Kausi Käsivarren Lapissa

Viime viikolla päättyi kausi Kilpisjärven Retkeilykeskuksella ja olihan vain hienot neljä kuukautta! Niin paljon arvokasta kokemusta, hienoja reissuja, upeita paikkoja ja ennen kaikkea ihania ihmisiä. Kuitenkin noihin kuukausiin mahtui myös toisenlaisia fiiliksiä.

Edellisen kirjoituksen kirjoitin keskellä kovinta sesonkia ja tunnistan olleeni aika ahdistunut väenpaljoudesta. Tilannetta ehkä vaikeutti se, että asuin vaunussani asiakkaiden keskellä. Tunturissa pääsin omaan rauhaani, mutta jotenkaan paukut eivät riittäneet pidemmille retkille niin usein kuin olisin halunnut. Väsymys oli vahvasti läsnä.

Elämääni on mahtunut todella paljon uusia juttuja ja se alkoi tuntua kesällä. Nuo neljä kuukautta Kilpisjärvellä olivat todella upeat, mutta valitettavasti aikaa leimasi väsymys. Tilannetta ei helpottanut, että alkukesän koin painetta nähdä ja kokea mahdollisimman paljon. Huomasin suorittavani myös vapaa-aikaani.

Päätin unohtaa kaikki tekemäni reissu- ja retkisuunnitelmat, kun huomasin väymyksestä huolimatta ajattelevani, että pakko mennä ja tehdä ”nyt kun kerran olen tänne asti tullut”. Keskityin nauttimaan pienistä lenkeistä ja ulkoilusta lähialueilla. Pakotin itseni pysähtymään ja vain aistimaan kaikkea ympärilläni. Ja hyväksyin, että nyt ei vain jaksa. Nyt kun muistelen tuota neljää kuukautta, en niinkään mieti niitä reissuja, jotka jäivät tekemättä vaan kaikkea, mitä pääsin kokemaan.

Vaikka jätin suorittamisen, pääsin tekemään reissuja niin Suomen kuin Norjankin puolella ja näkemään todella hienoja paikkoja! Omat valokuvaustaitoni eivät riittäneet ikuistamaan kaikkea sitä valokuviin, joten keskityin painamaan kaiken omille verkkokalvoilleni ja muistiini.

Pieni asuntovaununi toimi erinomaisesti kotinani nuo kuukaudet ja vaunurutiinit muodostuivat aika nopeasti. En kokenut vesien ja kemssan kanssa puljaamista työläänä, vaikka eihän sitä aina olisi jaksanut tai huvittanut lähteä esimerkiksi sitä vessaa tyhjentämään.

Pienessä vaunussa tilaa on rajallisesti ja tavarat oli todellakin pidettävä paikoillaan jos halusi pystyä vaunussa liikkumaan. Mahduin kuitenkin tavaroineni ihan hyvin, kun sain hyödynnettyä pakettiautoni säilytystilana. Ainoastaan isompaa jääkappia olisin kaivannut, ettei kaupassa olisi tarvinnut käydä ihan niin usein. Varsinkin kovimman sesongin aikaan välttelin kaupassakäyntiä viimeiseen asti. Oli nimittäin muutama muukin kaupassa.

Vaununi on parhaimmillaan reissukäytössä, mutta kesällä vaunu oli aikalailla paikallaan. Toivottavasti ensi kesänä se pääsee enemmän reissunpäälle. Katsotaan kuitenkin ensin, miten tuossa pärjää talvella Pyhällä.

Töitä tehtiin kovasti koko kausi ja matkailijoita oli paljon liikkeellä ihan sinne ruska-ajan loppuun asti. Vastaanottovirkailijan hommat yllättivät minut positiivisesti ja voisin kuvitella työskenteleväni toisenkin kerran tiskin takana.

Loppukaudesta vapaa-aika oli aika kortilla, sillä aloitin syyskuussa restonomin väyläopinnot Lapin AMK:ssa. Eli hetkellisesti opiskelin työn ohessa kahdessa eri koulussa. Taputin syyskuun aikana itseäni olkapäälle useamman kerran ”fiksusta” suunnitelmasta. Tarkoituksenani on siis valmistua nykyisestä koulusta ensi keväänä ja sitten syksyllä jatkaa opintoja Lapin AMK:ssa. Ruskasta nauttiminen jäikin minun osalta pitkälti vaunun ikkunasta tuijotteluun tietokoneen ääressä. Mutta hienolta ruska niinkin näytti!

Oli hienoa päästä kokemaan Kilpisjärvi jäidenlähdöstä ruskan hiipumiseen, mutta arvokkainta antia tässä kaudessa olivat kuitenkin tapaamani ihmiset. Vitsi, millaisiin tyyppeihin olen saanut näiden kuukausien aikana tutustua! Kauden päätteeksi ei hyvästelty, vaan sanottiin nähdään taas!

Kiitos Retku!

Kilpisjärven Retkeilykeskus

Uusi arki Saanan juurella

Minulla oli vakaa aikomus kirjoittaa tiheämmin ainakin tämän kesän ajan, mutta niin vain uusi arki tempaisi mukaansa, etten ole ehtinyt (lue: saanut aikaiseksi) kirjoittamaan. Siitä onkin siis jo yli kuukausi kun saavuin tänne Kilpisjärvelle asuntovaunuineni ja pääsin aloittamaan uuden työn Kilpisjärven retkeilykeskuksen vastaanotossa.

Olihan se huiputettava Saana heti ensimmäisenä päivänä!

Tänne tuleminen jännitti monestakin syystä; tulisinhan asumaan ensimmäistä kertaa uudessa vaunussani, täysin uudessa ympäristössä ja tehden töitä, joista minulla ei ole kokemusta. Asetin tavoitteekseni tulla tänne mahdollisimman avoimin mielin ja ottaa vastaan, mitä tuleman pitää. Tässä olen mielestäni onnistunut ja kaikki on sujunut oikein hyvin!

Olen todella tyytyväinen, että tulin tänne muutamaa päivää ennen töiden aloitusta, sillä näin ehdin hieman totutella vaunuelämään ja tutustua ympäristöön. Lähtiessäni kesäkuun alussa Sodankylästä luonto oli puhjennut lähes täyteen loistoonsa ja saapuessani tänne Kilpisjärvelle järvi oli vielä jäässä ja puissa vasta pienet silmut. Juhannuksenakin täällä päästiin järjestämään perinteiset juhannushiihdot ja viimeiset jäät lähtivät samoihin aikoihin Kilpisjärvestä. Sitten kesä tulikin rytinällä.

Töiden aloitus sujui yllättävän kivuttomasti ja tähän vaikutti varmasti hyvä perehdytys ensimmäisellä viikolla. Jännitin, miten pääsen työhön sisälle kun minulla ei ole kokemusta respatyöstä ja heti perehdytysviikon jälkeen lähdin melkein viikoksi Ruotsiin valloittamaan Kebnekaisea. Viikossa ehtii hyvin unohtaa kaiken juuri opitun, mutta juhannushulinoiden aikana pääsin taas hyvin kärryille. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo Kebnekaisen reissu tuli erittäin hyvään saumaan. Kirjoittelen ehkä tuosta Ruotsin korkeimman vuoren huiputuksesta oman blogipostauksensa myöhemmin tämän kesän aikana. Se nimittäin oli aivan huippu reissu ja kokemus!

Kebnekaise 2096m

Arki asuntovaunussa on sujunut myös mukavasti. Suurempia ongelmia ei ole tullut (vielä) vastaan, vaikka etuteltan kasaus tuulisessa säässä aiheuttikin verenpaineen nousua ja kaasupulloja on pitänyt veivata edestakaisin kaupalle kun liikkeellä on pulloja viallisilla venttiileillä. Vaunuelämä itsessään ei ole minulle vierasta, mutta huolehdin ensimmäistä kertaa itse kaikki huoltohommat ja rutiinien muodostuminen otti hieman aikaa. Nyt mm. vesien täytöt ja tyhjennykset, sekä kemssan ja kaasujen kanssa puljaaminen sujuvat osana arkea luontevasti. Ja mikä tärkeintä, viihdyn tässä pienessä vaunussani!

Ja sitten itse työhön. Työ vastaanotossa on yllättänyt minut positiivisesti. Työpäivät ovat hektisiä ja ihmisiä on valtavasti liikkeellä, mutta jotenkin töissä on hyvä meininki. Asiakkaat ovat pääsääntöisesti hyvällä mielellä ja lomatunnelmissa, työkaverit ovat todella mukavia ja työnkuva on monipuolinen. Ehkä tämä upea ympäristö tekee myös osansa, sillä onhan tämä käsivarren alue jotain uskomatonta!

Täällä on valtavasti nähtävää ja koettavaa ja olenkin suunnitellut vapaapäivilleni erilaisia vaelluksia ja reissuja mm. Norjaan. Nyt on kuitenkin myönnettävä, että ihmisiä on tällä hetkellä täällä niin paljon, että haluan paeta pariksi päiväksi väljemmille vesille ja poistua hetkeksi täältä ”Kilpisjärvi-kuplasta”. Onneksi saan olla täällä aina sinne syyskuun loppuun asti ja ehdin kyllä kokemaan vielä paljon!

Rovijoen putous, Norja

Kahden kodin taktiikka – koti kivijalalla ja renkailla

Edellisestä kirjoituksesta on kulunut jo kaksi kuukautta, sillä aika on mennyt aivan hurjaa vauhtia ja paljon on tapahtunut. Näihin pariin kuukauteen on mahtunut paljon töitä, talvesta nauttimista, uusia kokemuksia ja tärkeiden ihmisten kanssa vietettyä aikaa. Sekaan on mahtunut niin väsymystä, vitutusta kuin stressiäkin, mutta ennen kaikkea paljon naurua ja iloa. Haluan kirjoittaa kauden päätteeksi eräänlaisen koosteen tästä kaudesta, joten en nyt avaa työasioita suuremmin. Paitsi tulevia työkuvioitani!

Pyhätunturi

Tämän kauden osalta työt Pyhätunturilla päättyvät vappuun ja minulla on kova halu työllistää itseni matkailualalla. Olen seuraillut säännöllisesti matkailualan työpaikkailmoituksia ja tammikuun loppupuolella huomasin ilmoituksen, jossa haettiin vastaanottovirkailijaa Kilpisjärven retkeilykeskukseen. Eipä siinä taas muuta kuin tuumasta toimeen, hakemusta vetämään ja tammikuun loppuun mennessä minulla oli sovittuna työt kesäkuusta syyskuun loppupuolelle Kilpisjärvelle.

Kilpisjärvi
Kuva: Merja Kotanen

Koska elämäni tulee jatkossakin olemaan liikkuvaista, päätin tehdä muutamia muutoksia asumiskuvioihini. Haluan säilyttää vakituisen kodin ja kiintopisteen Sodankylässä, vaikka työ veisikin useaksi kuukaudeksi muualle. Uudenkarhea rivitalokaksio tuntui kuitenkin liioittelulta kun vaatimattomampikin koti kelpaisi. Löysin sympaattisen (ja edullisen) pienen kerrostaloasunnon Sodankylän kylältä ja maaliskuun puolivälissä pääsin taas muuttopuuhiin. Voin sanoa, että nyt en halua hetkeen muuttaa.

Koska kotini on Sodankylässä ja työni milloin missäkin, tarvitsen myös työ- ja reissukodin. Osa matkailualan yrityksistä pystyy tarjoamaan jonkinlaista asumusta, mutta karu totuus on se, ettei asuntoja oikein ole. Ja suurin osa tarjolla olevasta majoituksesta on kimppakämppäasumista. Olen kokeillut kämppiksen kanssa asumista tämän kauden ajan Pyhällä ja onnekseni kämppikseni on huippu, mutta en usko, että minulla olisi jatkossa yhtä hyvä tuuri. Lisäksi minulle on todella tärkeää päästä välillä aivan omaan rauhaani. Summa summarum, päädyin ostamaan pienen asuntovaunun liikkuvaksi kodiksi.

Tulen tekemään vaunusta oman esittelynsä kunhan vaunu keväämmällä kotiutuu Rovaniemeltä säilytyksestä. Mutta lyhyesti: vaunu on 2021 vuoden Poksi 126 NTL eli pieni ja kevyt koppero. Vaunusta löytyy kaikki oleellinen; lämmitys, pieni keittiö, kasetti-wc ja vuoteeksi muutettava pöytäryhmä. Varmasti aivan täydellinen liikkuvaksi kodiksi, jonka voi helposti ottaa mukaan myös reissuille.

Uskon, että tämä ”kahden kodin taktiikka” on nykyiseen elämäntilanteeseeni juuri oikea ratkaisu. Kiinteä, vakituinen turvapaikka ja koti Sodankylässä ja liikkuva koti milloin missäkin. Koti kivijalalla ja renkailla.

Koti renkailla
Kuva: Caravankeskus Reatalo Oy / Nettikaravaani.com