäristöön. Lähtiessäni kesäkuun alussa Sodankylästä luonto oli puhjennut lähes täyteen loistoonsa ja saapuessani tänne Kilpisjärvelle järvi oli vielä jäässä ja puissa vasta pienet silmut. Juhannuksenakin täällä päästiin järjestämään perinteiset juhannushiihdot ja viimeiset jäät lähtivät samoihin aikoihin Kilpisjärvestä. Sitten kesä tulikin rytinällä.

Töiden aloitus sujui yllättävän kivuttomasti ja tähän vaikutti varmasti hyvä perehdytys ensimmäisellä viikolla. Jännitin, miten pääsen työhön sisälle kun minulla ei ole kokemusta respatyöstä ja heti perehdytysviikon jälkeen lähdin melkein viikoksi Ruotsiin valloittamaan Kebnekaisea. Viikossa ehtii hyvin unohtaa kaiken juuri opitun, mutta juhannushulinoiden aikana pääsin taas hyvin kärryille. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo Kebnekaisen reissu tuli erittäin hyvään saumaan. Kirjoittelen ehkä tuosta Ruotsin korkeimman vuoren huiputuksesta oman blogipostauksensa myöhemmin tämän kesän aikana. Se nimittäin oli aivan huippu reissu ja kokemus!

Arki asuntovaunussa on sujunut myös mukavasti. Suurempia ongelmia ei ole tullut (vielä) vastaan, vaikka etuteltan kasaus tuulisessa säässä aiheuttikin verenpaineen nousua ja kaasupulloja on pitänyt veivata edestakaisin kaupalle kun liikkeellä on pulloja viallisilla venttiileillä. Vaunuelämä itsessään ei ole minulle vierasta, mutta huolehdin ensimmäistä kertaa itse kaikki huoltohommat ja rutiinien muodostuminen otti hieman aikaa. Nyt mm. vesien täytöt ja tyhjennykset, sekä kemssan ja kaasujen kanssa puljaaminen sujuvat osana arkea luontevasti. Ja mikä tärkeintä, viihdyn tässä pienessä vaunussani!

Ja sitten itse työhön. Työ vastaanotossa on yllättänyt minut positiivisesti. Työpäivät ovat hektisiä ja ihmisiä on valtavasti liikkeellä, mutta jotenkin töissä on hyvä meininki. Asiakkaat ovat pääsääntöisesti hyvällä mielellä ja lomatunnelmissa, työkaverit ovat todella mukavia ja työnkuva on monipuolinen. Ehkä tämä upea ympäristö tekee myös osansa, sillä onhan tämä käsivarren alue jotain uskomatonta!

Täällä on valtavasti nähtävää ja koettavaa ja olenkin suunnitellut vapaapäivilleni erilaisia vaelluksia ja reissuja mm. Norjaan. Nyt on kuitenkin myönnettävä, että ihmisiä on tällä hetkellä täällä niin paljon, että haluan paeta pariksi päiväksi väljemmille vesille ja poistua hetkeksi täältä ”Kilpisjärvi-kuplasta”. Onneksi saan olla täällä aina sinne syyskuun loppuun asti ja ehdin kyllä kokemaan vielä paljon!

5 kesäkuun, 20235 kesäkuun, 2023

”Vakiintunut elämä ei tarjoa mitään jännityksiä”

Niin se toukokuu vaihtui kesäkuuksi ja olen jälleen uuden ja jännän äärellä: parin päivän kuluttua olen Kilpisjärvellä odottelemassa uuden työn alkua ja kotinani toimii pienenpieni asuntovaununi.

Toukokuusta jäi jotenkin todella ristiriitaiset tunnelmat. Pääsin reissaamaan, lomailemaan ja viettämään aikaa minulle tärkeiden ihmisten kanssa, mutta kuukauteen mahtui myös vaikeampia hetkiä.

Tein kuukauden aikana yhteensä pari viikkoa töitä sairaanhoitajana täällä Sodankylässä ja ihanista työkavereista huolimatta tuo pari viikkoa oli jotenkin ihmeen haastava henkisesti. Tuntui kuin en osaisi olla se hoitaja, joka olen joskus ollut, vaikka kliiniset taidot ja tiedot ovatkin tallella. Kyllähän se mielialaan vaikuttaa kun on laskenut päivästä toiseen tunteja, koska pääsee pois. Positiivista tässä on se, että odotan entistä enemmän uusia työkuvioita Kilpisjärvellä!

Toukuun alussa pääsin opintomatkalle Norjaan.

Fiilikset ovat tällä hetkellä innostuneen odottavat, mutta kyllä minua myös jännittää. Jännitän uutta työtä, josta minulla ei ole kokemusta, miten minut otetaan vastaan, millaisia ihmisiä tapaan, vaunussa asumista ja kaikkea, mitä tulevaan neljään kuukauteen mahtuu. Mutta jotenkin koen hallitsevani jännityksen (suurimman osan ajasta). Olen ylpeä itsestäni, etten ole kovin paljoa maalaillut kauhukuvia, mikä kaikki voi mennä pieleen. Pyrin antamaan jännittämiselle oman tilansa ja ikäänkuin annan sen vain olla. Hetkittäin jännitys nostaa enemmän päätään, mutta kyllä se siitä pian taas tasoittuu.

Minun on vain opittava elämään jännittämisen kanssa, sillä kaikenlaista uutta ja jännittävää on varmasti luvassa myös jatkossa. Kuten Pikku Myy on sanonut: ”Vakiintunut elämä ei tarjoa mitään jännityksiä.”

Haluan lähteä Kilpisjärvelle niin avoimin mielin kuin mahdollista, antaa vaunuarjen rutiinien muodostua kaikessa rauhassa ja kohdata uudet ihmiset omana itsenäni. Antaa ajan näyttää, mitä tuo tuleva neljä kuukautta tuo mukanaan. Koen olevani etuoikeutettu kun saan jännittää tällaista uutta seikkailua. Onhan tämä jotenkin niin siistiä!

Seuraavat kokkaillaan reissukodin keittiössä.

28 huhtikuun, 202328 huhtikuun, 2023

Hyppy tuntemattomaan – ensimmäinen kauteni matkailualalla

Tuntuu kuin siitä olisi vain hetki, kun marraskuussa aloitin työt Pyhätunturilla ja muutaman päivän kuluttua ensimmäinen kauteni matkailualalla olisi taputeltu. Nyt haluan hieman muistella kulunutta puolta vuotta.

Työt vuokraamossa alkoi rauhallisesti marraskuun alussa perehtymällä kaikkeen mahdolliseen aina välineistä järjestelmiin ja laittamalla paikkoja kuntoon ennen avausta. Olen iloinen, että saimme pienellä porukalla perehtyä rauhassa, sillä kaikki oli aivan uutta. Kauden avaus siirtyi viikolla lumitilanteen vuoksi ja marraskuun loppupuolella pääsi hiljalleen kiinni varsinaiseen työhön ja asiakaspalveluun.

Alusta asti työ tuntui mielekkäältä, vaikka eihän kaikki aivan kivuttomasti mennyt. Varsinkin alussa oli hetkittäin vaikea hyväksyä, ettei osaa kaikkea heti. Hyppy toisen alan ammattilaisen roolista täysin noviisin kenkiin veti nöyräksi. Onneksi hiljalleen työstä alkoi tulla rutinoidumpaa ja sujuvampaa.

Joulukuun alussa pääsin tekemään muutaman vuoron Rukalla, mikä oli mukava ja opettava kokemus. Pyhällä meillä oli aatonaattoon asti vain yksi vuokraamo auki ja asiakkaita maltillisesti, vaikkakin lisääntyvästi joulukuun edetessä. Erityisesti kansainvälisiä matkailijoita oli tunturissa mukavasti. Töissä oli rauhallinen ja odottava tunnelma.

Siinä joulun aikana homma sitten lähti käyntiin rytinällä. Pari viikkoa todella paiskittiin hommia. Olin varautunut kiireeseen, mutta silti hieman yllätyin, millainen meno voi olla päivästä toiseen. Kiireen keskellä pääsin hetkittäin samanlaiseen flow-tilaa muistuttavaan fiilikseen kuin päivystyksessä työskennellessäni ja meininki oli hyvä. Valitettavasti jossain vaiheessa loppuu puhti niin itseltä kuin työkavereilta ja viimeiset päivät alkoivat mennä jo selviytymiseksi. Kiire kuitenkin loppui kuin seinään siinä tammikuun alkupuolella.

Vuoden viimeisen päivän aamu. Tunnelma väsynyt.

Tammikuusta on jäänyt mieleen erityisesti väsymys, vaikka töissä oli selvästi rauhallisempaa. Näin jälkikäteen mietittynä se ei ole lainkaan ihme; alkuun niin paljon uutta opittavaa ja siihen perään jouluviikot. Olen tyytyväinen itseeni, että annoin itselleni luvan olla väsynyt ja otin aikaa levolle. Helmikuussa energiatasot olivatkin taas kohdillaan.

Kun joulusta oli palauduttu, alkoi hiihtolomiin valmistautuminen. Oli todella hienoa päästä seuraamaan, miten koko tunturi valmistautui hiihtolomiin. Koen, että valmistautuminen oli yhtälailla konkereettisia asioita kuin henkistä valmistautumista. Jouluna kiire pääsi yllättämään, mutta hiihtolomiin osasin jo varautua. Loppujen lopuksi hiihtolomaviikot menivät melko kivuttomasti, vaikka töitä paiskittiin paljon.

Hiihtolomien ja pääsiäisen välillä oli niin rauhallisia kuin kiireisiäkin päiviä, mutta yleisesti asiakkaita oli mukavasti. Kiire rajoittui yleensä aamupäiviin ja sulkemisaikaan. Pääsiäisenä olikin sitten taas menoa ja meininkiä töissä, mutta sen jälkeen tunnelma on ollut leppoisa.

Olen tykännyt työstä ja meillä on ollut mahtava työporukka. On ollut virkistävää kun asiakkaat ovat olleet lähtökohtaisesti hyvällä mielellä. Koen saaneeni itsekin paljon joistakin asiakaspalvelutilanteista. Esimerkiksi kun ensimmäisiä kertoja laskettelemaan tai hiihtämään lähtevä asiakas palauttaa välineet leveä hymy kasvoilla ja innostuksesta soikeana. Toki sekaan mahtuu monenlaista persoonaa ja välillä saanut tosiaan purra hampaita yhteen ja pysyä asparoolissa.

Näihin kuuteen kuukauteen on mahtunut paljon töitä, mutta myös uusia kokemuksia, elämyksiä ja mahtavia tyyppejä. On ollut ihana päästä myös esittelemään uutta arkea ja elämää minulle tärkeille ihmisille. Voisi sanoa, että on ollut todella hieno puoli vuotta. Niin hieno, että olen lupautunut Pyhätunturille myös ensi kaudeksi.

Vappuna on viimeinen työpäiväni, mutta kauden päätös ei tunnu lopulta vaan kliseisesti sanottuna uuden alulta. Moni tekee kausitöitä väliaikaisesti ja lähtee sitten opiskelemaan tai muihin töihin, mutta minulle kausityöt ovat ensimmäinen askel matkalla kohti täysipäiväistä matkailualan ammattilaisuutta. Ainakin nyt suunta tuntuu oikealta.

28 maaliskuun, 2023

Kahden kodin taktiikka – koti kivijalalla ja renkailla

Edellisestä kirjoituksesta on kulunut jo kaksi kuukautta, sillä aika on mennyt aivan hurjaa vauhtia ja paljon on tapahtunut. Näihin pariin kuukauteen on mahtunut paljon töitä, talvesta nauttimista, uusia kokemuksia ja tärkeiden ihmisten kanssa vietettyä aikaa. Sekaan on mahtunut niin väsymystä, vitutusta kuin stressiäkin, mutta ennen kaikkea paljon naurua ja iloa. Haluan kirjoittaa kauden päätteeksi eräänlaisen koosteen tästä kaudesta, joten en nyt avaa työasioita suuremmin. Paitsi tulevia työkuvioitani!

Tämän kauden osalta työt Pyhätunturilla päättyvät vappuun ja minulla on kova halu työllistää itseni matkailualalla. Olen seuraillut säännöllisesti matkailualan työpaikkailmoituksia ja tammikuun loppupuolella huomasin ilmoituksen, jossa haettiin vastaanottovirkailijaa Kilpisjärven retkeilykeskukseen. Eipä siinä taas muuta kuin tuumasta toimeen, hakemusta vetämään ja tammikuun loppuun mennessä minulla oli sovittuna työt kesäkuusta syyskuun loppupuolelle Kilpisjärvelle.

Koska elämäni tulee jatkossakin olemaan liikkuvaista, päätin tehdä muutamia muutoksia asumiskuvioihini. Haluan säilyttää vakituisen kodin ja kiintopisteen Sodankylässä, vaikka työ veisikin useaksi kuukaudeksi muualle. Uudenkarhea rivitalokaksio tuntui kuitenkin liioittelulta kun vaatimattomampikin koti kelpaisi. Löysin sympaattisen (ja edullisen) pienen kerrostaloasunnon Sodankylän kylältä ja maaliskuun puolivälissä pääsin taas muuttopuuhiin. Voin sanoa, että nyt en halua hetkeen muuttaa.

Koska kotini on Sodankylässä ja työni milloin missäkin, tarvitsen myös työ- ja reissukodin. Osa matkailualan yrityksistä pystyy tarjoamaan jonkinlaista asumusta, mutta karu totuus on se, ettei asuntoja oikein ole. Ja suurin osa tarjolla olevasta majoituksesta on kimppakämppäasumista. Olen kokeillut kämppiksen kanssa asumista tämän kauden ajan Pyhällä ja onnekseni kämppikseni on huippu, mutta en usko, että minulla olisi jatkossa yhtä hyvä tuuri. Lisäksi minulle on todella tärkeää päästä välillä aivan omaan rauhaani. Summa summarum, päädyin ostamaan pienen asuntovaunun liikkuvaksi kodiksi.

Tulen tekemään vaunusta oman esittelynsä kunhan vaunu keväämmällä kotiutuu Rovaniemeltä säilytyksestä. Mutta lyhyesti: vaunu on 2021 vuoden Poksi 126 NTL eli pieni ja kevyt koppero. Vaunusta löytyy kaikki oleellinen; lämmitys, pieni keittiö, kasetti-wc ja vuoteeksi muutettava pöytäryhmä. Varmasti aivan täydellinen liikkuvaksi kodiksi, jonka voi helposti ottaa mukaan myös reissuille.

Uskon, että tämä ”kahden kodin taktiikka” on nykyiseen elämäntilanteeseeni juuri oikea ratkaisu. Kiinteä, vakituinen turvapaikka ja koti Sodankylässä ja liikkuva koti milloin missäkin. Koti kivijalalla ja renkailla.

Koti renkailla
Kuva: Caravankeskus Reatalo Oy / Nettikaravaani.com

20 tammikuun, 2023

Ensimmäinen vuosipäivä – jestas mikä vuosi!

Siitä on nyt tasan vuosi kun pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni ja muutin Lappiin. Mitä kaikkea ensimmäiseen vuoteen onkaan mahtunut! Voisi yhtään liioittelematta sanoa, että muutto heitti elämäni päälaelleen.

Tuntuu erikoiselta, että siitä on vasta vuosi kun saavuin muuttokuormani kanssa Sallaan hirsimökin pihaan. Vuosi on mennyt todella nopeasti, mutta samalla se tuntuu monelta vuodelta. On ehkä ihan hyvä, etten silloin tiennyt millaisen lumipalloefektin muutto sai aikaan.

Muuttaessani olin varautunut melko isoon muutokseen elämässäni: jäisihän työ, koti, ystävät, perhe ja kaikki tutut asiat melkein tuhannen kilometrin päähän. En kuitenkaan ollut varautunut siihen, että vuoden aikana muutan pari kertaa, aloitan uudessa työpaikassa kolme kertaa, keskeytän YAMK-opintoni ja aloitan täysin toisen alan opinnot ja vaihdan alaa. Tähän kun lisätään kaikki reissut, kokemukset ja uudet ihanat ihmiset – on muuten ollut aikamoinen vuosi!

Olen oppinut vuoden aikana paljon ja yksi tärkeimmistä opeista on ollut epävarmuuden sietäminen. Tämä vuosi on pakottanut minut luottamaan, että asiat kyllä järjestyvät. Lisäksi olen oppinut näkemään epävarmuudessa mahdollisuuksia. Esimerkiksi tällä hetkellä minulla on täysin auki työ- ja asumiskuvioni keväästä eteenpäin, eikä se ahdista entiseen tapaan. Ennemminkin odotan innolla, mitä kevät ja kesä tuo tullessaan. Tottakai hetkittäin saatan murehtia asioita, mutta ihan vähän vain.

Vuoden aikana elämäntyylini on muuttunut aivan huomaamatta hyvinkin liikkuvaiseksi. Tähän vaikuttaa osaltaan se, että tällä hetkellä kotini on Sodankylässä, työt Pyhätunturissa ja koulu Muoniossa. Lisäksi olen reissannut vuoden aikana enemmän kuin koskaan. Minusta on mahtavaa kun voin lähteä matalalla kynnyksellä vaikkapa Ylläkselle tai Saariselälle.

Välillä mietin, käykö tällainen elämä raskaaksi kun on jatkuvasti liikkeellä. Olenkin yrittänyt kiinnittää huomiota, että pääsen aina välillä rauhoittumaan ja palautumaan. Yllätyksekseni tämä liikkuva elämäntyyli on antanut enemmän kuin ottanut. Tiedostan kuitenkin, että jossain vaiheessa reissaaminen voi alkaa painaa, mutta olen päättänyt olla murehtimatta sitä etukäteen. Täytyy vain kuunnella itseään ja omaa jaksamista ja toimia sen mukaan. (Mikä on joskus helpommin sanottu kuin tehty.)

Palautumisen kannalta koen tärkeänä, että minulla on jokin kiintopiste ja koti. Sellainen turvapaikka. Tämä on yksi syy, miksi en halua heittäytyä täysin reissuelämään ilman vakituista asuntoa. Lisäksi koin vailla vakituista asuntoa elämisen melko haastavana asuessani muutaman kuukauden mökissä. Tällä hetkellä Sodankylä on minulle se koti.

Iso osa tätä vuotta ovat olleet ihmiset ympärilläni. Koen, että minut on otettu kaikkialla hyvin vastaan ja on ollut tervetullut olo. Olen saanut tutustua ihaniin ihmisiin ja odotan, mitä kaikkea tulevaisuudessa näiden ihmisten kanssa pääsee kokemaan. Heille kuuluu kiitos siitä, että olen kotiutunut niin hyvin. Olen myös todella kiitollinen, että välimatkasta huolimatta olen saanut pitää läheiseni ja ystäväni tiiviisti osana elämääni. Onneksi puhelimet on keksitty! Sitä osaa myös arvostaa ihan erilailla yhdessä vietettyä aikaa kun välimatkaa on tuhat kilometriä.

Muutto Lappiin on ollut tähänastisen elämäni paras ja merkityksellisin päätös. Tulevasta ei koskaan tiedä, mutta nyt minun paikkani on täällä pohjoisessa ja tänne minä jään.

18 joulukuun, 202218 joulukuun, 2022

Ihanasti ihan pihalla

Aika menee hurjaa vauhtia ja edellisen kirjoituksen jälkeen on tapahtunut paljon. Lokakuun lopussa oli (ainakin toistaiseksi) viimeinen vuoroni sairaanhoitajana ja marraskuun alussa aloitin työt Pyhällä hiihtokeskustyöntekijänä.

Minun on myönnettävä, että muutos ei tullut hetkeäkään liian aikaisin. Muistan aikoinaan sairaanhoitajaopiskelijana miettineeni, että en missään nimessä halua muuttua kyyniseksi hoitajaksi. Valitettavasti kova tahtotila ei riitä loputtomiin ja jossain vaiheessa huomasin alkaneeni kyynistyä. Tämä viimeistään sai minut tekemään päätöksiä, joiden johdosta istun nyt Pyhällä henkilökunnan ”asuntolassa” kirjoittamassa tätä. Enkä ole katunut hetkeäkään.

Täysin uudelle alalle hyppääminen ei ole aivan kivutonta ja olen joutunut monet kerrat muistuttamaan itseäni olemaan itselleni armollinen. Esimerkiksi kassajärjestelmien parissa olen työskennellyt yli kymmenen vuotta sitten, ennen hoitajan urani alkua. Tuntuu, että vuosien aikana olen unohtanut kaiken.

Sairaanhoitajana jouduin (tai pääsin) jatkuvasti opettelemaan uutta, mutta pystyin luottamaan omaan ammattitaitooni – toisin kuin nyt. Ammatti-identiteetikseni onkin rakentunut päivystyksen sairaanhoitaja ja olen kokenut olevani nimenomaan akuuttihoitotyön ammattilainen. Nyt olen tilanteessa, jossa alan hiljalleen muodostaa täysin uudenlaista ammatillista identiteettiä.

Yhtä kaikki, olen nauttinut todella paljon uuden oppimisesta ja, mikä tärkeintä minusta on mukava mennä töihin! Meillä on todella hyvä työporukka ja saan tehdä töitä talvilajien parissa. Myös asiakkaat ovat hieman eri mielellä, kuin esimerkiksi joutuessaan päivystykseen.

Kausi alkoi virallisesti marraskuun loppupuolella ja joulukuun aikana matkailijat ovat lisääntyneet mukavasti, mutta odotan kovasti, millainen meno on esimerkiksi hiihtolomien aikaan. Pääsee paiskimaan töitä ihan tosissaan! Kaiken lisäksi saan tässä kauden aikana myös opintojani eteenpäin, sillä oppisopimuksen ansiosta pääsen suorittamaan tutkinnon osien näyttöjä.

En tiedä mitä tuleva tuo tullessaan tai mitä teen tämän kauden jälkeen, mutta pyrin elättämään itseni erilaisilla matkailualan töillä. Tarvitsen ennen kaikkea alan työkokemusta, jotta pystyisin hahmottamaan paremmin tulevaa urapolkuani. Eihän sitä myöskään tiedä, millaisia mahdollisuuksia eteen tulee. Suunta ainakin tuntuu oikealta!

6 lokakuun, 20226 lokakuun, 2022

Ihana, innostava syksy

Olen ehdottomasti syksyihminen ja nautin kun ilma viilenee, luonto vaihtaa värinsä ruskan loistoon ja illat pimenevät. Syksyn odottaminen alkaakin aina jo loppukesästä, eikä tämä vuosi tehnyt poikkeusta. Tänä vuonna pääsin kuitenkin nauttimaan Lapin ruskasta ja syksystä ihan arjessakin. On syksyyn mahtunut myös luonnossa nukuttuja öitä, sekä maastopyöräilyä Kiilopäällä ja Saariselällä.

Ruska on jo hiipunut ja päivät lyhenevät melkoista vauhtia. Minua ei kuitenkaan ahdista jatkuvasti pidentyvä pimeä aika, vaan odotan jo kaamosta. Silloin on helpompi hellittää suorittamisesta ja rauhoittua ihan vaikka vain tunnelmoimaan.

On tämä syksy myös tuonut mukanaan melkoisia muutoksia.

Aloitin syyskuun alussa matkailualan opinnot Lappian ammattiopistossa ja on ollut todella inspiroivaa päästä tutustumaan aivan uuteen alaan! Opiskelu työn ohessa on tuttua, mutta alkuun oli jotenkin kovin hankalaa löytää rytmiä opiskeluun. Opetusta on määrällisesti paljon, mutta laajoja kirjallisia töitä tai tehtäviä ei juurikaan ole. YAMK-opinnoissa tämä oli juuri päinvastoin. Onneksi rytmi on hiljalleen löytynyt ja opiskelu tuntuu mukavalta. Toki tunteja vuorokaudessa saisi olla enemmän.

Opintojen aloitus sai minut myös miettimään, miksi en lähtisi hankkimaan kokemusta alalta jo nyt. Mietin hetken, millaisista tehtävistä haluaisin urani matkailualalla aloittaa; kaikesta kokemuksesta on kuitenkin hyötyä. Jostain syystä työskentely hiihtokeskuksessa herätti kiinnostukseni ja tyypilliseen tapaani tartuin samantien tuumasta toimeen ja laitoin työhakemuksia vetämään.

Hakemukset tuottivat tulosta ja marraskuussa alkaakin perehtyminen hiihtokeskushommiin Pyhällä. Tulen olemaan pääsääntöisesti vuokraamon ja lipunmyynnin puolella, mutta varmasti myös muut tehtävät tulevat tutuiksi. Odotan tulevaa kautta innolla, vaikka täysin uusi maailma myös jännittää. Melkoinen hyppy tuntemattomaan jälleen.

On mielenkiintoista nähdä, mihin tämä polku viekään – minulla on nimittäin tunne, että tämä kivi vierii, eikä jää sammaloitumaan.