Viime viikolla päättyi kausi Kilpisjärven Retkeilykeskuksella ja olihan vain hienot neljä kuukautta! Niin paljon arvokasta kokemusta, hienoja reissuja, upeita paikkoja ja ennen kaikkea ihania ihmisiä. Kuitenkin noihin kuukausiin mahtui myös toisenlaisia fiiliksiä.
Edellisen kirjoituksen kirjoitin keskellä kovinta sesonkia ja tunnistan olleeni aika ahdistunut väenpaljoudesta. Tilannetta ehkä vaikeutti se, että asuin vaunussani asiakkaiden keskellä. Tunturissa pääsin omaan rauhaani, mutta jotenkaan paukut eivät riittäneet pidemmille retkille niin usein kuin olisin halunnut. Väsymys oli vahvasti läsnä.
Elämääni on mahtunut todella paljon uusia juttuja ja se alkoi tuntua kesällä. Nuo neljä kuukautta Kilpisjärvellä olivat todella upeat, mutta valitettavasti aikaa leimasi väsymys. Tilannetta ei helpottanut, että alkukesän koin painetta nähdä ja kokea mahdollisimman paljon. Huomasin suorittavani myös vapaa-aikaani.
Päätin unohtaa kaikki tekemäni reissu- ja retkisuunnitelmat, kun huomasin väymyksestä huolimatta ajattelevani, että pakko mennä ja tehdä ”nyt kun kerran olen tänne asti tullut”. Keskityin nauttimaan pienistä lenkeistä ja ulkoilusta lähialueilla. Pakotin itseni pysähtymään ja vain aistimaan kaikkea ympärilläni. Ja hyväksyin, että nyt ei vain jaksa. Nyt kun muistelen tuota neljää kuukautta, en niinkään mieti niitä reissuja, jotka jäivät tekemättä vaan kaikkea, mitä pääsin kokemaan.
Vaikka jätin suorittamisen, pääsin tekemään reissuja niin Suomen kuin Norjankin puolella ja näkemään todella hienoja paikkoja! Omat valokuvaustaitoni eivät riittäneet ikuistamaan kaikkea sitä valokuviin, joten keskityin painamaan kaiken omille verkkokalvoilleni ja muistiini.
Pieni asuntovaununi toimi erinomaisesti kotinani nuo kuukaudet ja vaunurutiinit muodostuivat aika nopeasti. En kokenut vesien ja kemssan kanssa puljaamista työläänä, vaikka eihän sitä aina olisi jaksanut tai huvittanut lähteä esimerkiksi sitä vessaa tyhjentämään.
Pienessä vaunussa tilaa on rajallisesti ja tavarat oli todellakin pidettävä paikoillaan jos halusi pystyä vaunussa liikkumaan. Mahduin kuitenkin tavaroineni ihan hyvin, kun sain hyödynnettyä pakettiautoni säilytystilana. Ainoastaan isompaa jääkappia olisin kaivannut, ettei kaupassa olisi tarvinnut käydä ihan niin usein. Varsinkin kovimman sesongin aikaan välttelin kaupassakäyntiä viimeiseen asti. Oli nimittäin muutama muukin kaupassa.
Vaununi on parhaimmillaan reissukäytössä, mutta kesällä vaunu oli aikalailla paikallaan. Toivottavasti ensi kesänä se pääsee enemmän reissunpäälle. Katsotaan kuitenkin ensin, miten tuossa pärjää talvella Pyhällä.
Töitä tehtiin kovasti koko kausi ja matkailijoita oli paljon liikkeellä ihan sinne ruska-ajan loppuun asti. Vastaanottovirkailijan hommat yllättivät minut positiivisesti ja voisin kuvitella työskenteleväni toisenkin kerran tiskin takana.
Loppukaudesta vapaa-aika oli aika kortilla, sillä aloitin syyskuussa restonomin väyläopinnot Lapin AMK:ssa. Eli hetkellisesti opiskelin työn ohessa kahdessa eri koulussa. Taputin syyskuun aikana itseäni olkapäälle useamman kerran ”fiksusta” suunnitelmasta. Tarkoituksenani on siis valmistua nykyisestä koulusta ensi keväänä ja sitten syksyllä jatkaa opintoja Lapin AMK:ssa. Ruskasta nauttiminen jäikin minun osalta pitkälti vaunun ikkunasta tuijotteluun tietokoneen ääressä. Mutta hienolta ruska niinkin näytti!
Oli hienoa päästä kokemaan Kilpisjärvi jäidenlähdöstä ruskan hiipumiseen, mutta arvokkainta antia tässä kaudessa olivat kuitenkin tapaamani ihmiset. Vitsi, millaisiin tyyppeihin olen saanut näiden kuukausien aikana tutustua! Kauden päätteeksi ei hyvästelty, vaan sanottiin nähdään taas!
Kiitos Retku!
