Muutostani Sallaan on kulunut tasan kuukausi ja hiljalleen arjen rutiinit muotoutuvat. Edellisen päivityksen jälkeen olen päässyt aloittamaan uuden työn ja arjen, joka onkin tarjonnut monenlaisia tunteita.
Olen työskennellyt nyt kolme viikkoa minulle täysin uudenlaisessa roolissa esimiehen sijaisena työpaikassa, joka on ihmisineen, tapoineen ja käytäntöineen täysin vieras. Työ itsessään on mielenkiintoista ja tarjoaa paljon uutta oppia. Myös haasteita on mahtunut kuluneisiin viikkoihin, eikä kaikki ole mennyt täysin kivuttomasti. Ihmehän se olisi jos kaikki menisi kuin elokuvissa. Arvokasta kokemusta kaikesta huolimatta.
Yksi merkittävimmistä eroista arjessani on säännöllinen vuorokausirytmi. Etelän monivuorotyö on vaihtunut (pääsääntöisesti) säännölliseen työaikaan maanantaista perjantaihin. Tämä on tuntunut yllättävän mukavalta, vaikka olen joskus ajatellut, ettei päivätyö ole minua varten.
Säännöllinen työaika on mahdollistanut myös uuden harrastuksen: olen päässyt mukaan porukkaan, jonka kanssa käymme pelaamassa maanataisin sulkapalloa Sallan liikuntakeskuksessa. En ole vuosiin harrastanut mitään, mikä olisi sidottu tiettyyn kellonaikaan ja päivään, mutta tämä on ollut mukava lisä itsenäiseen liikkumiseen.
Vapaa-ajalla nautin arjen askareista, hiihtämisestä, ulkoilusta, laskettelusta ja lorvimisesta. Samoja asioita kuin etelässä, mutta kuitenkin jotenkin erilaisia. En osaa vielä sanoittaa sitä, mikä tekee juuri näistä pienistä jutuista erilaisia. Ehkä se vielä selkenee.
Jossain vaiheessa huomasin ajattelevani, että nyt kun olen täällä Lapissa, minun pitäisi nauttia täysillä kaikesta ja aikatauluttaa viikonloppu, että ehdin tehdä ja kokea mahdollisimman paljon. Sitten tajusin, että hei, minähän asun täällä nyt. Minulla on kaikki aika kokea, nähdä ja tehdä. Tämän oivaltaminen tuntui aivan uskomattomalta ja jopa vähän herkisti. Mun elämä on nyt täällä Lapissa.
