Ihana lokakuu

Minulta poistettiin reilu viikko sitten tulehtunut umpilisäke ja luonnollisesti treenaaminen on hetken tauolla. Näin sairaslomalla onkin aikaa nostalgisoida ja muistella menneitä. Selailin vanhaa blogiani Proud to be a workoutaholic ja huomasin, että vuodesta 2013 vuoteen 2017 olen kirjoittanut joka lokakuu uuden kauden aloittamisesta.

Kirjoituksia lukiessa muistan sen kuplivan innostuksen kun pääsi aloittamaan uuden harjoitusohjelman ja matkan kohti tulevan kesän kisoja. Motivaatio oli huipussaan, eikä pimeys tai huono sää pystynyt latistamaan intoa.

Kausi alkoi perinteisesti peruskestävyyden kehittämisellä eli paljon pitkiä ja rauhallisia lenkkejä. Suurin osa vapaa-ajasta kuluikin pururadalla sauvakävellen, hölkäten, trainerin päällä hikoillen ja uiden. Joka vuosi loka-marraskuun aikana treenitunteja kertyi reippaasti. Jostain syystä olen aina pitänyt peruskestävyystreenien tahkoamisesta, vaikka esimerkiksi 3 tuntia trainerin päällä voi kuulostaa puuduttavalta.

Lokakuussa 2016 kirjoitin, kuinka ristiriitaiselta tuntuu pitää uuden kauden aloittamisesta niin paljon, vaikka kaikki tuntuu hankalalta ja edellisen kauden kunto on vain muisto. Tavallisesti pidin niin sanotun ylimenokauden elo-syyskuussa, jolloin liikuin tarkoituksella vain fiiliksen mukaan. Pyrin hetkeksi unohtamaan triathlonin, jotta intoa riittäisi seuraavaan kauteen. Tämä toimi minulla vuodesta toiseen, vaikka aloittaminen olikin takkuista ja sai nöyräksi.

Lokakuu 2016
– – kävin maanantaina ensimmäistä kertaa elokuun lopun jälkeen uimassa, eikä touhusta meinannut tulla mitään. Hyvä, etten hukkunnut.

En liiku enää yhtä tavoitteellisesti, mutta syksy tuntuu edelleen jollain tavalla uudelta alulta. Suunnittelen seuraavan kesän koitoksia kuten aikaisemminkin ja olen ottanut pitkät sauvakävelylenkit ohjelmaan. Pientä innostuksen kuplimistakin saattaa olla havaittavissa. Onhan tämä aika ihana vuodenaika!

Muistoja syksyltä 2013

Syksy ja sauvakävely

Syksystä puhuttaessa ensimmäisenä mieleeni piirtyy kuva kynttilöistä, pimenevistä illoista ja viltin alle käpertymisestä villasukat jalassa – sekä sauvakävelystä raikkaassa syyssäässä. Sauvakävely ja esimerkiksi sauvamäkitreenit kuuluvat syksyyn yhtä tiukasti kuin villasukat.

Ennen hurahtamista kestävyysurheiluun ajattelin sauvakävelyn olevan on vain iäkkäämpien ihmisten liikuntamuoto. Eihän se edes ole mitään kunnon treeniä. En mä kehtaa ulkoiluttaa sauvoja. Tosi noloa.

19 vuotiaana keksin vaihtaa jumpat perinteiseen hiihtoon ja törmäsin ensimmäisen kerran peruskestävyysharjoitteluun. Hyvin nopeasti löysin itseni kiertämässä kuntorataa sauvakävellen. Yllätyksekseni tunsin jopa ylpeyttä, sillä treenasin samalla tavalla kuin kovakuntoiset hiihtäjät. 

Jos haluaa kehittyä, perustan on oltava kunnossa. Peruskestävyyden kehittäminen edellyttää liikkumista (mielellään pitkiä aikoja) tietyllä sykealueella ja olen huomannut, että sauvakävely on loistava keino rakentaa tätä perustaa. Juoksemalla syke karkaa helposti liian korkealle ja ilman sauvoja kävellen sykettä on vaikea saada riittävän korkealle.

Pitkien matalatehoisten treenien lisäksi sauvat toimivat loistavasti myös kovissa mäkivedoissa. Äkkiseltään en keksi montaa kovempaa ja tehokkaampaa treeniä kuin sauvarinne. Kävellen, juosten tai loikkien mäki ylös, hölkkäillen alas ja sama uudestaan. Sauvoilla saa myös yläkropan töihin ja tehot irti – avot!

Syksyn sauvakävelylenkit ovat myös loistava siirtymä hiihtokauteen – kunhan saadaan vähän lunta suksien alle.

Syksy 2014. Kivaa ja kevyttä sauvarinteessä -kuten naamasta näkyy.