Kalevan Kierroksen suunnistus – mustelmia, pummeja ja kirosanoja

Viikko sitten pääsin haastamaan itseni aivan uudella tavalla kun sain ensikosketukseni suunnistuskisoihin. X-tri Lahden haastejoukkue on selvinnyt upeasti kahdesta ensimmäisestä lajista Kalevan kierroksella, joten päätin saada ainakin tuloksen. Sain kuitenkin huomata, että päätös ei itsessään riitä.

Muutamien kuntorastien suunnistuskokemuksella en tiennyt lainkaan, mitä odottaa. Odottaessani starttia olin kuin kuplassa ja käännettyäni kartan pääni tuntui aivan tyhjältä. Tuijotin karttaa, eikä minulla ollut mitään käsitystä, miten pääsisin ensimmäiselle rastille. Ei auttanut kuin lähteä etenemään; ottaa kompassista suunta ja yrittää lukea maastoa. Kun rasti yllättäen löytyikin melko helposti, sain itseluottamusta ja pääni mukaan.

Suunnistus koostui kolmesta 5km (linnuntietä) radasta ja karttaa vaihdettiin kaksi kertaa. Ensimmäinen ja toinen kierros menivät mielestäni melko hyvin,
vaikka onnistuin muutaman pumminkin tekemään. Keskityin suunnistamaan tarkasti ja etenin rauhassa. Kolmas kierros ei sitten mennytkään niin hyvin ja vannoin useaan otteeseen, etten enää ikinä suunnista jos selviän pois metsästä.

Jo kolmannen kierroksen alussa väsymys alkoi painaa: en jaksanut keskittyä ja tein erittäin typeriä mokia ja reittivalintoja. Tuntui kuin etenisin pummista toiseen ja kilometrejä kertyi. Olen oppinut sietämään fyysistä väsymystä, pahaa oloa ja kipuakin, mutta nyt tästä ei ollut apua. En ollut koskaan joutunut keskittymään ja miettimään näin väsyneenä. Tuntui kuin aivoni olisi ollut aivan hapoilla.

Kolmannen kierroksen lopulla keskittymiseni herpaantui juuri väärällä hetkellä. Löysin 8/10 rastin ja olin erittäin helpottunut: kohta tämä olisi ohi! Tältä rastilta lähdin epähuomiossa suoraan 10/10 rastille ja se yksi pirulainen jäi leimaamatta. Maalissa sain tietää möhläyksestäni ja pettymys oli valtava. En saanut edes tulosta joukkueelleni, vaikka olin yrittänyt suunnistaa niin tarkasti kuin osasin. Yli 5 tuntia, 21km ja tuloksena hylsy. Saatoin vähän kiroilla.

Hetken kokemusta sulateltuani olen jopa ylpeä itsestäni, vaikka lopputulos ei ollutkaan toivottu. Haastoin itseni, poistuin mukavuusalueelta ja sain taas yhden ikimuistoisen kokemuksen (ja muutaman mustelman).

PS. Parin viikon kuluttua otan revanssin Venlojen viestissä!

Kohti mukavuusalueen reunaa ja sen yli

Kalevan Kierroksen haastejoukkuekisa käynnistyi reilu viikko sitten luistelulla ja kiitos kovan luistelijan, X-tri Lahti kiilasi toiselle sijalle. Maaliskuun alussa päästetään joukkueen hiihtäjä irti ja tämän jälkeen onkin minun vuoroni debytoida suunnistustapahtumassa.

Vääjäämättä lähestyvä koitos alkaa jo hirvittää, sillä suunnistuskokemukseni on edelleen aivan onneton ja edessäni on aivan uudenlainen kokemus: miltä tuntuu suunnistaa kisatilanteessa? Miten yhteislähtö sujuu? Pystynkö pitämään pääni kylmänä ja keskittymään suunnistamiseen, vaikka rasteja on älyttömän paljon ja matka pitkä? Vaikka laji ja tapahtuma ovat minulle uusia, tilanne on minulle tuttuakin tutumpi.

Innostuin kestävyysurheilusta kunnolla vuonna 2012, jonka jälkeen olen startannut erilaisissa tapahtumissa ja kisoissa noin 30 kertaa. Olen osallistunut muun muassa massahiihtoihin, triathlonkisoihin, maratonille ja pyöräilytapahtumiin. Yhdistävää kaikille tapahtumille ja kisoille on epävarmuus, mikä nostaa päätään aina startin lähestyessä.

Ensimmäinen starttini oli helmikuussa 2012 Finlandia-hiihdon perinteisen 32km ja muistan elävästi ne kauhunsekaiset fiilikset ennen tapahtumaa. Sain hyviä neuvoja ja ohjeita kokeneilta hiihtäjiltä, mutta en silti tiennyt mitä tuleman pitää. En voinut tietää, miltä tuntuu seisoa sukset jalassa satojen hiihtäjien seassa odottaen lähtölaukausta tai, miltä tuntuu hyppiä ladulta toiselle yrittäen säilyttää oma hiihtorytmi. En myöskään voinut tietää, miltä tuntuu ylittää maaliviiva itsensä voittaneena. Nämä ja moni muu asia selviää vain kokemalla ne itse.

Olen pienestä pitäen inhonnut kilpailemista, mutta tuon Finlandia-hiihdon jälkeen tajusin, että voin kilpailla myös itseäni vastaan. On erittäin motivoivaa päästä haastamaan itsensä niin fyysisesti kuin henkisesti ja se fiilis kun on ylittänyt itsensä! Se fiilis saa hakeutumaan aina uusiin haasteisiin, jotka pakottavat pois mukavuusalueelta.
Epävarmuuden sietäminen ja sen kohtaaminen ovat kuitenkin ehkä parhaita keinoja poistua mukavuusalueelta.

Saan toukokuuhun asti nauttia tästä kytevästä paniikista ja yrittää muistutella itselleni, että tästähän minä pidän.

”Comfort zone is a beautiful place, but nothing ever grows there.”

Finlandia-hiihto 2012. Jo ennen starttia päätin osallistua seuraavana vuonna perinteisen 50km matkalle. Olin koukussa.
Finntriathlon, pikamatka 2012. Ensimmäinen triathlonkisa: ennen starttia jännitin ja palelin aivan valtavasti -kuten naamasta näkyy.
Giro´d Espoo 2013. Tunnelmat kun takana ensimmäinen pyöräilytapahtuma ja 111km.
Tallinna maraton 2016. Ensimmäinen maratonini: sain huomata, miten helposti paikat voi hajota.
Finntriathlon Joroinen, puolimatka 2016. Joskus maalissa fiiliksiä ei voi sanoin kuvata – varsinkin kun tekee oman ennätyksensä kyseisellä matkalla.

Kalevan kierros 2019 – haaste vastaanotettu

Olen saanut haasteen kerätä joukkueen Kalevan kierrokselle  X-tri Lahden jäsenistä. Vuoden 2019 aikana nähdään, miten triathlonisteilta taipuu kuusi eri kestävyyslajia: 30km luistelu, 50km hiihto, n. 15km suunnistus, 30km soutu, n. 70km pyöräily ja 21,1km juoksu. Joukkuekisa toteutetaan viestimuodossa eli yksi joukkueen jäsen jokaista lajia kohden. Joukkueen kapteenina en halua päästää itseäni helpolla, joten olen päättänyt oppia suunnistamaan.

Syksy on suorastaan surkea ajankohta aloittaa suunnistus, sillä suunnistukouluja järjestetään vain keväisin ja iltarastit loppuvat lokakuuhun. Onneksi lähipiiristäni löytyy suunnistajia ja sain kokeneen suunnistajan mukaani kun painuin ensimmäistä kertaan kartta kourassa metsään.

Vesisade, märkä metsä, kädessä kartta täynnä outoja merkkejä, kompassi väärinpäin ja 15 rastia löydettävänä – täydellistä!
Keskityin lukemaan maastoa ja pysymään kartalla, joten eteneminen rastilta toiselle oli verkkaista. Hetkittäin innostuin kirmaamaan ihan Minna Kauppina, mutta hyvin nopeasti putosin kartalta ja sain nöyrtyä takaisin aloittelijaksi.

Viimeisten rastien kohdalla keskittyminen alkoi selvästi herpaantua ja turhauduin kun luin karttaa miten sattuu. Turhautuminen vaihtui epätoivoksi kun ymmärsin, miten pitkä suunnistus minulla olisi toukokuussa edessä. Jos keskittyminen herpaantuu 15 rastin ja alle 5km radalla, miten selviän 15km suunnistuksesta?

Tekemällä oppii, joten selvitäkseni Kalevan kierroksen suunnistuksesta minun on vietettävä reilusti aikaa metsässä karttojen ja kompassin kanssa.  Kuten sanoin, aion oppia suunnistamaan!

Psss!

Käy tutustumassa Kalevan kierrokseen  http://www.kalevankierros.fi/
ja haasta itsesi kuudessa kestävyyslajissa vuoden aikana! Monta mahdollisuutta saada uusia elämyksiä ja kokemuksia – onko parempaa!