Ihana, innostava syksy

Olen ehdottomasti syksyihminen ja nautin kun ilma viilenee, luonto vaihtaa värinsä ruskan loistoon ja illat pimenevät. Syksyn odottaminen alkaakin aina jo loppukesästä, eikä tämä vuosi tehnyt poikkeusta. Tänä vuonna pääsin kuitenkin nauttimaan Lapin ruskasta ja syksystä ihan arjessakin. On syksyyn mahtunut myös luonnossa nukuttuja öitä, sekä maastopyöräilyä Kiilopäällä ja Saariselällä.

Ruska on jo hiipunut ja päivät lyhenevät melkoista vauhtia. Minua ei kuitenkaan ahdista jatkuvasti pidentyvä pimeä aika, vaan odotan jo kaamosta. Silloin on helpompi hellittää suorittamisesta ja rauhoittua ihan vaikka vain tunnelmoimaan.

Kiilopää

On tämä syksy myös tuonut mukanaan melkoisia muutoksia.

Aloitin syyskuun alussa matkailualan opinnot Lappian ammattiopistossa ja on ollut todella inspiroivaa päästä tutustumaan aivan uuteen alaan! Opiskelu työn ohessa on tuttua, mutta alkuun oli jotenkin kovin hankalaa löytää rytmiä opiskeluun. Opetusta on määrällisesti paljon, mutta laajoja kirjallisia töitä tai tehtäviä ei juurikaan ole. YAMK-opinnoissa tämä oli juuri päinvastoin. Onneksi rytmi on hiljalleen löytynyt ja opiskelu tuntuu mukavalta. Toki tunteja vuorokaudessa saisi olla enemmän.

Opintojen aloitus sai minut myös miettimään, miksi en lähtisi hankkimaan kokemusta alalta jo nyt. Mietin hetken, millaisista tehtävistä haluaisin urani matkailualalla aloittaa; kaikesta kokemuksesta on kuitenkin hyötyä. Jostain syystä työskentely hiihtokeskuksessa herätti kiinnostukseni ja tyypilliseen tapaani tartuin samantien tuumasta toimeen ja laitoin työhakemuksia vetämään.

Hakemukset tuottivat tulosta ja marraskuussa alkaakin perehtyminen hiihtokeskushommiin Pyhällä. Tulen olemaan pääsääntöisesti vuokraamon ja lipunmyynnin puolella, mutta varmasti myös muut tehtävät tulevat tutuiksi. Odotan tulevaa kautta innolla, vaikka täysin uusi maailma myös jännittää. Melkoinen hyppy tuntemattomaan jälleen.

On mielenkiintoista nähdä, mihin tämä polku viekään – minulla on nimittäin tunne, että tämä kivi vierii, eikä jää sammaloitumaan.

Kätkätunturi

Syksy ja sauvakävely

Syksystä puhuttaessa ensimmäisenä mieleeni piirtyy kuva kynttilöistä, pimenevistä illoista ja viltin alle käpertymisestä villasukat jalassa – sekä sauvakävelystä raikkaassa syyssäässä. Sauvakävely ja esimerkiksi sauvamäkitreenit kuuluvat syksyyn yhtä tiukasti kuin villasukat.

Ennen hurahtamista kestävyysurheiluun ajattelin sauvakävelyn olevan on vain iäkkäämpien ihmisten liikuntamuoto. Eihän se edes ole mitään kunnon treeniä. En mä kehtaa ulkoiluttaa sauvoja. Tosi noloa.

19 vuotiaana keksin vaihtaa jumpat perinteiseen hiihtoon ja törmäsin ensimmäisen kerran peruskestävyysharjoitteluun. Hyvin nopeasti löysin itseni kiertämässä kuntorataa sauvakävellen. Yllätyksekseni tunsin jopa ylpeyttä, sillä treenasin samalla tavalla kuin kovakuntoiset hiihtäjät. 

Jos haluaa kehittyä, perustan on oltava kunnossa. Peruskestävyyden kehittäminen edellyttää liikkumista (mielellään pitkiä aikoja) tietyllä sykealueella ja olen huomannut, että sauvakävely on loistava keino rakentaa tätä perustaa. Juoksemalla syke karkaa helposti liian korkealle ja ilman sauvoja kävellen sykettä on vaikea saada riittävän korkealle.

Pitkien matalatehoisten treenien lisäksi sauvat toimivat loistavasti myös kovissa mäkivedoissa. Äkkiseltään en keksi montaa kovempaa ja tehokkaampaa treeniä kuin sauvarinne. Kävellen, juosten tai loikkien mäki ylös, hölkkäillen alas ja sama uudestaan. Sauvoilla saa myös yläkropan töihin ja tehot irti – avot!

Syksyn sauvakävelylenkit ovat myös loistava siirtymä hiihtokauteen – kunhan saadaan vähän lunta suksien alle.

Syksy 2014. Kivaa ja kevyttä sauvarinteessä -kuten naamasta näkyy.