Syyskuulumiset – opiskelua ja urasuunnitelmia

Palasin Kilpisjärveltä Sodankylään syyskuun lopussa ja viikon etelän reissua lukuunottamatta olen keskittynyt täysin opiskeluun. Viimeiset 1,5 kuukautta olenkin kuluttanut hyvin pitkälti tietokoneen näyttöä tuijotellen.

Matkailualan perustutkinnon opintoni alkavat olla hiljalleen loppusuoralla, joten olen tässä syksyn aikana suorittanut samalla muutamaa kurssia Lapin AMK:ssa. Nämä kurssit ovat osa restonomin opintoja, joihin minun olisi tarkoitus jatkaa valmistumiseni jälkeen. Jotenkin vain tuntuu luontevalta jatkaa opintoja, kun motivaatiota vielä löytyy. Itseasiassa motivaationi on kasvanut, mitä enemmän olen alaa opiskellut. Uskon, että matkailuala voi tarjota minulle monenlaisia urapolkuja ja sekös minua innostaa!

Pitkä viikonloppu Barcelonassa oli erittäin tervetullut irtiotto lokakuussa!

Kahden koulun opinnoissa ei ollut riittävästi tekemistä, joten päätin myös perustaa yrityksen. Yritystoimintani tulee olemaan (ainakin toistaiseksi) erittäin pienimuotoista ja sivutoimista, mutta olen kehitellyt liikeideaani ja tuotteita osana opintojani. Voi olla, että yritys jää pelkäksi toiminimeksi ja satunnaisiksi laskutuksiksi, mutta ainakin minulla on jotain kättä pidempää valmiina jos tarve tulee. Antaa ajan näyttää, mitä tuleman pitää.

Tämä 1,5 kuukautta on tuntunut aivan luksukselta, sillä olen opiskellut vuodesta 2021 koko ajan työn ohella ja nyt sain keskittyä täysin opiskeluun ja aikaa jäi myös hieman hengähtää. Tilanne ei näytä tästä muuttuvan ihan lähivuosina, joten tällaisista tilaisuuksista täytyy nauttia.

Vaikka opiskelumotivaatio on ollut pääsääntöisesti hyvällä tasolla ja opiskelu on maistunut, olen todella iloinen, että tällä viikolla aloitin jälleen työt Pyhällä. Oli todella kiva palata tuttuun paikkaan, tuttujen ihmisten pariin! Tuntuu erikoiselta, että siitä on vain vuosi kun aloitin Pyhällä vuokraamossa ja kaikki oli aivan uutta ja ihmeellistä. Odotan innolla, mitä uusi kausi tuokaan tullessaan!

Tulevana talvena testataan, miten Poksi taipuu työkodiksi talvella!

Kausi Käsivarren Lapissa

Viime viikolla päättyi kausi Kilpisjärven Retkeilykeskuksella ja olihan vain hienot neljä kuukautta! Niin paljon arvokasta kokemusta, hienoja reissuja, upeita paikkoja ja ennen kaikkea ihania ihmisiä. Kuitenkin noihin kuukausiin mahtui myös toisenlaisia fiiliksiä.

Edellisen kirjoituksen kirjoitin keskellä kovinta sesonkia ja tunnistan olleeni aika ahdistunut väenpaljoudesta. Tilannetta ehkä vaikeutti se, että asuin vaunussani asiakkaiden keskellä. Tunturissa pääsin omaan rauhaani, mutta jotenkaan paukut eivät riittäneet pidemmille retkille niin usein kuin olisin halunnut. Väsymys oli vahvasti läsnä.

Elämääni on mahtunut todella paljon uusia juttuja ja se alkoi tuntua kesällä. Nuo neljä kuukautta Kilpisjärvellä olivat todella upeat, mutta valitettavasti aikaa leimasi väsymys. Tilannetta ei helpottanut, että alkukesän koin painetta nähdä ja kokea mahdollisimman paljon. Huomasin suorittavani myös vapaa-aikaani.

Päätin unohtaa kaikki tekemäni reissu- ja retkisuunnitelmat, kun huomasin väymyksestä huolimatta ajattelevani, että pakko mennä ja tehdä ”nyt kun kerran olen tänne asti tullut”. Keskityin nauttimaan pienistä lenkeistä ja ulkoilusta lähialueilla. Pakotin itseni pysähtymään ja vain aistimaan kaikkea ympärilläni. Ja hyväksyin, että nyt ei vain jaksa. Nyt kun muistelen tuota neljää kuukautta, en niinkään mieti niitä reissuja, jotka jäivät tekemättä vaan kaikkea, mitä pääsin kokemaan.

Vaikka jätin suorittamisen, pääsin tekemään reissuja niin Suomen kuin Norjankin puolella ja näkemään todella hienoja paikkoja! Omat valokuvaustaitoni eivät riittäneet ikuistamaan kaikkea sitä valokuviin, joten keskityin painamaan kaiken omille verkkokalvoilleni ja muistiini.

Pieni asuntovaununi toimi erinomaisesti kotinani nuo kuukaudet ja vaunurutiinit muodostuivat aika nopeasti. En kokenut vesien ja kemssan kanssa puljaamista työläänä, vaikka eihän sitä aina olisi jaksanut tai huvittanut lähteä esimerkiksi sitä vessaa tyhjentämään.

Pienessä vaunussa tilaa on rajallisesti ja tavarat oli todellakin pidettävä paikoillaan jos halusi pystyä vaunussa liikkumaan. Mahduin kuitenkin tavaroineni ihan hyvin, kun sain hyödynnettyä pakettiautoni säilytystilana. Ainoastaan isompaa jääkappia olisin kaivannut, ettei kaupassa olisi tarvinnut käydä ihan niin usein. Varsinkin kovimman sesongin aikaan välttelin kaupassakäyntiä viimeiseen asti. Oli nimittäin muutama muukin kaupassa.

Vaununi on parhaimmillaan reissukäytössä, mutta kesällä vaunu oli aikalailla paikallaan. Toivottavasti ensi kesänä se pääsee enemmän reissunpäälle. Katsotaan kuitenkin ensin, miten tuossa pärjää talvella Pyhällä.

Töitä tehtiin kovasti koko kausi ja matkailijoita oli paljon liikkeellä ihan sinne ruska-ajan loppuun asti. Vastaanottovirkailijan hommat yllättivät minut positiivisesti ja voisin kuvitella työskenteleväni toisenkin kerran tiskin takana.

Loppukaudesta vapaa-aika oli aika kortilla, sillä aloitin syyskuussa restonomin väyläopinnot Lapin AMK:ssa. Eli hetkellisesti opiskelin työn ohessa kahdessa eri koulussa. Taputin syyskuun aikana itseäni olkapäälle useamman kerran ”fiksusta” suunnitelmasta. Tarkoituksenani on siis valmistua nykyisestä koulusta ensi keväänä ja sitten syksyllä jatkaa opintoja Lapin AMK:ssa. Ruskasta nauttiminen jäikin minun osalta pitkälti vaunun ikkunasta tuijotteluun tietokoneen ääressä. Mutta hienolta ruska niinkin näytti!

Oli hienoa päästä kokemaan Kilpisjärvi jäidenlähdöstä ruskan hiipumiseen, mutta arvokkainta antia tässä kaudessa olivat kuitenkin tapaamani ihmiset. Vitsi, millaisiin tyyppeihin olen saanut näiden kuukausien aikana tutustua! Kauden päätteeksi ei hyvästelty, vaan sanottiin nähdään taas!

Kiitos Retku!

Kilpisjärven Retkeilykeskus

”Vakiintunut elämä ei tarjoa mitään jännityksiä”

Niin se toukokuu vaihtui kesäkuuksi ja olen jälleen uuden ja jännän äärellä: parin päivän kuluttua olen Kilpisjärvellä odottelemassa uuden työn alkua ja kotinani toimii pienenpieni asuntovaununi.

Toukokuusta jäi jotenkin todella ristiriitaiset tunnelmat. Pääsin reissaamaan, lomailemaan ja viettämään aikaa minulle tärkeiden ihmisten kanssa, mutta kuukauteen mahtui myös vaikeampia hetkiä.

Tein kuukauden aikana yhteensä pari viikkoa töitä sairaanhoitajana täällä Sodankylässä ja ihanista työkavereista huolimatta tuo pari viikkoa oli jotenkin ihmeen haastava henkisesti. Tuntui kuin en osaisi olla se hoitaja, joka olen joskus ollut, vaikka kliiniset taidot ja tiedot ovatkin tallella. Kyllähän se mielialaan vaikuttaa kun on laskenut päivästä toiseen tunteja, koska pääsee pois. Positiivista tässä on se, että odotan entistä enemmän uusia työkuvioita Kilpisjärvellä!

Toukuun alussa pääsin opintomatkalle Norjaan.

Fiilikset ovat tällä hetkellä innostuneen odottavat, mutta kyllä minua myös jännittää. Jännitän uutta työtä, josta minulla ei ole kokemusta, miten minut otetaan vastaan, millaisia ihmisiä tapaan, vaunussa asumista ja kaikkea, mitä tulevaan neljään kuukauteen mahtuu. Mutta jotenkin koen hallitsevani jännityksen (suurimman osan ajasta). Olen ylpeä itsestäni, etten ole kovin paljoa maalaillut kauhukuvia, mikä kaikki voi mennä pieleen. Pyrin antamaan jännittämiselle oman tilansa ja ikäänkuin annan sen vain olla. Hetkittäin jännitys nostaa enemmän päätään, mutta kyllä se siitä pian taas tasoittuu.

Minun on vain opittava elämään jännittämisen kanssa, sillä kaikenlaista uutta ja jännittävää on varmasti luvassa myös jatkossa. Kuten Pikku Myy on sanonut: ”Vakiintunut elämä ei tarjoa mitään jännityksiä.”

Haluan lähteä Kilpisjärvelle niin avoimin mielin kuin mahdollista, antaa vaunuarjen rutiinien muodostua kaikessa rauhassa ja kohdata uudet ihmiset omana itsenäni. Antaa ajan näyttää, mitä tuo tuleva neljä kuukautta tuo mukanaan. Koen olevani etuoikeutettu kun saan jännittää tällaista uutta seikkailua. Onhan tämä jotenkin niin siistiä!

Seuraavat kokkaillaan reissukodin keittiössä.

Hyppy tuntemattomaan – ensimmäinen kauteni matkailualalla

Tuntuu kuin siitä olisi vain hetki, kun marraskuussa aloitin työt Pyhätunturilla ja muutaman päivän kuluttua ensimmäinen kauteni matkailualalla olisi taputeltu. Nyt haluan hieman muistella kulunutta puolta vuotta.

Eräs työmatka auringonnousussa.

Työt vuokraamossa alkoi rauhallisesti marraskuun alussa perehtymällä kaikkeen mahdolliseen aina välineistä järjestelmiin ja laittamalla paikkoja kuntoon ennen avausta. Olen iloinen, että saimme pienellä porukalla perehtyä rauhassa, sillä kaikki oli aivan uutta. Kauden avaus siirtyi viikolla lumitilanteen vuoksi ja marraskuun loppupuolella pääsi hiljalleen kiinni varsinaiseen työhön ja asiakaspalveluun.

Alusta asti työ tuntui mielekkäältä, vaikka eihän kaikki aivan kivuttomasti mennyt. Varsinkin alussa oli hetkittäin vaikea hyväksyä, ettei osaa kaikkea heti. Hyppy toisen alan ammattilaisen roolista täysin noviisin kenkiin veti nöyräksi. Onneksi hiljalleen työstä alkoi tulla rutinoidumpaa ja sujuvampaa.

Joulukuun alussa pääsin tekemään muutaman vuoron Rukalla, mikä oli mukava ja opettava kokemus. Pyhällä meillä oli aatonaattoon asti vain yksi vuokraamo auki ja asiakkaita maltillisesti, vaikkakin lisääntyvästi joulukuun edetessä. Erityisesti kansainvälisiä matkailijoita oli tunturissa mukavasti. Töissä oli rauhallinen ja odottava tunnelma.

Siinä joulun aikana homma sitten lähti käyntiin rytinällä. Pari viikkoa todella paiskittiin hommia. Olin varautunut kiireeseen, mutta silti hieman yllätyin, millainen meno voi olla päivästä toiseen. Kiireen keskellä pääsin hetkittäin samanlaiseen flow-tilaa muistuttavaan fiilikseen kuin päivystyksessä työskennellessäni ja meininki oli hyvä. Valitettavasti jossain vaiheessa loppuu puhti niin itseltä kuin työkavereilta ja viimeiset päivät alkoivat mennä jo selviytymiseksi. Kiire kuitenkin loppui kuin seinään siinä tammikuun alkupuolella.

Vuoden viimeisen päivän aamu. Tunnelma väsynyt.

Tammikuusta on jäänyt mieleen erityisesti väsymys, vaikka töissä oli selvästi rauhallisempaa. Näin jälkikäteen mietittynä se ei ole lainkaan ihme; alkuun niin paljon uutta opittavaa ja siihen perään jouluviikot. Olen tyytyväinen itseeni, että annoin itselleni luvan olla väsynyt ja otin aikaa levolle. Helmikuussa energiatasot olivatkin taas kohdillaan.

Kun joulusta oli palauduttu, alkoi hiihtolomiin valmistautuminen. Oli todella hienoa päästä seuraamaan, miten koko tunturi valmistautui hiihtolomiin. Koen, että valmistautuminen oli yhtälailla konkereettisia asioita kuin henkistä valmistautumista. Jouluna kiire pääsi yllättämään, mutta hiihtolomiin osasin jo varautua. Loppujen lopuksi hiihtolomaviikot menivät melko kivuttomasti, vaikka töitä paiskittiin paljon.

Hiihtolomien ja pääsiäisen välillä oli niin rauhallisia kuin kiireisiäkin päiviä, mutta yleisesti asiakkaita oli mukavasti. Kiire rajoittui yleensä aamupäiviin ja sulkemisaikaan. Pääsiäisenä olikin sitten taas menoa ja meininkiä töissä, mutta sen jälkeen tunnelma on ollut leppoisa.

Tunturiaapa, Pyhä.

Olen tykännyt työstä ja meillä on ollut mahtava työporukka. On ollut virkistävää kun asiakkaat ovat olleet lähtökohtaisesti hyvällä mielellä. Koen saaneeni itsekin paljon joistakin asiakaspalvelutilanteista. Esimerkiksi kun ensimmäisiä kertoja laskettelemaan tai hiihtämään lähtevä asiakas palauttaa välineet leveä hymy kasvoilla ja innostuksesta soikeana. Toki sekaan mahtuu monenlaista persoonaa ja välillä saanut tosiaan purra hampaita yhteen ja pysyä asparoolissa.

Näihin kuuteen kuukauteen on mahtunut paljon töitä, mutta myös uusia kokemuksia, elämyksiä ja mahtavia tyyppejä. On ollut ihana päästä myös esittelemään uutta arkea ja elämää minulle tärkeille ihmisille. Voisi sanoa, että on ollut todella hieno puoli vuotta. Niin hieno, että olen lupautunut Pyhätunturille myös ensi kaudeksi.

Vappuna on viimeinen työpäiväni, mutta kauden päätös ei tunnu lopulta vaan kliseisesti sanottuna uuden alulta. Moni tekee kausitöitä väliaikaisesti ja lähtee sitten opiskelemaan tai muihin töihin, mutta minulle kausityöt ovat ensimmäinen askel matkalla kohti täysipäiväistä matkailualan ammattilaisuutta. Ainakin nyt suunta tuntuu oikealta.

Ukonhattu, Pyhä.

Kahden kodin taktiikka – koti kivijalalla ja renkailla

Edellisestä kirjoituksesta on kulunut jo kaksi kuukautta, sillä aika on mennyt aivan hurjaa vauhtia ja paljon on tapahtunut. Näihin pariin kuukauteen on mahtunut paljon töitä, talvesta nauttimista, uusia kokemuksia ja tärkeiden ihmisten kanssa vietettyä aikaa. Sekaan on mahtunut niin väsymystä, vitutusta kuin stressiäkin, mutta ennen kaikkea paljon naurua ja iloa. Haluan kirjoittaa kauden päätteeksi eräänlaisen koosteen tästä kaudesta, joten en nyt avaa työasioita suuremmin. Paitsi tulevia työkuvioitani!

Pyhätunturi

Tämän kauden osalta työt Pyhätunturilla päättyvät vappuun ja minulla on kova halu työllistää itseni matkailualalla. Olen seuraillut säännöllisesti matkailualan työpaikkailmoituksia ja tammikuun loppupuolella huomasin ilmoituksen, jossa haettiin vastaanottovirkailijaa Kilpisjärven retkeilykeskukseen. Eipä siinä taas muuta kuin tuumasta toimeen, hakemusta vetämään ja tammikuun loppuun mennessä minulla oli sovittuna työt kesäkuusta syyskuun loppupuolelle Kilpisjärvelle.

Kilpisjärvi
Kuva: Merja Kotanen

Koska elämäni tulee jatkossakin olemaan liikkuvaista, päätin tehdä muutamia muutoksia asumiskuvioihini. Haluan säilyttää vakituisen kodin ja kiintopisteen Sodankylässä, vaikka työ veisikin useaksi kuukaudeksi muualle. Uudenkarhea rivitalokaksio tuntui kuitenkin liioittelulta kun vaatimattomampikin koti kelpaisi. Löysin sympaattisen (ja edullisen) pienen kerrostaloasunnon Sodankylän kylältä ja maaliskuun puolivälissä pääsin taas muuttopuuhiin. Voin sanoa, että nyt en halua hetkeen muuttaa.

Koska kotini on Sodankylässä ja työni milloin missäkin, tarvitsen myös työ- ja reissukodin. Osa matkailualan yrityksistä pystyy tarjoamaan jonkinlaista asumusta, mutta karu totuus on se, ettei asuntoja oikein ole. Ja suurin osa tarjolla olevasta majoituksesta on kimppakämppäasumista. Olen kokeillut kämppiksen kanssa asumista tämän kauden ajan Pyhällä ja onnekseni kämppikseni on huippu, mutta en usko, että minulla olisi jatkossa yhtä hyvä tuuri. Lisäksi minulle on todella tärkeää päästä välillä aivan omaan rauhaani. Summa summarum, päädyin ostamaan pienen asuntovaunun liikkuvaksi kodiksi.

Tulen tekemään vaunusta oman esittelynsä kunhan vaunu keväämmällä kotiutuu Rovaniemeltä säilytyksestä. Mutta lyhyesti: vaunu on 2021 vuoden Poksi 126 NTL eli pieni ja kevyt koppero. Vaunusta löytyy kaikki oleellinen; lämmitys, pieni keittiö, kasetti-wc ja vuoteeksi muutettava pöytäryhmä. Varmasti aivan täydellinen liikkuvaksi kodiksi, jonka voi helposti ottaa mukaan myös reissuille.

Uskon, että tämä ”kahden kodin taktiikka” on nykyiseen elämäntilanteeseeni juuri oikea ratkaisu. Kiinteä, vakituinen turvapaikka ja koti Sodankylässä ja liikkuva koti milloin missäkin. Koti kivijalalla ja renkailla.

Koti renkailla
Kuva: Caravankeskus Reatalo Oy / Nettikaravaani.com

Ensimmäinen vuosipäivä – jestas mikä vuosi!

Siitä on nyt tasan vuosi kun pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni ja muutin Lappiin. Mitä kaikkea ensimmäiseen vuoteen onkaan mahtunut! Voisi yhtään liioittelematta sanoa, että muutto heitti elämäni päälaelleen.

Tuntuu erikoiselta, että siitä on vasta vuosi kun saavuin muuttokuormani kanssa Sallaan hirsimökin pihaan. Vuosi on mennyt todella nopeasti, mutta samalla se tuntuu monelta vuodelta. On ehkä ihan hyvä, etten silloin tiennyt millaisen lumipalloefektin muutto sai aikaan.

Muuttaessani olin varautunut melko isoon muutokseen elämässäni: jäisihän työ, koti, ystävät, perhe ja kaikki tutut asiat melkein tuhannen kilometrin päähän. En kuitenkaan ollut varautunut siihen, että vuoden aikana muutan pari kertaa, aloitan uudessa työpaikassa kolme kertaa, keskeytän YAMK-opintoni ja aloitan täysin toisen alan opinnot ja vaihdan alaa. Tähän kun lisätään kaikki reissut, kokemukset ja uudet ihanat ihmiset – on muuten ollut aikamoinen vuosi!

Salla

Olen oppinut vuoden aikana paljon ja yksi tärkeimmistä opeista on ollut epävarmuuden sietäminen. Tämä vuosi on pakottanut minut luottamaan, että asiat kyllä järjestyvät. Lisäksi olen oppinut näkemään epävarmuudessa mahdollisuuksia. Esimerkiksi tällä hetkellä minulla on täysin auki työ- ja asumiskuvioni keväästä eteenpäin, eikä se ahdista entiseen tapaan. Ennemminkin odotan innolla, mitä kevät ja kesä tuo tullessaan. Tottakai hetkittäin saatan murehtia asioita, mutta ihan vähän vain.

Vuoden aikana elämäntyylini on muuttunut aivan huomaamatta hyvinkin liikkuvaiseksi. Tähän vaikuttaa osaltaan se, että tällä hetkellä kotini on Sodankylässä, työt Pyhätunturissa ja koulu Muoniossa. Lisäksi olen reissannut vuoden aikana enemmän kuin koskaan. Minusta on mahtavaa kun voin lähteä matalalla kynnyksellä vaikkapa Ylläkselle tai Saariselälle.

Välillä mietin, käykö tällainen elämä raskaaksi kun on jatkuvasti liikkeellä. Olenkin yrittänyt kiinnittää huomiota, että pääsen aina välillä rauhoittumaan ja palautumaan. Yllätyksekseni tämä liikkuva elämäntyyli on antanut enemmän kuin ottanut. Tiedostan kuitenkin, että jossain vaiheessa reissaaminen voi alkaa painaa, mutta olen päättänyt olla murehtimatta sitä etukäteen. Täytyy vain kuunnella itseään ja omaa jaksamista ja toimia sen mukaan. (Mikä on joskus helpommin sanottu kuin tehty.)

Palautumisen kannalta koen tärkeänä, että minulla on jokin kiintopiste ja koti. Sellainen turvapaikka. Tämä on yksi syy, miksi en halua heittäytyä täysin reissuelämään ilman vakituista asuntoa. Lisäksi koin vailla vakituista asuntoa elämisen melko haastavana asuessani muutaman kuukauden mökissä. Tällä hetkellä Sodankylä on minulle se koti.

Sodankylä

Iso osa tätä vuotta ovat olleet ihmiset ympärilläni. Koen, että minut on otettu kaikkialla hyvin vastaan ja on ollut tervetullut olo. Olen saanut tutustua ihaniin ihmisiin ja odotan, mitä kaikkea tulevaisuudessa näiden ihmisten kanssa pääsee kokemaan. Heille kuuluu kiitos siitä, että olen kotiutunut niin hyvin. Olen myös todella kiitollinen, että välimatkasta huolimatta olen saanut pitää läheiseni ja ystäväni tiiviisti osana elämääni. Onneksi puhelimet on keksitty! Sitä osaa myös arvostaa ihan erilailla yhdessä vietettyä aikaa kun välimatkaa on tuhat kilometriä.

Muutto Lappiin on ollut tähänastisen elämäni paras ja merkityksellisin päätös. Tulevasta ei koskaan tiedä, mutta nyt minun paikkani on täällä pohjoisessa ja tänne minä jään.

Uusi suunta urapolulle

Tämä on ensimmäinen kesäni Lapissa ja olen nauttinut yöttömistä öistä ja ottanut ilon irti luonnossa liikkumisesta (räkästä huolimatta). Olen päässyt tekemään lyhyitä reissuja ja muutamia reissuja on vielä suunnitteilla tälle kesälle. Vaikkei minulla ole lomaa tänä kesänä, koen, että olen päässyt jo nyt nauttimaan kesästä täysillä. Tätä kaikkea on siivittänyt sama vapauden huuma, josta kirjoitin toukokuussa.

Pyhä-Nattanen

Toukokuussa kirjoitin myös ammatillisesta kriisistäni. Olen ollut hoitoalalla 10 vuotta, mutta en näe itseäni tulevaisuudessa nykyisissä tehtävissäni. Vuosi sitten aloitin YAMK-opinnot, joiden toivoin antavan uutta suuntaa uralleni. Opinnot kuitenkin herättelivät minua miettimään, haluanko todellakin olla kehittämässä, johtamassa tai opettamassa tätä alaa. Päätin ottaa aikalisän opinnosta kesän ajaksi ja miettiä seuraavaa siirtoani.

Olen pyöritellyt jo pidempään erilaisia vaihtoehtoja, mutta Lappiin muuton jälkeen olen alkanut nähdä matkailualan potentiaalisena vaihtoehtona. Ensin ajatus rakentui eräoppaan opintojen ja työn ympärille, mutta huomasin, että matkailualan monipuolisuus ja kausiluonteisuus voisi tarjota paljon muutakin kuin vain eräoppaan hommia. Eipä tässä auta muu kuin lähteä katsomaan, mitä kaikkea ala pitää sisällään, joten aloitan syyskuun alussa Lappian ammattiopistossa matkailualan opinnot ja keskeytän YAMK-opintoni.

Opinnot toteutetaan monimuotona Muonion toimipisteessä ja parin vuoden opintojen jälkeen valmistuisin matkailupalvelujen tuottajaksi. Matkailupalvelujen tuottajan työnkuvaan voi kuulua käytännössä mitä vain matkailuun liittyvää: matkailupalvelujen suunnittelua ja toteutusta, välineistön jne. huoltoa, siivousta, baarityöskentelyä ja paljon muuta. Juuri tämä monipuolisuus ja käytännön tekeminen houkuttelevat. Kausiluonteisuus tuntuu myös enemmän mahdollisuudelta kuin uhalta. Ja voin aina tarvittaessa sesongin ulkopuolella tehdä töitä sairaanhoitajana.

Tottakai jokaisella alalla on omat hyvät ja huonot puolensa. Tämä voi osoittautua virheliikkeeksi, mutta minun on ehdottomasti katsottava tämä polku. Minulla on aina mahdollisuus palata hoitoalalle ja vaikka sitten jatkamaan YAMK-opintojani. Nyt näen kuitenkin vain mahdollisuuksia ja odotan innolla, mitä tuleman pitää!

Pirunkuru, Ylläs

Vapauden huumaa ja kuplivaa innostusta

Kesäkuussa tulee kuluneeksi puoli vuotta siitä kun muutin Lappiin ja tällä viikolla katkesi viimeinen konkreettinen side Päijät-Hämeeseen kun tein kaupat Hollolan asunnostani.

En suunnitellut asunnon myymistä ihan vielä, mutta vuokralainen halusi kovasti ostaa asunnon, enkä nähnyt syytä olla myymättä kun saimme sovittua hinnasta. Lähtiessäni tammikuussa asunnosta viimeisen kerran, minulla oli tunne, etten tule enää sinne palaamaan. Se ei ollut enää minun kotini.

En osannut varautua, miten huumaava vapauden tunne asunnon myymisestä voisikaan tulla. Koin, että asunto ei sido minua mitenkää suuremmin, sillä voin hyvin pitää sen vuokrattuna siihen asti jos /kun myyminen tulisi ajankohtaiseksi. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen täydellisen vapaa katsomaan, mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan.

Oratunturi

Olen tässä kevään aikana kipuillut aikalailla ammatillisesti; jatko-opintoni ovat herätelleet minua miettimään, haluanko todellakin olla kehittämässä, johtamassa tai opettamassa tätä alaa. Vapauden tunne yhdistettynä jonkinlaiseen ammatilliseen kriisiin voi saada aikaan yllättäviä asioita. En kuitenkaan halua tehdä hätiköityjä päätöksiä, joten otan kesäksi aikalisän opinnoistani ja mietin, mitä teen. Jatkanko nykyisellä polulla, hyppäänkö täysin uudelle alalle vai jotain siltä väliltä?

Olen selvästi oppinut tämän puolen vuoden aikana sietämään paremmin epävarmuutta ja epätietoisuutta kun täysin avoin tulevaisuus ei ahdista. Itseasiassa tilanne on mieletön ja odotan kovasti, mitä tuleman pitää!

Aika pysähtyä

Olen asunut nyt kuukauden Sodankylässä ja tämä ensimmäinen kuukausi on mennyt kotia laittaessa, totutellessa uuteen arkeen ja työhön ja tutustuessa uuteen kotikylääni. Pääsin myös hyödyntämään Sodankylän mahtavaa sijaintia kun keksin lähteä extempore viettämään pääsiäistä Leville. Sodankylästä Leville on matkaa vaivaiset 100km! Aika on mennyt nopeasti ja olen ollut tyytyväinen, että muutin Sodankylään. Kuitenkin jostain syystä olen ollut todella väsynyt viimeisen kuukauden.

Ajoittain on jopa turhauttanut kun ei ole väsymykseltä jaksanut tehdä asioita tavalliseen tapaan. Erityisesti opiskelu on ollut hyvin takkuista ja motivaatio pohjalukemissa. Olen nukkunut aivan kohtuullisesti ja siksi tämä väsymys on ihmetyttänyt. Kunnes pysähdyin ajattelemaan asiaa tarkemmin; koko vuosi on ollut tähän mennessä yhtä isoa muutosta. Ehkä nyt voi pysähtyä hetkeksi. Pysähtyä ja antaa väsymyksen tulla.

Aion olla itselleni armollinen ja antaa aikaa palautua alkuvuoden myllerryksistä. Hetki tasaista arkea, teen asioita jaksamisen mukaan ja kun kevät tästä etenee, pääsen hiljalleen tutustumaan paremmin ympäröivään upeaan luontoon.

Tässä on nyt hyvä.

Ensimmäinen kuukausi Sallassa

Muutostani Sallaan on kulunut tasan kuukausi ja hiljalleen arjen rutiinit muotoutuvat. Edellisen päivityksen jälkeen olen päässyt aloittamaan uuden työn ja arjen, joka onkin tarjonnut monenlaisia tunteita.

Olen työskennellyt nyt kolme viikkoa minulle täysin uudenlaisessa roolissa esimiehen sijaisena työpaikassa, joka on ihmisineen, tapoineen ja käytäntöineen täysin vieras. Työ itsessään on mielenkiintoista ja tarjoaa paljon uutta oppia. Myös haasteita on mahtunut kuluneisiin viikkoihin, eikä kaikki ole mennyt täysin kivuttomasti. Ihmehän se olisi jos kaikki menisi kuin elokuvissa. Arvokasta kokemusta kaikesta huolimatta.

Yksi merkittävimmistä eroista arjessani on säännöllinen vuorokausirytmi. Etelän monivuorotyö on vaihtunut (pääsääntöisesti) säännölliseen työaikaan maanantaista perjantaihin. Tämä on tuntunut yllättävän mukavalta, vaikka olen joskus ajatellut, ettei päivätyö ole minua varten.

Säännöllinen työaika on mahdollistanut myös uuden harrastuksen: olen päässyt mukaan porukkaan, jonka kanssa käymme pelaamassa maanataisin sulkapalloa Sallan liikuntakeskuksessa. En ole vuosiin harrastanut mitään, mikä olisi sidottu tiettyyn kellonaikaan ja päivään, mutta tämä on ollut mukava lisä itsenäiseen liikkumiseen.

Vapaa-ajalla nautin arjen askareista, hiihtämisestä, ulkoilusta, laskettelusta ja lorvimisesta. Samoja asioita kuin etelässä, mutta kuitenkin jotenkin erilaisia. En osaa vielä sanoittaa sitä, mikä tekee juuri näistä pienistä jutuista erilaisia. Ehkä se vielä selkenee.

Jossain vaiheessa huomasin ajattelevani, että nyt kun olen täällä Lapissa, minun pitäisi nauttia täysillä kaikesta ja aikatauluttaa viikonloppu, että ehdin tehdä ja kokea mahdollisimman paljon. Sitten tajusin, että hei, minähän asun täällä nyt. Minulla on kaikki aika kokea, nähdä ja tehdä. Tämän oivaltaminen tuntui aivan uskomattomalta ja jopa vähän herkisti. Mun elämä on nyt täällä Lapissa.