Aika menee hurjaa vauhtia ja edellisen kirjoituksen jälkeen on tapahtunut paljon. Lokakuun lopussa oli (ainakin toistaiseksi) viimeinen vuoroni sairaanhoitajana ja marraskuun alussa aloitin työt Pyhällä hiihtokeskustyöntekijänä.
Minun on myönnettävä, että muutos ei tullut hetkeäkään liian aikaisin. Muistan aikoinaan sairaanhoitajaopiskelijana miettineeni, että en missään nimessä halua muuttua kyyniseksi hoitajaksi. Valitettavasti kova tahtotila ei riitä loputtomiin ja jossain vaiheessa huomasin alkaneeni kyynistyä. Tämä viimeistään sai minut tekemään päätöksiä, joiden johdosta istun nyt Pyhällä henkilökunnan ”asuntolassa” kirjoittamassa tätä. Enkä ole katunut hetkeäkään.
Täysin uudelle alalle hyppääminen ei ole aivan kivutonta ja olen joutunut monet kerrat muistuttamaan itseäni olemaan itselleni armollinen. Esimerkiksi kassajärjestelmien parissa olen työskennellyt yli kymmenen vuotta sitten, ennen hoitajan urani alkua. Tuntuu, että vuosien aikana olen unohtanut kaiken.
Sairaanhoitajana jouduin (tai pääsin) jatkuvasti opettelemaan uutta, mutta pystyin luottamaan omaan ammattitaitooni – toisin kuin nyt. Ammatti-identiteetikseni onkin rakentunut päivystyksen sairaanhoitaja ja olen kokenut olevani nimenomaan akuuttihoitotyön ammattilainen. Nyt olen tilanteessa, jossa alan hiljalleen muodostaa täysin uudenlaista ammatillista identiteettiä.
Yhtä kaikki, olen nauttinut todella paljon uuden oppimisesta ja, mikä tärkeintä minusta on mukava mennä töihin! Meillä on todella hyvä työporukka ja saan tehdä töitä talvilajien parissa. Myös asiakkaat ovat hieman eri mielellä, kuin esimerkiksi joutuessaan päivystykseen.
Kausi alkoi virallisesti marraskuun loppupuolella ja joulukuun aikana matkailijat ovat lisääntyneet mukavasti, mutta odotan kovasti, millainen meno on esimerkiksi hiihtolomien aikaan. Pääsee paiskimaan töitä ihan tosissaan! Kaiken lisäksi saan tässä kauden aikana myös opintojani eteenpäin, sillä oppisopimuksen ansiosta pääsen suorittamaan tutkinnon osien näyttöjä.
En tiedä mitä tuleva tuo tullessaan tai mitä teen tämän kauden jälkeen, mutta pyrin elättämään itseni erilaisilla matkailualan töillä. Tarvitsen ennen kaikkea alan työkokemusta, jotta pystyisin hahmottamaan paremmin tulevaa urapolkuani. Eihän sitä myöskään tiedä, millaisia mahdollisuuksia eteen tulee. Suunta ainakin tuntuu oikealta!
Vierivä kivi ei sammaloidu 👍Upeaa heittäytymistä elämään, hyvä sinä ❤️
Kiitos <3 Se on juuri näin 🙂
Jotenkin kuulostaa todella tutulta.
Itte alalta paenneena hoitajana voin samaistua, kyynisyys meinasi alkaa ottamaan valtaa ja lisäksi se riittämyyden tunne alkoi painaa liikaa päälle. Toki myös, että oma vapaa-aika kärsi todella paljon, et jaksanut enää mtn vapaalla, en osannut nauttia enää luonnosta (mikä ollut miulle aina tärkeä), työpäivät alkoi olla selviytymistä..
Jäin keväällä -22 hoitoalalta pois, hyppäsin aivan oudolle alalle – iesus, sitä oli sekasin ekat pari viikkoa, kun en tiennyt mistään mitään. Mutta nyt n.6,5kk myöhemmin olen huomannut, että olen alkanut saada elämää takaisin niinkuin ”normi-ihmiset”, vapaalla jaksaa tehdä asioita, eikä ole väsynyt.
Ei paras, mutta ehdottomasti parhaimpia päätöksiä ikinä elämässä oli hypätä hoitoalalta pois. Nyt vaan mietinnössä uudet opinnot jossain muulla alalla.
Tsemppiä siulle työhön/opiskeluihin kuin muuhunkin elämään. 😊
Ihana kuulla toiselta hoitoalalta pois hypänneeltä fiiliksiä ja kokemuksia! Tuohon riittämättömyyden tunteeseen samaistun myöskin; sekös se kuormittaa kaiken muun lisäksi. Hienoa, että päätöksen seurauksena olet saanut elämää takaisin, vaikka eihän muutos aina helppoa ole 🙂
Kiitos tsempeistä ja hurjasti tsemppiä myös sulle!:)