Väsymystä vai laiskuutta?

Liikkuminen voi olla elämäntapa ja intohimo, mutta silti treenaaminen ei aina huvita.

Kroppa tuntuu painavalta, väsyttää ja sohva houkuttelee lenkkiä enemmän. Mietin, että väsyneenä treenaaminen ei ole kovin kehittävää ja se vain pahentaa väsymystä. Ja kunto kasvaa levossa! Alitajunnasta nousee kuitenkin ajatus, että taitaa tyttöä vain laiskottaa. Miten ihmeessä laiskuuden voi erottaa aidosta väsymyksestä kun ne tuntuvat samalta?

Laiskuuden tunnistamiseen on yksinkertainen, mutta tahdonvoimaa vaativa keino: lähde sinne lenkille tai salille ja kuulostele oloa 15 minuutin treenin jälkeen. Jos edelleen väsyttää jätä treeni kesken, kevennä tai lyhyennä sitä. Tämä tietysti edellyttää, että osaa kuunnella kroppaansa ja pystyy toimimaan sen mukaan. Usein kuitenkin väsymys karisee kun kroppa lämpenee ja treenin saa tehtyä suunnitellusti.

Kriittinen vaihe onkin saada itsensä liikkeelle. Olen huomannut, että muutamalla keinolla voi helpottaa treenin aloittamista.

Aloitan itseni irroittamisen sohvasta yleensä musiikilla ja kofeiinilla. Musiikilla voi olla mieletön vaikutus vireystilaan ja itsensä saa oikeaan treenimoodiin. Kevyeen treeniin valmistaudun kuuntelemalla musiikkia, joka luo rennon fiiliksen ja saa minut hyvälle tuulelle. Kovatehoinen treeni vaatii yleensä menevämpää musiikkia, josta löytyy asennetta.

Kun kofeiini alkaa vaikuttaa on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen, jolloin laitan treenivaatteet päälle. Kynnys jättää treeni väliin nousee kun vaatteet on jo päällä. Tykkään panostaa urheiluvarusteisiin, sillä treenaamaan on mukavampi lähteä (varsinkin jos laiskottaa) jos vaatteet tuntuvat hyvältä päällä. Plussaa tulee siitä, että vaatteet miellyttävät omaa silmää!

Välillä tulee tilanteita, ettei kofeiini, musiikki ja mukavat treenivaatteet auta. Tällaisissa tilanteissa on hyvä, että on asettanut konkreettisen tavoitteen (esimerkiksi triathlonkisa), sillä tavoitetta miettiessä treenimotivaation saa kohdalleen ja tahdonvoimaa alkaa kummasti löytyä. On huomattavasti helpompi poistua mukavuusalueelta kun tietää, mitä tavoittelee. Tärkeintä kun ei ole määränpää vaan matka sinne määränpäähän.

Kestävyysurheilu ja voimaharjoittelu – treeni, joka sotkee muun harjoittelun?

Minulla on ollut melkoinen viha-rakkaussuhde voimaharjoitteluun. Viihdyin salilla ennen hurahtamista kestävyysurheiluun, mutta uusien lajien myötä rautojen  kolistelu jäi. Useamman vuoden voimaharjoittelu on ollut se pakollinen paha harjoitusohjelmassa. Se treeni, joka sotkee kaiken muun harjoittelun. Kun aikaa treenaamiseen on ollut rajallinen määrä, olen tinkinyt voimaharjoittelusta. 

Nyt olen ottanut tavoitteekseni parantaa lihaskuntoani ja saada lisää voimaa. Rakastan listojen tekoa, joten listasin syitä, miksi en ole pitänyt voimaharjoittelusta. Pitihän minun myös kyseenalaistaa omat syyni.

Lihakset kipeytyy niin, ettei muut treenit onnistu.

Lihakset kipeytyy kun voimaharjoittelun aloittaa uudelleen tauon jälkeen. Sille ei voi mitään. Tottakai maltillisesti aloittamalla voi selvitä lievemmillä kivuilla, mutta kun lihas saa uutta ärsykettä, se tuntuu yleensä kipuna ja arkuutena. (Teko)syy on surkea, koska lihakset ei kipeydy samalla lailla kun voimaharjoittelu on säännöllistä.
Harjoitusohjelmaa tehdessä voi myös kiinnittää huomiota, milloin kannattaa tehdä mikäkin treeni. Ei ole välttämättä paras idea tehdä pitkää polkujuoksulenkkiä kun edellisenä päivänä treenannut jalat hapoille salilla.

Voimaharjoittelu on tylsää.

Salilla ei ehkä saavuta samanlaista flow-tilaa kuin esimerkiksi juostessa, mutta eihän sisäpyöräilykään kovin hauskaa ole ja silti siinä pyörän päällä kököttää tuntitolkulla. Voimaharjoittelussa kehityksen voi huomata melko nopeasti ja se on erittäin motivoivaa. Ei ole vaaraa tylsistyä kun keskittyy treeniin ja tuloksiin kuten taitaa olla tarkoituskin. Varmuuden vuoksi voi laittaa kuulokkeet korville ja musiikin niin kovalle, että uppoaa omaan maailmaansa.

Kroppa jäykistyy ja herkkyys katoaa.

Kropan jäykistymisestä on turha syyttää voimaharjoittelua. Syyllinen löytyy katsomalla peiliin; myös kehonhuollolle ja liikkuvuusharjoittelulle kannattaa varata aikaa.
Kun lihaskivut ei haittaa juoksemista, kroppa tuntuu muuten pökkelöltä. Kimmoisuudesta ja herkkyydestä ei ole tietoakaan, eikä jalka tunnu nousevan juurakoiden yli poluilla juostessa. Hetkellisen kankeuden juostessa sietää kun ymmärtää, miten paljon hyötyä voimakkaammista jaloista on mäkisessä maastossa. Mielessään voi myös palata niihin hetkiin kun on pyöräillessä kironnut heikot jalkalihakset. Kyllä se herkkyys ja kimmoisuus sieltä taas löytyy.

Ei se sali olekaan niin kamala paikka.