Kategoria: Triathlon

Julkaistu

Ihana lokakuu

Minulta poistettiin reilu viikko sitten tulehtunut umpilisäke ja luonnollisesti treenaaminen on hetken tauolla. Näin sairaslomalla onkin aikaa nostalgisoida ja muistella menneitä. Selailin vanhaa blogiani Proud to be a workoutaholic ja huomasin, että vuodesta 2013 vuoteen 2017 olen kirjoittanut joka lokakuu uuden kauden aloittamisesta.

Kirjoituksia lukiessa muistan sen kuplivan innostuksen kun pääsi aloittamaan uuden harjoitusohjelman ja matkan kohti tulevan kesän kisoja. Motivaatio oli huipussaan, eikä pimeys tai huono sää pystynyt latistamaan intoa.

Kausi alkoi perinteisesti peruskestävyyden kehittämisellä eli paljon pitkiä ja rauhallisia lenkkejä. Suurin osa vapaa-ajasta kuluikin pururadalla sauvakävellen, hölkäten, trainerin päällä hikoillen ja uiden. Joka vuosi loka-marraskuun aikana treenitunteja kertyi reippaasti. Jostain syystä olen aina pitänyt peruskestävyystreenien tahkoamisesta, vaikka esimerkiksi 3 tuntia trainerin päällä voi kuulostaa puuduttavalta.

Lokakuussa 2016 kirjoitin, kuinka ristiriitaiselta tuntuu pitää uuden kauden aloittamisesta niin paljon, vaikka kaikki tuntuu hankalalta ja edellisen kauden kunto on vain muisto. Tavallisesti pidin niin sanotun ylimenokauden elo-syyskuussa, jolloin liikuin tarkoituksella vain fiiliksen mukaan. Pyrin hetkeksi unohtamaan triathlonin, jotta intoa riittäisi seuraavaan kauteen. Tämä toimi minulla vuodesta toiseen, vaikka aloittaminen olikin takkuista ja sai nöyräksi.

Lokakuu 2016
– – kävin maanantaina ensimmäistä kertaa elokuun lopun jälkeen uimassa, eikä touhusta meinannut tulla mitään. Hyvä, etten hukkunnut.

En liiku enää yhtä tavoitteellisesti, mutta syksy tuntuu edelleen jollain tavalla uudelta alulta. Suunnittelen seuraavan kesän koitoksia kuten aikaisemminkin ja olen ottanut pitkät sauvakävelylenkit ohjelmaan. Pientä innostuksen kuplimistakin saattaa olla havaittavissa. Onhan tämä aika ihana vuodenaika!

Muistoja syksyltä 2013
Julkaistu

Heihei triathlon, nähdään taas!

Edellisestä päivityksestä on vierähtänyt jo useampi kuukausi, sillä en yksinkertaisesti ole saanut tuotettua tekstiä. Voisikin olla hyvä tehdä pieni tilannepäivitys, mitä olen kuluneet kuukaudet puuhaillut ja suunnitellut.

Olen jo jonkin aikaa puhunut, että pidän taukoa triathlonista ja välillä on ollut hetkiä kun kaipaan lajin pariin. Nyt laitan pisteen tällä soutamiselle ja huopaamiselle. Olen päättänyt jättää lajin toistaiseksi kokonaan ja myydä triathlonpyöräni. Tämä tekee päätöksestäni konkreettisempaa ja ilmassa on myös pientä haikeutta.

Triathlon on ollut useamman vuoden minulle se ykköslaji ja muu liikkuminen on tapahtunut sen ehdoilla. Nyt haluan liikkua monipuolisesti ja kerätä erilaisia kokemuksia liikunnan parissa. Ensin ajattelin, että voin osallistua lyhyemmille triahtlonmatkoille ja jättää lajiharjoittelun vähemmälle, että ehdin tehdä muutakin. Tämä ei kuitenkaan tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Vasta nyt ymmärrän ja hyväksyn, että triathlon ei ole enää se ykkönen.

Triathlonin jättämän aukon olen täyttänyt muun muassa maastopyöräilyllä, suunnistuksella, ja norkoilemalla kuntosalilla. Tietenkään unohtamatta juoksua ja satunnaisia vierailuja uimahallilla. Liikkumiseni ei ole kovin systemaattista, vaikka suunnittelen edelleen vapaa-aikani urheilun ympärille.

Kesän kisakalenterikaan ei ole aivan tyhjä, vaikka yhtään triathlonstarttia sieltä ei löydy. Tähän mennessä kalenteriin on merkitty yksi multisport- ja kaksi suunnistuskisaa (joista toinen on jo koettu; kts. seuraava päivitys).

Tiedän palaavani vielä jonakin päivänä lajin pariin ja silloin aloitan valmistautumisen täysimatkalle. Vielä ei kuitenkaan ole sen aika. Nyt keskityn haastamaan itseni uusien lajien parissa!



Julkaistu

Kohti mukavuusalueen reunaa ja sen yli

Kalevan Kierroksen haastejoukkuekisa käynnistyi reilu viikko sitten luistelulla ja kiitos kovan luistelijan, X-tri Lahti kiilasi toiselle sijalle. Maaliskuun alussa päästetään joukkueen hiihtäjä irti ja tämän jälkeen onkin minun vuoroni debytoida suunnistustapahtumassa.

Vääjäämättä lähestyvä koitos alkaa jo hirvittää, sillä suunnistuskokemukseni on edelleen aivan onneton ja edessäni on aivan uudenlainen kokemus: miltä tuntuu suunnistaa kisatilanteessa? Miten yhteislähtö sujuu? Pystynkö pitämään pääni kylmänä ja keskittymään suunnistamiseen, vaikka rasteja on älyttömän paljon ja matka pitkä? Vaikka laji ja tapahtuma ovat minulle uusia, tilanne on minulle tuttuakin tutumpi.

Innostuin kestävyysurheilusta kunnolla vuonna 2012, jonka jälkeen olen startannut erilaisissa tapahtumissa ja kisoissa noin 30 kertaa. Olen osallistunut muun muassa massahiihtoihin, triathlonkisoihin, maratonille ja pyöräilytapahtumiin. Yhdistävää kaikille tapahtumille ja kisoille on epävarmuus, mikä nostaa päätään aina startin lähestyessä.

Ensimmäinen starttini oli helmikuussa 2012 Finlandia-hiihdon perinteisen 32km ja muistan elävästi ne kauhunsekaiset fiilikset ennen tapahtumaa. Sain hyviä neuvoja ja ohjeita kokeneilta hiihtäjiltä, mutta en silti tiennyt mitä tuleman pitää. En voinut tietää, miltä tuntuu seisoa sukset jalassa satojen hiihtäjien seassa odottaen lähtölaukausta tai, miltä tuntuu hyppiä ladulta toiselle yrittäen säilyttää oma hiihtorytmi. En myöskään voinut tietää, miltä tuntuu ylittää maaliviiva itsensä voittaneena. Nämä ja moni muu asia selviää vain kokemalla ne itse.

Olen pienestä pitäen inhonnut kilpailemista, mutta tuon Finlandia-hiihdon jälkeen tajusin, että voin kilpailla myös itseäni vastaan. On erittäin motivoivaa päästä haastamaan itsensä niin fyysisesti kuin henkisesti ja se fiilis kun on ylittänyt itsensä! Se fiilis saa hakeutumaan aina uusiin haasteisiin, jotka pakottavat pois mukavuusalueelta.
Epävarmuuden sietäminen ja sen kohtaaminen ovat kuitenkin ehkä parhaita keinoja poistua mukavuusalueelta.

Saan toukokuuhun asti nauttia tästä kytevästä paniikista ja yrittää muistutella itselleni, että tästähän minä pidän.

”Comfort zone is a beautiful place, but nothing ever grows there.”

Finlandia-hiihto 2012. Jo ennen starttia päätin osallistua seuraavana vuonna perinteisen 50km matkalle. Olin koukussa.
Finntriathlon, pikamatka 2012. Ensimmäinen triathlonkisa: ennen starttia jännitin ja palelin aivan valtavasti -kuten naamasta näkyy.
Giro´d Espoo 2013. Tunnelmat kun takana ensimmäinen pyöräilytapahtuma ja 111km.
Tallinna maraton 2016. Ensimmäinen maratonini: sain huomata, miten helposti paikat voi hajota.
Finntriathlon Joroinen, puolimatka 2016. Joskus maalissa fiiliksiä ei voi sanoin kuvata – varsinkin kun tekee oman ennätyksensä kyseisellä matkalla.
Julkaistu

Suorittajasta elämysurheilija – tavoitteiden hahmottelua

Näin alkusyksystä minulla on ollut tapana asettaa tavoitteet seuraavalle vuodelle. Uuden harjoituskauden pääsee aloittamaan intoa täynnä ja motivoituneena kun tietää, mitä tavoittelee.  Aikaisemmin tavoitteiden ja kisojen valitseminen on ollut selkeää, mutta nyt olen ollut aivan hukassa. Jo tavoitteita miettiessä olen huomannut, miten herkästi suorittaja minussa nostaa päätään: jokin kisa vaikuttaa kiinnostavalta ja mietin ensimmäisenä aikatavoitteita. Voinko ylipäätään osallistua kisoihin jos en osaa unohtaa kellon vahtaamista?

Triathlon on ollut minulle rakas harrastus jo useamman vuoden, mutta kuluneen vuoden aikana olen kadottanut palon lajiin. Triathlonkisoissa aikojen ja vauhtien seuraaminen tuntui suorastaan ahdistavalta. On mahdotonta nauttia kisaelämyksestä ja itsensä voittamisesta jos päällimmäisenä on riittämättömyyden tunne. Tauko triathlonista oli oikea ratkaisu, mutta kaipaan tavoitteellista treenaamista.

Päästäkseni kisa-ahdistuksesta olen hakeutunut lajien pariin, joissa kello on helpompi unohtaa ja hurahtanut täysin polkujuoksuun ja maastopyöräilyyn. Molemmat lajit tarjoavat valtavasti uusia haasteita ja kokemuksia – ja mikä parasta, pääsen liikkumaan luonnossa.

Annan ensi vuoden tavoitteiden hahmottua rauhassa, mutta suunnittelen debytoivani sekä polkujuoksukisoissa että maastopyöräilytapahtumassa. Kisat/tapahtumat ja matkat päätän myöhemmin, mutta rakennan harjoitusohjelmani tämän mukaan. Haluan  kuitenkin säilyttää tavoitteellisuuden treenaamisessani, vaikka keskityn ensisijaisesti elämyksiin. Uskon, että elämyksiä on tarjolla jo matkalla kohti tavoitteita!