Olen asunut nyt kuukauden Sodankylässä ja tämä ensimmäinen kuukausi on mennyt kotia laittaessa, totutellessa uuteen arkeen ja työhön ja tutustuessa uuteen kotikylääni. Pääsin myös hyödyntämään Sodankylän mahtavaa sijaintia kun keksin lähteä extempore viettämään pääsiäistä Leville. Sodankylästä Leville on matkaa vaivaiset 100km! Aika on mennyt nopeasti ja olen ollut tyytyväinen, että muutin Sodankylään. Kuitenkin jostain syystä olen ollut todella väsynyt viimeisen kuukauden.
Ajoittain on jopa turhauttanut kun ei ole väsymykseltä jaksanut tehdä asioita tavalliseen tapaan. Erityisesti opiskelu on ollut hyvin takkuista ja motivaatio pohjalukemissa. Olen nukkunut aivan kohtuullisesti ja siksi tämä väsymys on ihmetyttänyt. Kunnes pysähdyin ajattelemaan asiaa tarkemmin; koko vuosi on ollut tähän mennessä yhtä isoa muutosta. Ehkä nyt voi pysähtyä hetkeksi. Pysähtyä ja antaa väsymyksen tulla.
Aion olla itselleni armollinen ja antaa aikaa palautua alkuvuoden myllerryksistä. Hetki tasaista arkea, teen asioita jaksamisen mukaan ja kun kevät tästä etenee, pääsen hiljalleen tutustumaan paremmin ympäröivään upeaan luontoon.
Viikko sitten perjantaina sanoin heipat Sallalle ja suuntasin muuttokuormani kohti Sodankylää. Uusi koti, työ ja arki odottivat.
Muuttoa ehdin valmistella kiireettömästi ja pakkaaminenkin sujui melko kivuttomasti. Tässä kohtaa kiitin onneani, ettei minulla ollut huonekaluja mukana muuttaessani Sallaan, sillä se helpotti valtavasti muuttoani Sodankylään. Toki se tarkoittaa myös rahanmenoa, sillä tällä kertaa en muuttanut kalustettuun asuntoon. Pääsen kuitenkin hankkimaan suoraan juuri sopivan kokoisia huonekaluja, mikä on erittäin hyvä juttu, sillä vuokraamani rivitalokaksio on melko kompakti.
Olen kiittänyt useamman kerran onneani, että hankin viime kesänä pakettiauton pienen kauppakassin tilalle!
Muuton yhteydessä huomasin, miten tärkeältä tuntuu päästä laittamaan kotia tyhjästä. Kalustettu mökki Sallassa oli viihtyisä, mutta pienet omat jutut eivät riittäneet siihen, että mökki olisi tuntunut sellaiselta kodilta, jossa asuisin yhtään pidempään. Koti on minulle erittäin tärkeä paikka ja välillä minulla oli Sallassa tunne, että majailisin jonkun nurkissa. Sodankylän asuntoni valkoisine seinineen ja vähillä huonekaluilla tuntuu jo enemmän kodilta kuin mökki Sallassa.
Aiemmin kirjoitinkin tekemästäni koeaikapurusta Sallassa, joten luonnollisesti jännitin uuden työn alkua täällä Sodankylässä. Uutta arkea ja työtä on nyt takana viikko ja jännitys on karissut. Uusi työ tarkoittaa aina paljon uusia asioita, ihmisiä ja käytäntöjä, mikä aiheuttaa jonkin verran väsymystä, mutta helpottaa ajan kanssa. Ihmiset ovat mukavia ja koen itseni tervetulleeksi. Ihana päästä elämään ihan tavallista arkea!
Ensivaikutelma Sodankylästä on erittäin lupaava! On tuntunut hieman oudolta, mutta toisaalta myös mukavalta kun ympärillä on enemmän ihmisiä. Hiljalleen pääsen tutustumaan syvemmin Sodankylään ja ottamaan ilon irti loistavasta sijainnista Lapissa. Onneksi kiirettä ei ole, sillä tämä on nyt minun koti.
Kun päätin muuttaa Lappiin, varauduin siihen, että en heti löydä paikkaani ja tarvittaessa jatkan matkaa Sallasta jonnekin muualle Lapissa. Olen halunnut pitää mieleni avoimena kaikille mahdollisuuksille, mitä muutto Lappiin ja irtautuminen vanhasta arjestani tarjoaa. Vaikka olen tullut Lappiin rakentamaan uutta elämääni ja arkea, pidän tätä myös seikkailuna. Nyt on tullut aika jatkaa seikkailua.
Vakavan harkinnan jälkeen päädyin purkamaan työsuhteeni koeajalla ja hyppäämään tyhjän päälle. En aio avata syitä päätökselleni täällä sen enempää, mutta päätös oli monen tekijän summa ja se tuntuu oikealta. Olen viihtynyt Sallassa, mutta koen, ettei tämä ole se paikka, jonne haluan asettua. Etelään en kaipaa takaisin, joten minun oli mietittävä, minne jatkan matkaani täällä Lapissa.
Ennen kuin päädyin Sallaan, tutustuin useisiin kiinnostaviin kuntiin Lapissa, mutta jostain syystä Sodankylä jäi kummittelemaan mieleeni. Sodankylä, tuo keskellä Lappia sijaitseva tähtikunta. Minun tuleva kotini.
Salla on tarjonnut hiihtoretkiä upeassa luonnossa ja loistavilla laduilla!
Purettuani työsuhteeni ehdin olla vain lyhyen aikaa aivan tyhjän päällä. Hetkellisesti olin kolmekymppinen työtön ja virallisesti asunnoton (mökissä asumisen vuoksi olen merkittynä tällä hetkellä vailla vakituista asuntoa olevaksi) – ja aivan omasta tahdostani. Siedän huonosti epävarmuutta ja epätietoisuutta, joten tämä oli loistava tilaisuus opetalla luottamaan, että asiat järjestyvät kyllä.
Kun tein päätöksen jatkaa matkaani juuri Sodankylään, asioita alkoi tapahtua hyvin nopeasti. Ennen kuin huomasinkaan, minulla oli Sodankylästä työpaikka ja vuokrattuna pieni rivitalokaksio. Asioilla on todellakin tapana järjestyä.
Olen maaliskuun vielä Sallassa ja ns. palkattomalla lomalla keskittyen opintoihini. Huhtikuun 1. päivänä muutan ja seuraavana maanantaina pääsen aloittamaan uuden arjen Sodankylässä. Nyt voisikin kliseisesti todeta, että seikkailu jatkuu!
Muutostani Sallaan on kulunut tasan kuukausi ja hiljalleen arjen rutiinit muotoutuvat. Edellisen päivityksen jälkeen olen päässyt aloittamaan uuden työn ja arjen, joka onkin tarjonnut monenlaisia tunteita.
Olen työskennellyt nyt kolme viikkoa minulle täysin uudenlaisessa roolissa esimiehen sijaisena työpaikassa, joka on ihmisineen, tapoineen ja käytäntöineen täysin vieras. Työ itsessään on mielenkiintoista ja tarjoaa paljon uutta oppia. Myös haasteita on mahtunut kuluneisiin viikkoihin, eikä kaikki ole mennyt täysin kivuttomasti. Ihmehän se olisi jos kaikki menisi kuin elokuvissa. Arvokasta kokemusta kaikesta huolimatta.
Yksi merkittävimmistä eroista arjessani on säännöllinen vuorokausirytmi. Etelän monivuorotyö on vaihtunut (pääsääntöisesti) säännölliseen työaikaan maanantaista perjantaihin. Tämä on tuntunut yllättävän mukavalta, vaikka olen joskus ajatellut, ettei päivätyö ole minua varten.
Säännöllinen työaika on mahdollistanut myös uuden harrastuksen: olen päässyt mukaan porukkaan, jonka kanssa käymme pelaamassa maanataisin sulkapalloa Sallan liikuntakeskuksessa. En ole vuosiin harrastanut mitään, mikä olisi sidottu tiettyyn kellonaikaan ja päivään, mutta tämä on ollut mukava lisä itsenäiseen liikkumiseen.
Vapaa-ajalla nautin arjen askareista, hiihtämisestä, ulkoilusta, laskettelusta ja lorvimisesta. Samoja asioita kuin etelässä, mutta kuitenkin jotenkin erilaisia. En osaa vielä sanoittaa sitä, mikä tekee juuri näistä pienistä jutuista erilaisia. Ehkä se vielä selkenee.
Jossain vaiheessa huomasin ajattelevani, että nyt kun olen täällä Lapissa, minun pitäisi nauttia täysillä kaikesta ja aikatauluttaa viikonloppu, että ehdin tehdä ja kokea mahdollisimman paljon. Sitten tajusin, että hei, minähän asun täällä nyt. Minulla on kaikki aika kokea, nähdä ja tehdä. Tämän oivaltaminen tuntui aivan uskomattomalta ja jopa vähän herkisti. Mun elämä on nyt täällä Lapissa.
Ensimmäinen viikko Sallassa meni nopeasti asettautuessa uuteen kotiin ja lomaillessa. Olen todella kiitollinen, että minulla oli tämä lomaviikko muuton jälkeen, sillä hetken hengähdys tuli todellakin tarpeeseen. Samalla on voinut sulatella asiaa, että täällä sitä ollaan ja aloitellaan uutta elämää.
Mökkiin olen kotiutunut todella hyvin ja omat tavarat ympärillä ovat varmasti helpottaneet asettumista. Ei tunnu siltä, että olisin tässä mökissä vain lomalla, vaikkei tämä loppuelämän kotini olekaan. Tämä on kuitenkin kotini toistaiseksi.
Kun muuttaa kerrostalosta mökkiin, arkiaskareet muuttuvat jonkin verran. Mökissäni on sähkölämmitys ja varaava takka, joten pyrin lämmittämään torppaa mahdollisimman pitkälle puulla. Minulla on tapana fiilistellä pieniä arjen askareita ja ensimmäisen viikon olen suorastaan nauttinut lumitöiden tekemisestä, takan lämmittämisestä ja polttopuiden kantelusta. Nämä ovat jatkossa iso osa arkeani ja tiedän, että arjessa joka hetki näistä askareista ei nauti aivan yhtä paljon.
Arkiaskareiden lisäksi viikko on kulunut lasketellen, hiihtäen ja kouluhommia tehden. Sohvakin on tullut tutuksi. Sopivassa suhteessa aktiivisuutta ja lorvimista – täydellistä! Kävin viikolla myös pikaisesti pyörähtämässä uudella työpaikallani. Ajattelin ensin, että se helpottaa jännitystä kun työt alkavat, mutta kyllä minua edelleen jännittää hurjasti!
Huomenna maanantaina alkaa arki täällä Sallassa ja edessä on todellinen hyppy uuteen kun aloitan työt Sallan terveyskeskuksessa. Kaikki on uutta ja tuleva työnkuvakin poikkeaa aiemmasta paljon. Sekös jännittää! Kirjoittelen myöhemmin lisää työn aloituksesta ja työnkuvasta.
Muuton jälkeen olen odottanut, tuleeko jossain vaiheessa ajatuksia, että mitä oikein olen mennyt tekemään. Tällaisia ajatuksia ei kuitenkaan ole (ainakaan vielä) kuulunut ja mieli on ollut ihmeen levollinen muuton jälkeen. Ainoastaan lievää haikeutta aiheuttaa ajatus, että läheiseni ovat kovin kaukana ja menee aikaa kun kasvotusten taas tavataan. Onneksi puhelimet on keksitty! Negatiivisia ajatuksia, fiiliksiä ja ikävää varmasti tulee enemmin tai myöhemmin, sillä ne kuuluvat elämään. Ainakin nyt mieli on positiivinen ja odotan jännittyneenä ja innoissani, mitä tuleva tuo tullessaan!
Kauan odotettu muuttopäivä koitti 21.1. ja nyt kirjoitan tätä epäuskoisissa tunnelmissa idyllisessä ja ihanassa hirsimökissä Pyhäjärven rannalla – uudessa kodissa.
Muuttoa edeltävät viikot olivat stressaavia ja unettomia öitä tuli luvattoman paljon. Töiden ohessa tein käytännön järjestelyjä muuttoon liittyen, karsin omaisuuttani ja pakkasin. Muuttaminen on aina stressaavaa ja siihen liittyy miljoonia pieniä hoidettavia asioita, mutta oman mausteensa toi muutto toiselle puolelle Suomea.
Muuttoa edeltävänä päivänä istuin tyhjässä asunnossani (muuttolaatikot oli valmiina nipussa eteisessä) ja kuulostelin fiiliksiäni: aavistus haikeutta, mutta valtavasti toiveikkuutta ja jännitystä. Yksi luku elämässä tuli päätökseensä ja uusi luku on alkamassa. Upea tunne!
Kun muutto Sallaan varmistui, vanhempani ilmoittivat, että voivat lähteä muuttoavuksi ja minä kun ajattelin vain, että jos saisin peräkärryä lainaan pakettiautoni jatkoksi. Vanhempieni apu osoittautui kullanarvoiseksi ja oli ihana kokea muutto tärkeiden ihmisten kanssa. Samalla ehti viettää hieman aikaa yhdessä, sillä jatkossa välimatkaa on aiempaa reilummin. Iso kiitos äiti ja iskä! Minulla vain on maailman parhaat vanhemmat!
Muuttokuorma lähdössä kohti Sallaa.
Kokosimme muuttokuorman valmiiksi edellisenä iltana, joten pääsimme lähtemään matkaan jo puoli seitsemältä aamulla. Matka meni hyvin ja melko kivuttomasti, vaikka aikaa kului taukoineen noin 12 tuntia. Jännitys tosin kasvoi matkan aikana tunti tunnilta. En nimittäin tiennyt lainkaan, mihin sitä oikein ollaan menossa kun tulevasta kodistani olin nähnyt vain muutaman kuvan.
Tie mökille oli pilkkopimeä ja tuntui kestävän ikuisuuden, mutta kun pääsimme mökin pihaan, helpotus oli suunnaton! Vastassa oli erittäin mukavat vuokranantajat ja mökki ylitti odotukseni moninkerroin. Idyllinen ja siisti pieni hirsimökki – aivan ihana! Kun nimet oli vuokrasopimuksessa ja avaimet kourassa, alkoi tavaroiden purkaminen.
Mökki on valmiiksi kalustettu, mutta halusin kodin tuntua, joten olin ottanut mukaan omia astioita, mattoja ym.. Keräsimmekin yläkertaan säilöön mökin irtaimistoa, jotta sain jotain omaa tilalle. Pienillä asioilla ja muutoksilla saimme mökistä omannäköiseni. Tuntui siltä, että oikeasti asetun asumaan, enkä vain ”majoitu”. Kävin sen illan aivan kierroksilla ja olin niin helpottunut kun kauhuskenaarioni mökistä eivät toteutuneet.
Ensimmäiseen aamuun Sallassa heräsin hyvin nukutun yön jälkeen ja olo oli epäuskoinen, mutta onnellinen. Tästä alkaa uusi elämä.
Sallaan muuttoon on aikaa tasan kuukausi. Toisaalta aikaa on reilusti, mutta toisaalta muutto on todella pian! Olen pyöritellyt päässäni Lappiin muuttoa jo vuosia – välillä enemmän, välillä vähemmän. Viimeisten parin viikon ajan olen pyöritellyt konkreettisia asioita muuttoon liittyen ja elämä Lapissa alkaa tuntua koko ajan todellisemmalta.
Muuttaminen on aina stressaavaa ja siihen liittyy paljon hoidettavia (ja muistettavia) asioita. Muuttaminen reilun 800km päähän tuo omat lisämausteensa. Avaan nyt hieman, mitä olen viimeisten parin viikon aikana saanut aikaiseksi.
Jo ennen työpaikan varmistumista selvittelin Sallan asuntotarjontaa. Asuntoja löytyi jonkin verran netistä, mutta olin kuullut, että osa asunnoista vuokrataan ns. puskaradion kautta. Laitoin ilmoitusta Facebookin Mun Lappi: Elämää Lapissa -ryhmään ja sain valtavasti ihania viestejä! Onnitteluja, tervetulotoivotuksia ja vinkkejä asunnon etsimiseen. Loppujen lopuksi löysin tulevan kotini juuri tämän viestiketjun kautta (esittelen tulevan kotini myöhemmin). Olen erittäin kiitollinen saamastani avusta. Oli ihana huomata, miten auttamiskulttuuri elää ja voi hyvin Lapissa! Myös työpaikalta luvattiin tarvittaessa auttaa asunnon löytämisessä.
Tuleva kotini on valmiiksi kalustettu, joten aion luopua lähes kaikista huonekaluistani. Olen päättänyt samalla karsia reilulla kädellä muutakin omaisuuttani. Haluan säilyttää vain tarpeellisen, vaikka joitakin tavaroita tulee jäämään myös säilytykseen tänne etelään. Tässä onkin ollut melkoinen Tori.fi -ralli kun olen myynyt irtaimistoa. Onneksi myös työkavereiden kautta huonekaluille löytyy uusia koteja. Lisäksi olen kiikuttanut kirpputoripöydälle tavaraa ja vaatetta. Melkoinen rumba, mutta onneksi hiljalleen tavaramäärä pienenee.
Aivan koko omaisuudestani ei aio kuitenkaan luopua, enkä voi kaikkea jättää eteläänkään, joten varasto-/säilytystilalle on käyttöä myös Sallassa. Tulevan kotini säilytystilat ovat rajalliset, joten päädyin käyttämään jo hyväksi havaittua keinoa löytää varastotilaa. Ei muuta kuin viestiä Facebookin Sallan puskaradio -ryhmään ja jo samana päivänä löytyi varastotilaa. Kiitos jälleen kerran!
Yksi merkittävimmistä asiosta on ollut oman asuntoni vuokraaminen. Merkittävää vuokraaminen on tottakai taloudellisesti, mutta myös henkisesti. Asun tällä hetkellä omistusasunnossa, enkä halua tästä (vielä) täysin luopua. Vaikka asunto säilyy omistuksessani, se ei enää kuukauden kuluttua ole minun kotini. Olen tehnyt kodista omannäköiseni ja tässä on ollut hyvä asua, joten luopuminen tuntuu erittäin haikealta.
Minulla ei ole kokemusta asunnon vuokraamisesta, joten päätin kääntyä suosiolla välittäjän puoleen. Näin sain myös omaa kuormaani kevennettyä kun välittäjä huolehti kuvat, ilmoituksen, asunnon näytöt ja vuokrasopimuksen. Jännitin alkuun jos vuokralaisen löytymiseen menee pitkä aika, mutta huoli osoittautui turhaksi.
Unettomia öitä on ollut viimeisten parin viikon aikana luvattoman paljon, mutta jospa hiljalleen stressitasot tasaantuisivat kun asiat alkavat järjestymään, vaikka epäselvyyksiä ja järjesteltävää on vielä paljon. Minulla on paha tapa murehtia asioita etukäteen, mutta nyt on loistava paikka harjoitella luottamaan, että asiat kyllä järjestyvät.
Tämä blogi hiljeni syyskuussa 2020 ja paljon on tapahtunut sen jälkeen. Nyt on aika aktivoida blogi, mutta sisältö tulee muuttumaan, kuten otsikosta voi päätellä. Olen nimittäin toteuttamassa pitkäaikaisen haaveeni ja muutan tammikuun lopussa Sallaan.
Olen aikaisemmin kirjottanut vain urheilusta ja liikkumisesta, mutta nyt haluan kirjoittaa päiväkirjamaisesti ajatuksistani, kokemuksistani ja tuntemuksistani muuttaessani täältä etelästä Lappiin.
Voisin alkuun avata hieman taustoja päätökseni takana. Rakastan luontoa ja nautin suunnattomasti luonnossa liikkumisesta – niin jalan, pyörällä kuin suksetkin jalassa. Ja rakastan Lappia. Olen haaveillut vuosia, että saisin kokea, millaista asuminen Lapissa todellisuudessa on. Haaveen toteuttaminen on kuitenkin aina siirtynyt eteenpäin.
Aloitin syksyllä 2021 ylemmän ammattikorkeakoulun opinnot työn ohessa ja ajattelin, että valmistumiseni jälkeen lähden Lappiin. Jotain kuitenkin tapahtui päänupissani syksyn aikana ja päätin laittaa työhakemuksen Sallan terveyskeskukseen.
Nyt ollaan siinä pisteessä, että työt alkaa Sallassa helmikuun alussa ja tammikuun loppupuolella on muuttopäivä. Takana ja varmasti myös edessä on unettomia öitä kun järjestelen muuttoani. Asunto on löytynyt, oma kotini tulee piakkoin vuokrattavaksi ja myyn omaisuuttani minkä kerkeän, sillä muutan kalustettuun mökkiin.
En ole yllättynyt unettomista öistä tällaisen muutoksen edessä, sillä minulla on taipumusta murehtia ja märehtiä asioita öisin. Olen kuitenkin hieman yllättynyt, millainen tunnemyrsky jo pelkkä päätös muuttaa onkaan ollut. Pääsen toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni ja olen siitä todella innoissani. Päätökseen liittyy myös paljon haikeutta ja luopumista: ystäväni, perheeni ja kotini jäävät tänne etelään. Onneksi puhelimet toimii ja perheeni ja ystäväni viihtyvät myös Lapissa (saan varmasti vieraita Lappiin) ja minäkin pääsen kulkemaan sujuvasti aina silloin tällöin etelään. Asunnostani joku saa toivottavasti mieluisan kodin (ja minä hyvän vuokralaisen) ja minä rakennan uuden kodin Lappiin.
On ollut myös haikeaa irtisanoutua nykyisestä työstäni. Aloitin nykyisessä työssäni jo ennen valmistumistani ja pidän edelleen kovasti työstäni, vaikka sairaanhoitajan työ isossa päivystyksessä on ollut varsinkin viime aikoina erittäin kuormittavaa jatkuvan resurssipulan ja isojen potilasmäärien vuoksi. Irtisanoutuminen ja muutto tarkoittaa myös luopumista mielettömästä työyhteisöstä ja ihanista työkavereista.
Tervetuloa seuraamaan, kuinka käy kun etelän tyttö muuttaa Lappiin unelmansa perässä!
Marraskuussa 2021 Ylläksellä haaveilua muutosta Lappiin.
Toukokuussa sain ensikosketukseni bike parkiin ja olin myyty. Toivoin saavani bike parkista rohkeutta ja varmuutta maastopyöräilyyn, mutta olenkin saanut paljon enemmän!
Olen viettänyt kesällä reilusti aikaa pyörän päällä, mutta (aerobinen)pyöräilykuntoni on huonompi kuin vuosiin. Tämä ei ole yllätys, sillä olen ajanut koko kesän aikana vain pari pidempää lenkkiä, jolloin sykkeet ovat pysyneet lähelläkään peruskestävyysaluetta.
Niin sanottu tavallinen lenkkiajo on jäänyt lähes kokonaan, sillä innostun aina lenkillä veivaamaan useamman kerran jotain kivaa alamäkeä tai muuta haastavaa/hauskaa pätkää. Tavallisesti näillä pätkillä on sykkeet tapissa ja lopulta lenkki on aivan liian kovatehoinen kehittämään peruskestävyyttäni. Lisäksi osa lenkeistä on muuttunut tekniikkatreeneiksi. Olen harjoitellut pyörän hallintaa, tasapainoa, bunny hopia yms. Olen jopa tehnyt tuttavuutta pyörähyppyrin kanssa myös bike parkin ulkopuolella.
En ole koskaan hyppinyt pyörällä, enkä oikeastaan tuntenut edes mitään vetoa touhuun. Bike parkiinkin menin ajatuksella, että kierrän kaikki hyppyrit. Kuinkas ollakaan, nyt sitä yrittää ponnistaa ilmaan pienimmästäkin nyppylästä polulla. Arastelen vielä tunnetta kun renkaiden alla on ilmaa, vaikka renkaani irtoavat vain juuri ja juuri maasta. Silti se tunne on jotenkin mahtava. Ehkä siksi, että jokaisella hypyllä ylitän itseni.
Oman kehityksen huomaaminen on erittäin koukuttavaa. Siksi onkin mahtavaa kun kehityskohteita on niin monia! Varmuus ja rohkeus lisääntyy, taidot kehittyy ja vauhti kasvaa. Jostain syystä juuri vauhdin kasvaminen on ollut palkitsevaa. Olen käynyt bike parkissa muutaman kerran veljeni kanssa ja ajan aina veljeni perässä, koska hänen menonsa on huomattavasti vauhdikkaampaa. Tavallisesti jään aina todella kauas veljestäni ja hän joutuu odottelemaan tovin reitin lopussa. Eräällä kerralla oma ajo tuntui erityisen hyvältä ja uskaltauduin lisäämään vähän vauhtia. Mäen alla veljeni sitten tuumasi, että ”sähän tulit kovaa”. Leijuin innoissani loppupäivän.
Bike parkissa vietetty aika on ollut paitsi mielettömän hauskaa, myös silmiä avaavaa. Olen nimittäin löytänyt uusia ulottuvuuksia maastopyöräilyyn: teknisen polkurymistelyn ja leppoisan lenkkifiilistelyn lisäksi voi opetella kikkailemaan pyörällä, hyppimään ja hakemaan vauhtia alamäkiin. On tämä vain mainio laji!
Haaveilin jo viime kesänä tutustumisesta bike parkiin, mutta asia jäi haaveilun asteelle. Nyt päätin varmistaa hyvissä ajoin, että todella menen bike parkiin ja ostin hyvissä ajoin keväällä kausikortin Mielakkaan ja Nuuksioon. Tuplavarmistin asian vielä ostamalla etukäteen fullface-kypärän laseineen. Hetken mietin, että toivottavasti näille hankinnoille tulee käyttöä.
Vihdoin sovittiin veljen kanssa päivä, milloin mennään ja sitten iski jännitys. En tiedä, mitä varsinaisesti jännitin. Tottakai hissillä nouseminen jännitti, vaikka laskettelun kautta ovatkin tulleet tutuiksi. Reiteissä jännitti ehkä eniten se, etten tiennyt, mitä tuleman pitää. Toki tiesin, että alamäkiä ajetaan höystettynä bermeillä, dropeilla ja hyppyreillä. Olen välillä turhankin varovainen alamäissä ja aivan onneton käännöksissä ja kaarteissa – hyppyreistä puhumattakaan. Toivoin vain, ettei koko homma mene aivan selviytymistaisteluksi. Asetelma oli tosiaan melkoinen ”uhka vai mahdollisuus”.
Muistan katselleeni siinä parkkipaikalla Mielakan rinteitä ja ajatelleeni, että voi saatana. Eihän siinä muu auttanut, kuin kypärä päähän, pyörä alle ja hissille.
Mielakka bike park
Hissi ei lopulta ollutkaan niin hurja, mitä etukäteen jännitin. Toki ensimmäisten nousujen aikana oli sykkeet tapissa ja ylhäällä kädet ja jalat tärisivät, mutta hiljalleen rentous löytyi. Haastavaa oli ainoastaan hahmottaa, mihin kohtaan kapulan asettaa. Välillä se oli selässä ja välillä raapi rakarengasta. Vain kerran tein näyttävän syöksyn kuralätäkköön kun yritin korjata vauhdissa kapulan paikkaa. Aika hyvin, sanoisin.
Ensimmäiset laskut oli melkoista hakemista. Meno oli epävarmaa ja oma pyöräkin tuntui jotenkin vieraalta. Mutta olin aivan fiiliksissä ensimmäisestä laskusta alkaen! En voi sanoa, että meno olisi missään vaiheessa ollut rentoa, koska jännitin jokaista lihasta leukaperistä varpaisiin. Fiilis oli kuitenkin lasku laskulta rennompi ja varmempi.
En osaa edes sanoa, kuinka monta kertaa voitin pelkoni tuon päivän aikana. Ajoin sellaisista paikoista, joista en olisi vuosi sitten voinut kuvitellakaan ajavani. Mielakan siniset reitit tarjosivat (ainakin minulle) sopivassa suhteessa mukavan helppoa pätkää ja haasteita. Pakko siis kehua Mielakan reittejä, koska tällainenkin arkajalka pystyy nauttimaan ajamisesta ja silti ylittämään itsensä.
Päivän päätteeksi olin aivan myyty ja niin fiiliksissä. Heti seuraavana päivänä oli pakko palata Mielakkaan ja kokeilla, onko se edelleen niin siistiä, miltä se edellisenä päivä tuntui. Ja olihan se! Mielakan sivuilla lukee, että alamäkipyöräilyyn jää koukkuun ja tottahan se taitaa olla.
Olen varma, että bike parkista saan juuri sitä kaivattua varmuutta ja rohkeutta maastopyöräilyyn. Puhumattakaan siitä, miten ajotekniikkani voikaan kehittyä. Ja onhan tuo alamäissä rallattelu mielettömän hauskaa. Suomesta löytyy useita houkuttelevia bike parkeja, joten taidan tietää, mitä teen tänä kesänä!
