Muutto Sallaan

Kauan odotettu muuttopäivä koitti 21.1. ja nyt kirjoitan tätä epäuskoisissa tunnelmissa idyllisessä ja ihanassa hirsimökissä Pyhäjärven rannalla – uudessa kodissa.

Muuttoa edeltävät viikot olivat stressaavia ja unettomia öitä tuli luvattoman paljon. Töiden ohessa tein käytännön järjestelyjä muuttoon liittyen, karsin omaisuuttani ja pakkasin. Muuttaminen on aina stressaavaa ja siihen liittyy miljoonia pieniä hoidettavia asioita, mutta oman mausteensa toi muutto toiselle puolelle Suomea.

Muuttoa edeltävänä päivänä istuin tyhjässä asunnossani (muuttolaatikot oli valmiina nipussa eteisessä) ja kuulostelin fiiliksiäni: aavistus haikeutta, mutta valtavasti toiveikkuutta ja jännitystä. Yksi luku elämässä tuli päätökseensä ja uusi luku on alkamassa. Upea tunne!

Kun muutto Sallaan varmistui, vanhempani ilmoittivat, että voivat lähteä muuttoavuksi ja minä kun ajattelin vain, että jos saisin peräkärryä lainaan pakettiautoni jatkoksi. Vanhempieni apu osoittautui kullanarvoiseksi ja oli ihana kokea muutto tärkeiden ihmisten kanssa. Samalla ehti viettää hieman aikaa yhdessä, sillä jatkossa välimatkaa on aiempaa reilummin. Iso kiitos äiti ja iskä! Minulla vain on maailman parhaat vanhemmat!

Muuttokuorma lähdössä kohti Sallaa.

Kokosimme muuttokuorman valmiiksi edellisenä iltana, joten pääsimme lähtemään matkaan jo puoli seitsemältä aamulla. Matka meni hyvin ja melko kivuttomasti, vaikka aikaa kului taukoineen noin 12 tuntia. Jännitys tosin kasvoi matkan aikana tunti tunnilta. En nimittäin tiennyt lainkaan, mihin sitä oikein ollaan menossa kun tulevasta kodistani olin nähnyt vain muutaman kuvan.

Tie mökille oli pilkkopimeä ja tuntui kestävän ikuisuuden, mutta kun pääsimme mökin pihaan, helpotus oli suunnaton! Vastassa oli erittäin mukavat vuokranantajat ja mökki ylitti odotukseni moninkerroin. Idyllinen ja siisti pieni hirsimökki – aivan ihana! Kun nimet oli vuokrasopimuksessa ja avaimet kourassa, alkoi tavaroiden purkaminen.

Mökki on valmiiksi kalustettu, mutta halusin kodin tuntua, joten olin ottanut mukaan omia astioita, mattoja ym.. Keräsimmekin yläkertaan säilöön mökin irtaimistoa, jotta sain jotain omaa tilalle. Pienillä asioilla ja muutoksilla saimme mökistä omannäköiseni. Tuntui siltä, että oikeasti asetun asumaan, enkä vain ”majoitu”. Kävin sen illan aivan kierroksilla ja olin niin helpottunut kun kauhuskenaarioni mökistä eivät toteutuneet.

Ensimmäiseen aamuun Sallassa heräsin hyvin nukutun yön jälkeen ja olo oli epäuskoinen, mutta onnellinen. Tästä alkaa uusi elämä.

Ensimmäinen aamu Sallassa.

2 vastausta artikkeliin “Muutto Sallaan”

Vastaa käyttäjälle Rosa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *