Kategoria: Aloittelevan maastopyöräilijän oivalluksia

Julkaistu

Aloittelevan maastopyöräilijän oivalluksia – osa V

Toukokuussa sain ensikosketukseni bike parkiin ja olin myyty. Toivoin saavani bike parkista rohkeutta ja varmuutta maastopyöräilyyn, mutta olenkin saanut paljon enemmän!

Olen viettänyt kesällä reilusti aikaa pyörän päällä, mutta (aerobinen)pyöräilykuntoni on huonompi kuin vuosiin. Tämä ei ole yllätys, sillä olen ajanut koko kesän aikana vain pari pidempää lenkkiä, jolloin sykkeet ovat pysyneet lähelläkään peruskestävyysaluetta.

Niin sanottu tavallinen lenkkiajo on jäänyt lähes kokonaan, sillä innostun aina lenkillä veivaamaan useamman kerran jotain kivaa alamäkeä tai muuta haastavaa/hauskaa pätkää. Tavallisesti näillä pätkillä on sykkeet tapissa ja lopulta lenkki on aivan liian kovatehoinen kehittämään peruskestävyyttäni.
Lisäksi osa lenkeistä on muuttunut tekniikkatreeneiksi. Olen harjoitellut pyörän hallintaa, tasapainoa, bunny hopia yms. Olen jopa tehnyt tuttavuutta pyörähyppyrin kanssa myös bike parkin ulkopuolella.

En ole koskaan hyppinyt pyörällä, enkä oikeastaan tuntenut edes mitään vetoa touhuun. Bike parkiinkin menin ajatuksella, että kierrän kaikki hyppyrit.
Kuinkas ollakaan, nyt sitä yrittää ponnistaa ilmaan pienimmästäkin nyppylästä polulla.
Arastelen vielä tunnetta kun renkaiden alla on ilmaa, vaikka renkaani irtoavat vain juuri ja juuri maasta. Silti se tunne on jotenkin mahtava. Ehkä siksi, että jokaisella hypyllä ylitän itseni.

Oman kehityksen huomaaminen on erittäin koukuttavaa. Siksi onkin mahtavaa kun kehityskohteita on niin monia! Varmuus ja rohkeus lisääntyy, taidot kehittyy ja vauhti kasvaa. Jostain syystä juuri vauhdin kasvaminen on ollut palkitsevaa.
Olen käynyt bike parkissa muutaman kerran veljeni kanssa ja ajan aina veljeni perässä, koska hänen menonsa on huomattavasti vauhdikkaampaa. Tavallisesti jään aina todella kauas veljestäni ja hän joutuu odottelemaan tovin reitin lopussa. Eräällä kerralla oma ajo tuntui erityisen hyvältä ja uskaltauduin lisäämään vähän vauhtia. Mäen alla veljeni sitten tuumasi, että ”sähän tulit kovaa”. Leijuin innoissani loppupäivän.

Bike parkissa vietetty aika on ollut paitsi mielettömän hauskaa, myös silmiä avaavaa. Olen nimittäin löytänyt uusia ulottuvuuksia maastopyöräilyyn: teknisen polkurymistelyn ja leppoisan lenkkifiilistelyn lisäksi voi opetella kikkailemaan pyörällä, hyppimään ja hakemaan vauhtia alamäkiin. On tämä vain mainio laji!









Julkaistu

Aloittelevan maastopyöräilijän oivalluksia – osa IV

Maastopyöräily on jäänyt viime aikoina vähemmälle, sillä olen halunnut talven ajan panostaa muihin lajeihin. Maastopyörä on poltellut kovasti olohuoneen nurkassa. Nyt kun polut ovat lumettomat, on minunkin ollut pakko painua pyöräni kanssa metsään.
Pienen tauon jälkeen on hyvä muistutella itselleen, miten maastossa oikein ajettiinkaan.

Katse menosuuntaan ja riittävän pitkälle.
Olen huomannut, että katseen pitäminen mahdollisimman pitkälle eteenpäin on todella haastavaa. Mikä ihme siinä eturenkaassa vetää puoleensa? Katseen muistaa nostaa hetkeksi eturenkaasta kun huomaa olevansa mutkassa, jota ei huomannut etukäteen. Ja taas katse painuu eturenkaaseen.

Lisäksi olen huomannut, että esimerkiksi kapeilla poluilla ei kannata vilkaistakaan sitä viereistä puuta. Nimittäin yksi vilkaisu riittää siihen, että pääset tekemään kyseisen puun kanssa lähempää tuttavuutta. Eli katse reilusti eteenpäin ja sinne, minne haluat mennä. Helpottuu ajolinjojen valitseminenkin huomattavasti.
Tosin, helpommin sanottu kuin tehty.

Kiinnitä huomiota siihen, miten ja milloin jarrutat.
Minulla on ollut paha tapa laahata jarrua ja olen yrittänyt opetellut tavasta eroon. Erityisesti teknisissä ja jyrkissä alamäissä tekisi mieli laahata jarrulla mäki alas. En suosittele lyömään jarruja lukkoon jyrkässä alamäessä. Pyörää voi olla nimittäin haastava hallita kun perä luisuu ja pyörä päätyy poikittain mäkeen.

Jarruttamisessa kannattaa huomioida myös, milloin jarruttaa. En suosittele jarruttamaan ainakaan kovin voimakkaasti teknisissä kivikoissa tai juurakoissa. Todennäköisesti rengas tökkää jarruttaessa johonkin kiveen ja matka tyssää siihen. Ja keskeltä kivikkoa liikkeelle lähteminen onkin sitten ihan oma lukunsa.

Kerää rohkeutta alamäkiin.
Olen aika varovainen maastopyöräilijä ja alamäet ovat koetelleet eniten henkistä kanttiani. Varsinkin fatbikellä löysin itseni usein tilanteista, etten uskalla ajaa jotain teknistä tai muuten haastavaa alamäkeä. Uuden pyöräni myötä olen systemaattisesti kerännyt rohkeutta ja varmuutta erityisesti alamäkiin.

Alamäkiä ajaessa korostuvat yllä mainitut asiat: katse eteenpäin ja jarruttaminen oikeissa paikoissa ja oikealla tavalla. Näiden lisäksi olennaista ovat ajoasento ja painopiste. Kun painoa siirtää pyörän päällä maaston mukaan, helpottuu alamäkienkin ajaminen huomattavasti.

Pysy rentona.
Ehkä merkittävin oivallus itselle on ollut se, miten paljon rentous pyörän päällä vaikuttaa ajamiseen. Asento ja ajaminen tuntuvat huomattavasti luonnollisemmalta ja varmemmalta kun ei jäkitä kyynärpäät ja polvet lukossa. Kroppa on ikäänkuin jousituksien jatkeena. Enkä tarkoita rentoudella sitä, että pyörän päällä kökötetään lötkönä matkustajana.

Itsellä meno on usein kaikkea muuta, kuin rentoa ja kroppa jäkittää leukoja myöten. Uskon kuitenkin, että hiljalleen rentous ja varmuus lisääntyy kun pyörän päällä viettää aikaa. Totteleekohan pyöräkin paremmin rentoa kuskia?

Julkaistu

Aloittelevan maastopyöräilijän oivalluksia – osa lll

Innostumiseni maastopyöräilyyn on syventynyt siinä määrin, että pyörän päivittäminen tuli ajankohtaiseksi. Pitkällisen pähkäilyn jälkeen päätin etsiä itselleni täysjousitetun trail -pyörän.
Varauduin siihen, että joudun metsästämään sopivaa pyörää jonkin aikaa. Kuitenkin yllättävän pian löysin pyöräni Ski Out & Ski Out Bike :sta ja uskollinen fatbikeni vaihtui Konan täysjousitettuun maastopyörään. Rahan ja ajan rajallisuuden vuoksi luovuin läskistä, vaikka varmasti silläkin olisi ollut hauska silloin tällöin fillaroida.

Muutos leppoisasti etenevästä, jyräävästä ja leveärenkaisesta pyörästä ketterään ja kapea(mpi)renkaiseen pomppukeppiin on ollut melko suuri ja vaatii totuttelua.

Yksi suurimmista eroista fatbiken ja uuden pyöräni välillä on renkaat. Kun renkaat kapenevat ja suurenevat hieman, pyörä rullaa paljon paremmin. Jopa minun verkkaisella vauhdilla pääsen silloin tällöin tuntemaan vauhdin hurman.
Olen myös huomannut, että kun vauhtia on riittävästi, pyörä rullaa nätisti esteiden yli – vaikka alla ei olekaan ilmatyynyalusta. Kun rullaaviin renkaisiin yhdistää täysjousituksen, meno on suorastaan mukavaa.

Olen tottunut siihen, ettei tarvitse miettiä, pitääköhän rengas esimerkiksi mutaisessa ylämäessä. Läskipyörän leveiden 4,8″ renkaiden pito oli nimittäin aivan mieletön. Pystyin myös melko huolettomasti ajelemaan märissä juurakoissa ja pehmeällä hiekalla. Nyt minun on muistettava, että 2.30″ renkaiden pito ei yllä aivan samalle tasolle. Sainkin jo ensimmäisellä lenkillä Konallani huomata, miten nätisti rengas luiskahtaa märässä juurakossa ja uppoaa pehmeään alustaan.

Myös pyörän hallittavuus tuntuu olevan merkittävä ero fatbiken ja täysjouston välillä.
Uusi pyöräni reagoi nopeammin ja paremmin ohjausliikkeisiin. Tämäkin tosin vaatiin totuttelua ja opettelua, sillä liian äkkinäisillä ja rajuilla liikkeillä pääsee turhan lähelle luontoa.
Fatbikellä tiukat mutkat menivät helposti pitkäksi ja ihmettelin aina, miksi mutkat ovat niin tolkuttoman vaikeita minulle. En minä edelleenkään osaa mutkiin ajaa, mutta nyt harjoitteleminen tuntuu huomattavasti helpommalta.

Uusi pyörä tuntuu avaavan paljon uusia mahdollisuuksia ja olen innoissani, että pääsen opettelemaan uusia asioita ja kehittymään maastopyöräilijänä. Tulen varmasti kirjoittamaan useammankin kerran, miten minun ja uuden Konani ystävystyminen etenee. Olen nimittäin varma, että tässä on ainekset kauniille ystävyydelle!

Julkaistu

Aloittelevan maastopyöräilijän oivalluksia – osa ll

Pakkaslumi nitisee renkaiden alla. Hankeen talloutunut polku on kapea ja pohja pehmeä. Eteneminen on verkkaista ja kaatuessa niskaan päässyt lumi tuntuu pistelevän kylmältä. Ihan mahtavaa!

Viime talvena katselin kadehtien maastopyöräilijöitä lumisilla poluilla ja päätin, että seuraavana talvena minäkin pääsisin nauttimaan lumisesta metsästä pyöräillen. Tämä oli yksi syistä, miksi päädyin hankkimaan juuri fatbiken; se kun on parhaimmillaan pehmeällä lumella.

Kun pääsin ensimmäistä kertaa pyöräni kanssa lumiseen metsään tajusin, että tässähän aukeni aivan uusi maailma. Tiesin, että fatbike toimii lumella, mutta yllätyin miten hyvä sillä on ajaa; jos reisissä olisi tarpeeksi vääntöä, pystyisin ajamaan vaikka umpihangessa. Lyhyellä kokemuksella voin todeta, että talvimaastopyöräily on aivan oma lajinsa ja siksi loistava tilaisuus oppia uutta.

Vältä äkkinäisiä liikkeitä.
Minulla on edelleen melkoinen viha-rakkaussuhde pitkospuihin ja hankeen talloutunut kapea luminen polku muistuttaa erehdyttävästi noita hemmetin lankkuja. Olen huomannut, että äkkinäisiä liikkeitä tekemällä päätyy helposti lähikosketuksiin lumihangen kanssa. Alkutalven aikana olen kaatuillut varmasti koko vuoden edestä, mutta se taitaa kuulua lajin luonteeseen. Jos lumi ei pöllyä kovan vahdin takia, sen saa pöllyämään kaatumalla näyttävästi!

Muista, että talvella voi olla liukasta.
Minulle kertyy edelleen paljon askeleita pyörälenkeillä ja iso osa kaatumisista tapahtuu jalkojen ollessa maassa. Liukastun usein jyrkkiä ylämäkiä tunkatessa, liikkeelle lähtiessä tai pysähtyessä. Välillä nauran ja kiroan itsekseni keskellä hankea kun en pääse edes pyörän selkään. Suurin osa kaatumisistani johtuukin liukastumisesta. Ehkä pyöräilykenkien pito ei ole ihan riittävä lumelle.

Tutustu uusiin reitteihin – ja varaa siihen aikaa.
Yllätyin positiivisesti, miten paljon metsässä risteilee lumisia polkuja. Useampi lenkki on venähtänyt sen takia, että olen halunnut tutkia vielä yhden polun ja löytänyt itseni aina vain kauempaa kotoa. On mahtavaa päästä seuraamaan muiden jälkiä ja jättää aivot narikkaan. Siinä tosin voi käydä niin, että pääset kotiin vasta pimeän tultua, nälkäisenä ja kylmissäsi.
Näin talvella olen myös päässyt pyörällä paikkoihin, minne kesällä ei ollut minun taidoillani mitään asiaa; tekniset reitit helpottuvat kun lumi tasoittaa juurakot ja kivikot.

Lumi saa usein sisäisen lapsen esille ja ilo on yllimmillään kun lumen keskelle pääsee pyörällä! Onneksi metsässä ei ole paljon todistajia kun Rosa viisvee pääsee valloilleen. Liikkuminen saa olla hauskaa!

Julkaistu

Aloittelevan maastopyöräilijän oivallukset

Olen liikkunut metsissä niin jalan kuin pyörälläkin, mutta totaalinen hurahtaminen maastopyöräilyyn on avannut aivan uuden maailman.  Olen tehnyt jokaisella lenkillä uusia oivalluksia muun muassa ajotekniikasta ja opittavaa  tosiaan riittää.

Haluan nauttia uuden oppimisesta ja huomata pienenkin kehityksen, joten olen listannut vain muutaman asian joihin keskityn näin alkuun.

Epäröimällä sattuu.
Olen varovainen pyöräilijä niin maantiellä kuin maastossakin, mutta ilmeisesti maastossa ei kannata olla liian varovainen. Usein lenkillä päädyn teknisesti haastaville reiteille ja jyrkissä laskuissa tai haastavissa kivikoissa minulta loppuu kantti kesken. Epäröidessä hidastan reilusti vauhtia ja jään jumiin kivikkoon tai juurakkoon. Uudestaan liikkeelle pääseminen vaatii usein pari ärräpäätä. Ihmettelen, että olen välttynyt pahemmilta kaatumisilta, sillä joskus ajamiseni on todella epävarmaa. Ehkä maastossa ei kannata liikaa miettiä, mitä voisi sattua.

 

Muista polkimet.
Fatbiken renkaat antaa paljon anteeksi jos ajotekniikka on puuttellinen, mutta täytyy muistaa, että pyörässä on myös polkimet.  Varsinkin kapeilla poluilla pääsen jonkinlaiseen flow-tilaan ja etenen aivan hurmiossa. Valitettavan usein flow katkeaa melko nopeasti kun unohdan polkimet ja vauhti pysähtyy kiveen tai kantoon. Miten ihmeessä polkimet saa mahtumaan polulle?

Ylämäet ovat omaa luokkaansa.
Maastossa ylämäet vaativat jalkavoimien lisäksi myös hyvää ajotekniikkaa, joten minulla riittää kehitettävää. Jos jaloistani löytyy tarpeeksi vääntöä päästä mäki ylös, valitsen huonon ajolinjan tai vauhti pysähtyy muuten heikon tekniikan vuoksi. Toisaalta eihän tunkkaamisen opettelustakaan haittaa ole, vaikka välillä tuntuu, että pyörälenkiksi askeleita kertyy turhan paljon.

Uusien asioiden opettelu on erittäin koukuttavaa ja tarjoaa jatkuvasti pieniä elämyksiä. Joskus elämykset saavat kiroilemaan, mutta mitä elämä olisikaan ilman itkupotkuraivareita silloin tällöin!

PS. Yksin metsässä kiukuttelu voi olla hysteerisen hauskaa!