Atleetti vai kotletti – miltä liikunnallinen ihminen näyttää?

Kestävyysurheilun parissa olen saanut seurata, miten eri ikäiset, kokoiset ja taustaiset ylittävät itseään ja nauttivat liikkumisesta. Olen nähnyt, miten koviin suorituksiin voi yltää, vaikka kroppa ei olisi lähelläkään atleettista. Ehkä tästä syystä en osaa kyseenalaistaa jonkun kuntoa tämän ruumiinrakenteen vuoksi. Huippu-urheilijat ovat oma lukunsa ja nyt puhun (aktiivi) kuntoilijoista, joihin myös itse kuulun.

Syksyn aikana olen havahtunut siihen karuun tosiasiaan, että osa ihmisistä määrittää urheilullisuuden ja kuntotason ulkoisten ominaisuuksien perusteella.
Sattuneesta syystä olen ollut ruodittavana eri foorumeilla ja useiden kommenttien mukaan en voi olla liikunnallinen tai kyetä triathlonin puolimatkaan ruumiinrakenteeni ja jalkojeni vuoksi.

En osaa loukkaantua kommenteista, sillä olen ylpeä, mihin kaikkeen kroppani on pystynyt – vaikka kehossani on rasvaa vähintäänkin riittävästi ja ylipronaatio saa kävelyni näyttämään oudolta. Teini-ikäisenä kärsin polvikivuista ja lääkäri sanoi, ettei minun jaloillani tulla koskaan pidempiä matkoja juoksemaan. Myöhemmin juoksin maratonin vain todistaakseni itselleni, että pystyn siihen (ja ihan vähän heiluttelin fingeriä lääkärille).

Kommentointi ei ehkä loukannut, mutta se sai minut huolestumaan: jos ihmiset ajattelevat näin, miten kukaan uskaltaa tai kehtaa aloittaa liikuntaharrastusta? Ilmeisesti pitäisi olla valmiiksi kovassa kunnossa ja näyttää huippu-urheilijalta? Voiko olla kovassa kunnossa tai liikkua tavoitteellisesti jos takapuoli hyllyy ja vyötäröltä löytyy vararengas? Erityisen pahalta tuntuu lasten ja nuorten puolesta, jotka joutuvat kohtaamaan tällaisia asenteita. Hirvittää ajatella, miten tällainen ilmapiiri vaikuttaa herkkiin, vasta identiteettejään rakentaviin nuoriin. Liikkumisen riemu kuuluu niin lapsille kuin aikuisillekin, mutta aikuisilla on vastuu antamastaan esimerkistä.

Urheilun ja liikkumisen riemun löytäminen on ollut yksi merkittävimpiä asioita elämässäni. Se on tuonut elämääni upeita ihmisiä, kokemuksia ja oppia. Liikkuminen on ihan parasta ja siitä saa nauttia – iästä, ruumiinrakenteesta tai kuntotasosta riippumatta. Sitä voi yllättyä, mihin kaikkeen pystyykään kun löytää itselleen mieluisen tavan liikkua.

IM Lahti 70.3  2018

8 Replies to “Atleetti vai kotletti – miltä liikunnallinen ihminen näyttää?”

  1. Kuulostaa valitettavan tutulta. Mä olen onneksi jo aikaa sitten oppinut ravistelemaan korvastani tuollaiset ääliömäisyydet.

    Sitten on se toinen ryhmä, joka ihan vilpittömästi ihmettelee, kuinka voin olla elämäntapamaratoonari, vaikken heidän silmissään näytä kestävyysjuoksijalta. He eivät tarkoita sitä pahalla, vaan ovat aidon kiinnostuneita ja usein heillä herää mieleen ajatus: ”Ehkä mäkin pystyisin tuohon, vaikka en minäkään ole lihaksilla peitetty kukkakeppi.”

    Onneksi me juoksijat tiedämme, miten moninaista sakkia olemme. Ulkonäöstä voi 100-prosenttisella tarkkuudella määrittää lähinnä silmien värin, ei juostuja kilometrejä, loppuaikaa tai sisukkuutta.

    1. Tämä tuntuukin olevan todella yleistä, mikä on surullista. Tuo tosin on hienoa, jos pystyy esimerkillään innostamaan muita lajin pariin! Ei se, miltä näyttää vaan, mihin kroppa pystyy 🙂

  2. Oon aika kaukana perus-kestävyysjuoksijan ihanteesta. Tykkään hyvästä ruoasta ja välillä stressi varmaankin pitää kilot tavallista tiukemmin kyljissä, vaikka kulutusta onkin.

    Ihanteet on usein epätodellisia kuntoliikkujalle, ja ammattiurheilijat ovat erikseen. Siksi on tosi tärkeää nostaa framille erilaisia ja eri kokoisia liikkujia ja heidän suorituksiaan. Mun periaate on vähän sellianen, että jo minä pystyn, niin kuka tahansa muukin pystyy, ja siksi haluan somessa mm. jakaa liikuntaan liittyviä asioita. Kehopositiivisuutta tätä kautta:)

  3. Hyvä teksti Rosa! Onneksi mediamyllytys on osaltanne ohi ja saatte (toivottavasti) jatkaa rauhassa elämäänne. Rauhallista joulua!

Vastaa käyttäjälle Unska123 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *