Artikkelit

Julkaistu

Ensimmäinen viikko Sallassa

Ensimmäinen viikko Sallassa meni nopeasti asettautuessa uuteen kotiin ja lomaillessa. Olen todella kiitollinen, että minulla oli tämä lomaviikko muuton jälkeen, sillä hetken hengähdys tuli todellakin tarpeeseen. Samalla on voinut sulatella asiaa, että täällä sitä ollaan ja aloitellaan uutta elämää.

Mökkiin olen kotiutunut todella hyvin ja omat tavarat ympärillä ovat varmasti helpottaneet asettumista. Ei tunnu siltä, että olisin tässä mökissä vain lomalla, vaikkei tämä loppuelämän kotini olekaan. Tämä on kuitenkin kotini toistaiseksi.

Kun muuttaa kerrostalosta mökkiin, arkiaskareet muuttuvat jonkin verran. Mökissäni on sähkölämmitys ja varaava takka, joten pyrin lämmittämään torppaa mahdollisimman pitkälle puulla. Minulla on tapana fiilistellä pieniä arjen askareita ja ensimmäisen viikon olen suorastaan nauttinut lumitöiden tekemisestä, takan lämmittämisestä ja polttopuiden kantelusta. Nämä ovat jatkossa iso osa arkeani ja tiedän, että arjessa joka hetki näistä askareista ei nauti aivan yhtä paljon.

Arkiaskareiden lisäksi viikko on kulunut lasketellen, hiihtäen ja kouluhommia tehden. Sohvakin on tullut tutuksi. Sopivassa suhteessa aktiivisuutta ja lorvimista – täydellistä!
Kävin viikolla myös pikaisesti pyörähtämässä uudella työpaikallani. Ajattelin ensin, että se helpottaa jännitystä kun työt alkavat, mutta kyllä minua edelleen jännittää hurjasti!

Huomenna maanantaina alkaa arki täällä Sallassa ja edessä on todellinen hyppy uuteen kun aloitan työt Sallan terveyskeskuksessa. Kaikki on uutta ja tuleva työnkuvakin poikkeaa aiemmasta paljon. Sekös jännittää! Kirjoittelen myöhemmin lisää työn aloituksesta ja työnkuvasta.

Muuton jälkeen olen odottanut, tuleeko jossain vaiheessa ajatuksia, että mitä oikein olen mennyt tekemään. Tällaisia ajatuksia ei kuitenkaan ole (ainakaan vielä) kuulunut ja mieli on ollut ihmeen levollinen muuton jälkeen. Ainoastaan lievää haikeutta aiheuttaa ajatus, että läheiseni ovat kovin kaukana ja menee aikaa kun kasvotusten taas tavataan. Onneksi puhelimet on keksitty! Negatiivisia ajatuksia, fiiliksiä ja ikävää varmasti tulee enemmin tai myöhemmin, sillä ne kuuluvat elämään. Ainakin nyt mieli on positiivinen ja odotan jännittyneenä ja innoissani, mitä tuleva tuo tullessaan!

Home sweet home

Julkaistu

Muutto Sallaan

Kauan odotettu muuttopäivä koitti 21.1. ja nyt kirjoitan tätä epäuskoisissa tunnelmissa idyllisessä ja ihanassa hirsimökissä Pyhäjärven rannalla – uudessa kodissa.

Muuttoa edeltävät viikot olivat stressaavia ja unettomia öitä tuli luvattoman paljon. Töiden ohessa tein käytännön järjestelyjä muuttoon liittyen, karsin omaisuuttani ja pakkasin. Muuttaminen on aina stressaavaa ja siihen liittyy miljoonia pieniä hoidettavia asioita, mutta oman mausteensa toi muutto toiselle puolelle Suomea.

Muuttoa edeltävänä päivänä istuin tyhjässä asunnossani (muuttolaatikot oli valmiina nipussa eteisessä) ja kuulostelin fiiliksiäni: aavistus haikeutta, mutta valtavasti toiveikkuutta ja jännitystä. Yksi luku elämässä tuli päätökseensä ja uusi luku on alkamassa. Upea tunne!

Kun muutto Sallaan varmistui, vanhempani ilmoittivat, että voivat lähteä muuttoavuksi ja minä kun ajattelin vain, että jos saisin peräkärryä lainaan pakettiautoni jatkoksi. Vanhempieni apu osoittautui kullanarvoiseksi ja oli ihana kokea muutto tärkeiden ihmisten kanssa. Samalla ehti viettää hieman aikaa yhdessä, sillä jatkossa välimatkaa on aiempaa reilummin. Iso kiitos äiti ja iskä! Minulla vain on maailman parhaat vanhemmat!

Muuttokuorma lähdössä kohti Sallaa.

Kokosimme muuttokuorman valmiiksi edellisenä iltana, joten pääsimme lähtemään matkaan jo puoli seitsemältä aamulla. Matka meni hyvin ja melko kivuttomasti, vaikka aikaa kului taukoineen noin 12 tuntia. Jännitys tosin kasvoi matkan aikana tunti tunnilta. En nimittäin tiennyt lainkaan, mihin sitä oikein ollaan menossa kun tulevasta kodistani olin nähnyt vain muutaman kuvan.

Tie mökille oli pilkkopimeä ja tuntui kestävän ikuisuuden, mutta kun pääsimme mökin pihaan, helpotus oli suunnaton! Vastassa oli erittäin mukavat vuokranantajat ja mökki ylitti odotukseni moninkerroin. Idyllinen ja siisti pieni hirsimökki – aivan ihana! Kun nimet oli vuokrasopimuksessa ja avaimet kourassa, alkoi tavaroiden purkaminen.

Mökki on valmiiksi kalustettu, mutta halusin kodin tuntua, joten olin ottanut mukaan omia astioita, mattoja ym.. Keräsimmekin yläkertaan säilöön mökin irtaimistoa, jotta sain jotain omaa tilalle. Pienillä asioilla ja muutoksilla saimme mökistä omannäköiseni. Tuntui siltä, että oikeasti asetun asumaan, enkä vain ”majoitu”. Kävin sen illan aivan kierroksilla ja olin niin helpottunut kun kauhuskenaarioni mökistä eivät toteutuneet.

Ensimmäiseen aamuun Sallassa heräsin hyvin nukutun yön jälkeen ja olo oli epäuskoinen, mutta onnellinen. Tästä alkaa uusi elämä.

Ensimmäinen aamu Sallassa.

Julkaistu

Kuukausi muuttoon

Sallaan muuttoon on aikaa tasan kuukausi. Toisaalta aikaa on reilusti, mutta toisaalta muutto on todella pian! Olen pyöritellyt päässäni Lappiin muuttoa jo vuosia – välillä enemmän, välillä vähemmän. Viimeisten parin viikon ajan olen pyöritellyt konkreettisia asioita muuttoon liittyen ja elämä Lapissa alkaa tuntua koko ajan todellisemmalta.

Muuttaminen on aina stressaavaa ja siihen liittyy paljon hoidettavia (ja muistettavia) asioita. Muuttaminen reilun 800km päähän tuo omat lisämausteensa. Avaan nyt hieman, mitä olen viimeisten parin viikon aikana saanut aikaiseksi.

Jo ennen työpaikan varmistumista selvittelin Sallan asuntotarjontaa. Asuntoja löytyi jonkin verran netistä, mutta olin kuullut, että osa asunnoista vuokrataan ns. puskaradion kautta. Laitoin ilmoitusta Facebookin Mun Lappi: Elämää Lapissa -ryhmään ja sain valtavasti ihania viestejä! Onnitteluja, tervetulotoivotuksia ja vinkkejä asunnon etsimiseen. Loppujen lopuksi löysin tulevan kotini juuri tämän viestiketjun kautta (esittelen tulevan kotini myöhemmin). Olen erittäin kiitollinen saamastani avusta. Oli ihana huomata, miten auttamiskulttuuri elää ja voi hyvin Lapissa! Myös työpaikalta luvattiin tarvittaessa auttaa asunnon löytämisessä.

Tuleva kotini on valmiiksi kalustettu, joten aion luopua lähes kaikista huonekaluistani. Olen päättänyt samalla karsia reilulla kädellä muutakin omaisuuttani. Haluan säilyttää vain tarpeellisen, vaikka joitakin tavaroita tulee jäämään myös säilytykseen tänne etelään. Tässä onkin ollut melkoinen Tori.fi -ralli kun olen myynyt irtaimistoa. Onneksi myös työkavereiden kautta huonekaluille löytyy uusia koteja. Lisäksi olen kiikuttanut kirpputoripöydälle tavaraa ja vaatetta. Melkoinen rumba, mutta onneksi hiljalleen tavaramäärä pienenee.

Aivan koko omaisuudestani ei aio kuitenkaan luopua, enkä voi kaikkea jättää eteläänkään, joten varasto-/säilytystilalle on käyttöä myös Sallassa. Tulevan kotini säilytystilat ovat rajalliset, joten päädyin käyttämään jo hyväksi havaittua keinoa löytää varastotilaa. Ei muuta kuin viestiä Facebookin Sallan puskaradio -ryhmään ja jo samana päivänä löytyi varastotilaa. Kiitos jälleen kerran!

Yksi merkittävimmistä asiosta on ollut oman asuntoni vuokraaminen. Merkittävää vuokraaminen on tottakai taloudellisesti, mutta myös henkisesti. Asun tällä hetkellä omistusasunnossa, enkä halua tästä (vielä) täysin luopua. Vaikka asunto säilyy omistuksessani, se ei enää kuukauden kuluttua ole minun kotini. Olen tehnyt kodista omannäköiseni ja tässä on ollut hyvä asua, joten luopuminen tuntuu erittäin haikealta.

Minulla ei ole kokemusta asunnon vuokraamisesta, joten päätin kääntyä suosiolla välittäjän puoleen. Näin sain myös omaa kuormaani kevennettyä kun välittäjä huolehti kuvat, ilmoituksen, asunnon näytöt ja vuokrasopimuksen. Jännitin alkuun jos vuokralaisen löytymiseen menee pitkä aika, mutta huoli osoittautui turhaksi.

Unettomia öitä on ollut viimeisten parin viikon aikana luvattoman paljon, mutta jospa hiljalleen stressitasot tasaantuisivat kun asiat alkavat järjestymään, vaikka epäselvyyksiä ja järjesteltävää on vielä paljon. Minulla on paha tapa murehtia asioita etukäteen, mutta nyt on loistava paikka harjoitella luottamaan, että asiat kyllä järjestyvät.

Julkaistu

Uusi elämä Lapissa

Tämä blogi hiljeni syyskuussa 2020 ja paljon on tapahtunut sen jälkeen. Nyt on aika aktivoida blogi, mutta sisältö tulee muuttumaan, kuten otsikosta voi päätellä. Olen nimittäin toteuttamassa pitkäaikaisen haaveeni ja muutan tammikuun lopussa Sallaan.

Olen aikaisemmin kirjottanut vain urheilusta ja liikkumisesta, mutta nyt haluan kirjoittaa päiväkirjamaisesti ajatuksistani, kokemuksistani ja tuntemuksistani muuttaessani täältä etelästä Lappiin.

Voisin alkuun avata hieman taustoja päätökseni takana.
Rakastan luontoa ja nautin suunnattomasti luonnossa liikkumisesta – niin jalan, pyörällä kuin suksetkin jalassa. Ja rakastan Lappia. Olen haaveillut vuosia, että saisin kokea, millaista asuminen Lapissa todellisuudessa on. Haaveen toteuttaminen on kuitenkin aina siirtynyt eteenpäin.

Aloitin syksyllä 2021 ylemmän ammattikorkeakoulun opinnot työn ohessa ja ajattelin, että valmistumiseni jälkeen lähden Lappiin. Jotain kuitenkin tapahtui päänupissani syksyn aikana ja päätin laittaa työhakemuksen Sallan terveyskeskukseen.

Nyt ollaan siinä pisteessä, että työt alkaa Sallassa helmikuun alussa ja tammikuun loppupuolella on muuttopäivä. Takana ja varmasti myös edessä on unettomia öitä kun järjestelen muuttoani. Asunto on löytynyt, oma kotini tulee piakkoin vuokrattavaksi ja myyn omaisuuttani minkä kerkeän, sillä muutan kalustettuun mökkiin.

En ole yllättynyt unettomista öistä tällaisen muutoksen edessä, sillä minulla on taipumusta murehtia ja märehtiä asioita öisin. Olen kuitenkin hieman yllättynyt, millainen tunnemyrsky jo pelkkä päätös muuttaa onkaan ollut. Pääsen toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni ja olen siitä todella innoissani. Päätökseen liittyy myös paljon haikeutta ja luopumista: ystäväni, perheeni ja kotini jäävät tänne etelään. Onneksi puhelimet toimii ja perheeni ja ystäväni viihtyvät myös Lapissa (saan varmasti vieraita Lappiin) ja minäkin pääsen kulkemaan sujuvasti aina silloin tällöin etelään. Asunnostani joku saa toivottavasti mieluisan kodin (ja minä hyvän vuokralaisen) ja minä rakennan uuden kodin Lappiin.

On ollut myös haikeaa irtisanoutua nykyisestä työstäni. Aloitin nykyisessä työssäni jo ennen valmistumistani ja pidän edelleen kovasti työstäni, vaikka sairaanhoitajan työ isossa päivystyksessä on ollut varsinkin viime aikoina erittäin kuormittavaa jatkuvan resurssipulan ja isojen potilasmäärien vuoksi. Irtisanoutuminen ja muutto tarkoittaa myös luopumista mielettömästä työyhteisöstä ja ihanista työkavereista.

Tervetuloa seuraamaan, kuinka käy kun etelän tyttö muuttaa Lappiin unelmansa perässä!

Marraskuussa 2021 Ylläksellä haaveilua muutosta Lappiin.

Julkaistu

Aloittelevan maastopyöräilijän oivalluksia – osa V

Toukokuussa sain ensikosketukseni bike parkiin ja olin myyty. Toivoin saavani bike parkista rohkeutta ja varmuutta maastopyöräilyyn, mutta olenkin saanut paljon enemmän!

Olen viettänyt kesällä reilusti aikaa pyörän päällä, mutta (aerobinen)pyöräilykuntoni on huonompi kuin vuosiin. Tämä ei ole yllätys, sillä olen ajanut koko kesän aikana vain pari pidempää lenkkiä, jolloin sykkeet ovat pysyneet lähelläkään peruskestävyysaluetta.

Niin sanottu tavallinen lenkkiajo on jäänyt lähes kokonaan, sillä innostun aina lenkillä veivaamaan useamman kerran jotain kivaa alamäkeä tai muuta haastavaa/hauskaa pätkää. Tavallisesti näillä pätkillä on sykkeet tapissa ja lopulta lenkki on aivan liian kovatehoinen kehittämään peruskestävyyttäni.
Lisäksi osa lenkeistä on muuttunut tekniikkatreeneiksi. Olen harjoitellut pyörän hallintaa, tasapainoa, bunny hopia yms. Olen jopa tehnyt tuttavuutta pyörähyppyrin kanssa myös bike parkin ulkopuolella.

En ole koskaan hyppinyt pyörällä, enkä oikeastaan tuntenut edes mitään vetoa touhuun. Bike parkiinkin menin ajatuksella, että kierrän kaikki hyppyrit.
Kuinkas ollakaan, nyt sitä yrittää ponnistaa ilmaan pienimmästäkin nyppylästä polulla.
Arastelen vielä tunnetta kun renkaiden alla on ilmaa, vaikka renkaani irtoavat vain juuri ja juuri maasta. Silti se tunne on jotenkin mahtava. Ehkä siksi, että jokaisella hypyllä ylitän itseni.

Oman kehityksen huomaaminen on erittäin koukuttavaa. Siksi onkin mahtavaa kun kehityskohteita on niin monia! Varmuus ja rohkeus lisääntyy, taidot kehittyy ja vauhti kasvaa. Jostain syystä juuri vauhdin kasvaminen on ollut palkitsevaa.
Olen käynyt bike parkissa muutaman kerran veljeni kanssa ja ajan aina veljeni perässä, koska hänen menonsa on huomattavasti vauhdikkaampaa. Tavallisesti jään aina todella kauas veljestäni ja hän joutuu odottelemaan tovin reitin lopussa. Eräällä kerralla oma ajo tuntui erityisen hyvältä ja uskaltauduin lisäämään vähän vauhtia. Mäen alla veljeni sitten tuumasi, että ”sähän tulit kovaa”. Leijuin innoissani loppupäivän.

Bike parkissa vietetty aika on ollut paitsi mielettömän hauskaa, myös silmiä avaavaa. Olen nimittäin löytänyt uusia ulottuvuuksia maastopyöräilyyn: teknisen polkurymistelyn ja leppoisan lenkkifiilistelyn lisäksi voi opetella kikkailemaan pyörällä, hyppimään ja hakemaan vauhtia alamäkiin. On tämä vain mainio laji!









Julkaistu

Bike park – uhka vai mahdollisuus?

Haaveilin jo viime kesänä tutustumisesta bike parkiin, mutta asia jäi haaveilun asteelle. Nyt päätin varmistaa hyvissä ajoin, että todella menen bike parkiin ja ostin hyvissä ajoin keväällä kausikortin Mielakkaan ja Nuuksioon. Tuplavarmistin asian vielä ostamalla etukäteen fullface-kypärän laseineen. Hetken mietin, että toivottavasti näille hankinnoille tulee käyttöä.

Vihdoin sovittiin veljen kanssa päivä, milloin mennään ja sitten iski jännitys. En tiedä, mitä varsinaisesti jännitin. Tottakai hissillä nouseminen jännitti, vaikka laskettelun kautta ovatkin tulleet tutuiksi. Reiteissä jännitti ehkä eniten se, etten tiennyt, mitä tuleman pitää. Toki tiesin, että alamäkiä ajetaan höystettynä bermeillä, dropeilla ja hyppyreillä. Olen välillä turhankin varovainen alamäissä ja aivan onneton käännöksissä ja kaarteissa – hyppyreistä puhumattakaan. Toivoin vain, ettei koko homma mene aivan selviytymistaisteluksi. Asetelma oli tosiaan melkoinen ”uhka vai mahdollisuus”.

Muistan katselleeni siinä parkkipaikalla Mielakan rinteitä ja ajatelleeni, että voi saatana. Eihän siinä muu auttanut, kuin kypärä päähän, pyörä alle ja hissille.

  • Mielakka bike park

Hissi ei lopulta ollutkaan niin hurja, mitä etukäteen jännitin. Toki ensimmäisten nousujen aikana oli sykkeet tapissa ja ylhäällä kädet ja jalat tärisivät, mutta hiljalleen rentous löytyi. Haastavaa oli ainoastaan hahmottaa, mihin kohtaan kapulan asettaa. Välillä se oli selässä ja välillä raapi rakarengasta. Vain kerran tein näyttävän syöksyn kuralätäkköön kun yritin korjata vauhdissa kapulan paikkaa. Aika hyvin, sanoisin.

Ensimmäiset laskut oli melkoista hakemista. Meno oli epävarmaa ja oma pyöräkin tuntui jotenkin vieraalta. Mutta olin aivan fiiliksissä ensimmäisestä laskusta alkaen!
En voi sanoa, että meno olisi missään vaiheessa ollut rentoa, koska jännitin jokaista lihasta leukaperistä varpaisiin. Fiilis oli kuitenkin lasku laskulta rennompi ja varmempi.

En osaa edes sanoa, kuinka monta kertaa voitin pelkoni tuon päivän aikana. Ajoin sellaisista paikoista, joista en olisi vuosi sitten voinut kuvitellakaan ajavani. Mielakan siniset reitit tarjosivat (ainakin minulle) sopivassa suhteessa mukavan helppoa pätkää ja haasteita. Pakko siis kehua Mielakan reittejä, koska tällainenkin arkajalka pystyy nauttimaan ajamisesta ja silti ylittämään itsensä.

Päivän päätteeksi olin aivan myyty ja niin fiiliksissä. Heti seuraavana päivänä oli pakko palata Mielakkaan ja kokeilla, onko se edelleen niin siistiä, miltä se edellisenä päivä tuntui. Ja olihan se!
Mielakan sivuilla lukee, että alamäkipyöräilyyn jää koukkuun ja tottahan se taitaa olla.

Olen varma, että bike parkista saan juuri sitä kaivattua varmuutta ja rohkeutta maastopyöräilyyn. Puhumattakaan siitä, miten ajotekniikkani voikaan kehittyä. Ja onhan tuo alamäissä rallattelu mielettömän hauskaa.
Suomesta löytyy useita houkuttelevia bike parkeja, joten taidan tietää, mitä teen tänä kesänä!





Julkaistu

Aloittelevan maastopyöräilijän oivalluksia – osa IV

Maastopyöräily on jäänyt viime aikoina vähemmälle, sillä olen halunnut talven ajan panostaa muihin lajeihin. Maastopyörä on poltellut kovasti olohuoneen nurkassa. Nyt kun polut ovat lumettomat, on minunkin ollut pakko painua pyöräni kanssa metsään.
Pienen tauon jälkeen on hyvä muistutella itselleen, miten maastossa oikein ajettiinkaan.

Katse menosuuntaan ja riittävän pitkälle.
Olen huomannut, että katseen pitäminen mahdollisimman pitkälle eteenpäin on todella haastavaa. Mikä ihme siinä eturenkaassa vetää puoleensa? Katseen muistaa nostaa hetkeksi eturenkaasta kun huomaa olevansa mutkassa, jota ei huomannut etukäteen. Ja taas katse painuu eturenkaaseen.

Lisäksi olen huomannut, että esimerkiksi kapeilla poluilla ei kannata vilkaistakaan sitä viereistä puuta. Nimittäin yksi vilkaisu riittää siihen, että pääset tekemään kyseisen puun kanssa lähempää tuttavuutta. Eli katse reilusti eteenpäin ja sinne, minne haluat mennä. Helpottuu ajolinjojen valitseminenkin huomattavasti.
Tosin, helpommin sanottu kuin tehty.

Kiinnitä huomiota siihen, miten ja milloin jarrutat.
Minulla on ollut paha tapa laahata jarrua ja olen yrittänyt opetellut tavasta eroon. Erityisesti teknisissä ja jyrkissä alamäissä tekisi mieli laahata jarrulla mäki alas. En suosittele lyömään jarruja lukkoon jyrkässä alamäessä. Pyörää voi olla nimittäin haastava hallita kun perä luisuu ja pyörä päätyy poikittain mäkeen.

Jarruttamisessa kannattaa huomioida myös, milloin jarruttaa. En suosittele jarruttamaan ainakaan kovin voimakkaasti teknisissä kivikoissa tai juurakoissa. Todennäköisesti rengas tökkää jarruttaessa johonkin kiveen ja matka tyssää siihen. Ja keskeltä kivikkoa liikkeelle lähteminen onkin sitten ihan oma lukunsa.

Kerää rohkeutta alamäkiin.
Olen aika varovainen maastopyöräilijä ja alamäet ovat koetelleet eniten henkistä kanttiani. Varsinkin fatbikellä löysin itseni usein tilanteista, etten uskalla ajaa jotain teknistä tai muuten haastavaa alamäkeä. Uuden pyöräni myötä olen systemaattisesti kerännyt rohkeutta ja varmuutta erityisesti alamäkiin.

Alamäkiä ajaessa korostuvat yllä mainitut asiat: katse eteenpäin ja jarruttaminen oikeissa paikoissa ja oikealla tavalla. Näiden lisäksi olennaista ovat ajoasento ja painopiste. Kun painoa siirtää pyörän päällä maaston mukaan, helpottuu alamäkienkin ajaminen huomattavasti.

Pysy rentona.
Ehkä merkittävin oivallus itselle on ollut se, miten paljon rentous pyörän päällä vaikuttaa ajamiseen. Asento ja ajaminen tuntuvat huomattavasti luonnollisemmalta ja varmemmalta kun ei jäkitä kyynärpäät ja polvet lukossa. Kroppa on ikäänkuin jousituksien jatkeena. Enkä tarkoita rentoudella sitä, että pyörän päällä kökötetään lötkönä matkustajana.

Itsellä meno on usein kaikkea muuta, kuin rentoa ja kroppa jäkittää leukoja myöten. Uskon kuitenkin, että hiljalleen rentous ja varmuus lisääntyy kun pyörän päällä viettää aikaa. Totteleekohan pyöräkin paremmin rentoa kuskia?

Julkaistu

Uinti – terapeuttista laattojen tuijottelua

Istun altaan reunalla ja asettelen uimalaseja päähäni. Paleltaa. Pudottaudun reunalta altaaseen ja potkaisen seinästä vauhtia liukuun. Vesi tuntuu miellyttävältä: viileää ja pehmeää. Ihana painottomuuden tunne.
Ensimmäisten käsivetojen aikana tunnustelen vettä. Käsiveto tuntuu menevän läpi, enkä saa oikein otetta vedestä.
Hiljalleen ote paranee ja vedot vievät minua eteenpäin. Keskityn pidentämään liukuja ja annan pään tyhjentyä. Laattojen tuijottelu ei ole lainkaan hullumpaa.

Triathlonin lopettamisen jälkeen olen käynyt uimassa vain satunnaisesti. Kaiken lisäksi olen ollut altaassa usein opettajan roolissa, jolloin oma uinti on jäänyt luonnollisesti taka-alalle. Olen saanut vierestä seurata, miten upeita onnistumisen kokemuksia uinti voikaan tarjota. Tämä on saanut minut kaipaamaan säännöllisiä pulahduksia altaaseen.

Olen aina viihtynyt vedessä, mutta jostain syystä uimaan on ollut aina vaikea lähteä tauon jälkeen. Veteen on aina ihana päästä, kun itsensä saa raahattua uimahallille. Yleensä itselläni on tauon jälkeen ”uintitatsi” pahasti hukassa ja aloittaminen vaatii nöyryyttä.

Uinti on siitä hieno laji, että erittäin pienet asiat vaikuttavat siihen, miten uinti kulkee. Joskus ote on hukassa, välillä uintiasento tuntuu olevan hakusessa ja joskus ei meinaa millään saada rytmistä kiinni. Välillä taas uinti tuntuu kulkevan: hyvä ote vedestä, voimakkaat vedot, sulavat liu’ut – huikea fiilis!

Vaikka pidän edelleen taukoa triahtlonista, en halua luopua uinnista. Säännöllisen epäsäännöllinen kelailu altaassa tekee hyvää niin mielelle kuin kropallekin. Lisäksi haluan liikkua mahdollisimman monipuolisesti, sillä monipuolisuus on rikkaus. Tähän ajatukseen olen havahtunut viime aikoina usein. En ole missään lajissa erityisen hyvä, mutta pystyn harrastamaan monenlaista. Tästä haluan vastaisuudessakin pitää kiinni.
Joten, ei muuta kuin altaaseen!

Julkaistu

Ihana lokakuu

Minulta poistettiin reilu viikko sitten tulehtunut umpilisäke ja luonnollisesti treenaaminen on hetken tauolla. Näin sairaslomalla onkin aikaa nostalgisoida ja muistella menneitä. Selailin vanhaa blogiani Proud to be a workoutaholic ja huomasin, että vuodesta 2013 vuoteen 2017 olen kirjoittanut joka lokakuu uuden kauden aloittamisesta.

Kirjoituksia lukiessa muistan sen kuplivan innostuksen kun pääsi aloittamaan uuden harjoitusohjelman ja matkan kohti tulevan kesän kisoja. Motivaatio oli huipussaan, eikä pimeys tai huono sää pystynyt latistamaan intoa.

Kausi alkoi perinteisesti peruskestävyyden kehittämisellä eli paljon pitkiä ja rauhallisia lenkkejä. Suurin osa vapaa-ajasta kuluikin pururadalla sauvakävellen, hölkäten, trainerin päällä hikoillen ja uiden. Joka vuosi loka-marraskuun aikana treenitunteja kertyi reippaasti. Jostain syystä olen aina pitänyt peruskestävyystreenien tahkoamisesta, vaikka esimerkiksi 3 tuntia trainerin päällä voi kuulostaa puuduttavalta.

Lokakuussa 2016 kirjoitin, kuinka ristiriitaiselta tuntuu pitää uuden kauden aloittamisesta niin paljon, vaikka kaikki tuntuu hankalalta ja edellisen kauden kunto on vain muisto. Tavallisesti pidin niin sanotun ylimenokauden elo-syyskuussa, jolloin liikuin tarkoituksella vain fiiliksen mukaan. Pyrin hetkeksi unohtamaan triathlonin, jotta intoa riittäisi seuraavaan kauteen. Tämä toimi minulla vuodesta toiseen, vaikka aloittaminen olikin takkuista ja sai nöyräksi.

Lokakuu 2016
– – kävin maanantaina ensimmäistä kertaa elokuun lopun jälkeen uimassa, eikä touhusta meinannut tulla mitään. Hyvä, etten hukkunnut.

En liiku enää yhtä tavoitteellisesti, mutta syksy tuntuu edelleen jollain tavalla uudelta alulta. Suunnittelen seuraavan kesän koitoksia kuten aikaisemminkin ja olen ottanut pitkät sauvakävelylenkit ohjelmaan. Pientä innostuksen kuplimistakin saattaa olla havaittavissa. Onhan tämä aika ihana vuodenaika!

Muistoja syksyltä 2013
Julkaistu

Aloittelevan maastopyöräilijän oivalluksia – osa lll

Innostumiseni maastopyöräilyyn on syventynyt siinä määrin, että pyörän päivittäminen tuli ajankohtaiseksi. Pitkällisen pähkäilyn jälkeen päätin etsiä itselleni täysjousitetun trail -pyörän.
Varauduin siihen, että joudun metsästämään sopivaa pyörää jonkin aikaa. Kuitenkin yllättävän pian löysin pyöräni Ski Out & Ski Out Bike :sta ja uskollinen fatbikeni vaihtui Konan täysjousitettuun maastopyörään. Rahan ja ajan rajallisuuden vuoksi luovuin läskistä, vaikka varmasti silläkin olisi ollut hauska silloin tällöin fillaroida.

Muutos leppoisasti etenevästä, jyräävästä ja leveärenkaisesta pyörästä ketterään ja kapea(mpi)renkaiseen pomppukeppiin on ollut melko suuri ja vaatii totuttelua.

Yksi suurimmista eroista fatbiken ja uuden pyöräni välillä on renkaat. Kun renkaat kapenevat ja suurenevat hieman, pyörä rullaa paljon paremmin. Jopa minun verkkaisella vauhdilla pääsen silloin tällöin tuntemaan vauhdin hurman.
Olen myös huomannut, että kun vauhtia on riittävästi, pyörä rullaa nätisti esteiden yli – vaikka alla ei olekaan ilmatyynyalusta. Kun rullaaviin renkaisiin yhdistää täysjousituksen, meno on suorastaan mukavaa.

Olen tottunut siihen, ettei tarvitse miettiä, pitääköhän rengas esimerkiksi mutaisessa ylämäessä. Läskipyörän leveiden 4,8″ renkaiden pito oli nimittäin aivan mieletön. Pystyin myös melko huolettomasti ajelemaan märissä juurakoissa ja pehmeällä hiekalla. Nyt minun on muistettava, että 2.30″ renkaiden pito ei yllä aivan samalle tasolle. Sainkin jo ensimmäisellä lenkillä Konallani huomata, miten nätisti rengas luiskahtaa märässä juurakossa ja uppoaa pehmeään alustaan.

Myös pyörän hallittavuus tuntuu olevan merkittävä ero fatbiken ja täysjouston välillä.
Uusi pyöräni reagoi nopeammin ja paremmin ohjausliikkeisiin. Tämäkin tosin vaatiin totuttelua ja opettelua, sillä liian äkkinäisillä ja rajuilla liikkeillä pääsee turhan lähelle luontoa.
Fatbikellä tiukat mutkat menivät helposti pitkäksi ja ihmettelin aina, miksi mutkat ovat niin tolkuttoman vaikeita minulle. En minä edelleenkään osaa mutkiin ajaa, mutta nyt harjoitteleminen tuntuu huomattavasti helpommalta.

Uusi pyörä tuntuu avaavan paljon uusia mahdollisuuksia ja olen innoissani, että pääsen opettelemaan uusia asioita ja kehittymään maastopyöräilijänä. Tulen varmasti kirjoittamaan useammankin kerran, miten minun ja uuden Konani ystävystyminen etenee. Olen nimittäin varma, että tässä on ainekset kauniille ystävyydelle!