Ihana lokakuu

Minulta poistettiin reilu viikko sitten tulehtunut umpilisäke ja luonnollisesti treenaaminen on hetken tauolla. Näin sairaslomalla onkin aikaa nostalgisoida ja muistella menneitä. Selailin vanhaa blogiani Proud to be a workoutaholic ja huomasin, että vuodesta 2013 vuoteen 2017 olen kirjoittanut joka lokakuu uuden kauden aloittamisesta.

Kirjoituksia lukiessa muistan sen kuplivan innostuksen kun pääsi aloittamaan uuden harjoitusohjelman ja matkan kohti tulevan kesän kisoja. Motivaatio oli huipussaan, eikä pimeys tai huono sää pystynyt latistamaan intoa.

Kausi alkoi perinteisesti peruskestävyyden kehittämisellä eli paljon pitkiä ja rauhallisia lenkkejä. Suurin osa vapaa-ajasta kuluikin pururadalla sauvakävellen, hölkäten, trainerin päällä hikoillen ja uiden. Joka vuosi loka-marraskuun aikana treenitunteja kertyi reippaasti. Jostain syystä olen aina pitänyt peruskestävyystreenien tahkoamisesta, vaikka esimerkiksi 3 tuntia trainerin päällä voi kuulostaa puuduttavalta.

Lokakuussa 2016 kirjoitin, kuinka ristiriitaiselta tuntuu pitää uuden kauden aloittamisesta niin paljon, vaikka kaikki tuntuu hankalalta ja edellisen kauden kunto on vain muisto. Tavallisesti pidin niin sanotun ylimenokauden elo-syyskuussa, jolloin liikuin tarkoituksella vain fiiliksen mukaan. Pyrin hetkeksi unohtamaan triathlonin, jotta intoa riittäisi seuraavaan kauteen. Tämä toimi minulla vuodesta toiseen, vaikka aloittaminen olikin takkuista ja sai nöyräksi.

Lokakuu 2016
– – kävin maanantaina ensimmäistä kertaa elokuun lopun jälkeen uimassa, eikä touhusta meinannut tulla mitään. Hyvä, etten hukkunnut.

En liiku enää yhtä tavoitteellisesti, mutta syksy tuntuu edelleen jollain tavalla uudelta alulta. Suunnittelen seuraavan kesän koitoksia kuten aikaisemminkin ja olen ottanut pitkät sauvakävelylenkit ohjelmaan. Pientä innostuksen kuplimistakin saattaa olla havaittavissa. Onhan tämä aika ihana vuodenaika!

Muistoja syksyltä 2013

Aloittelevan maastopyöräilijän oivalluksia – osa lll

Innostumiseni maastopyöräilyyn on syventynyt siinä määrin, että pyörän päivittäminen tuli ajankohtaiseksi. Pitkällisen pähkäilyn jälkeen päätin etsiä itselleni täysjousitetun trail -pyörän.
Varauduin siihen, että joudun metsästämään sopivaa pyörää jonkin aikaa. Kuitenkin yllättävän pian löysin pyöräni Ski Out & Ski Out Bike :sta ja uskollinen fatbikeni vaihtui Konan täysjousitettuun maastopyörään. Rahan ja ajan rajallisuuden vuoksi luovuin läskistä, vaikka varmasti silläkin olisi ollut hauska silloin tällöin fillaroida.

Muutos leppoisasti etenevästä, jyräävästä ja leveärenkaisesta pyörästä ketterään ja kapea(mpi)renkaiseen pomppukeppiin on ollut melko suuri ja vaatii totuttelua.

Yksi suurimmista eroista fatbiken ja uuden pyöräni välillä on renkaat. Kun renkaat kapenevat ja suurenevat hieman, pyörä rullaa paljon paremmin. Jopa minun verkkaisella vauhdilla pääsen silloin tällöin tuntemaan vauhdin hurman.
Olen myös huomannut, että kun vauhtia on riittävästi, pyörä rullaa nätisti esteiden yli – vaikka alla ei olekaan ilmatyynyalusta. Kun rullaaviin renkaisiin yhdistää täysjousituksen, meno on suorastaan mukavaa.

Olen tottunut siihen, ettei tarvitse miettiä, pitääköhän rengas esimerkiksi mutaisessa ylämäessä. Läskipyörän leveiden 4,8″ renkaiden pito oli nimittäin aivan mieletön. Pystyin myös melko huolettomasti ajelemaan märissä juurakoissa ja pehmeällä hiekalla. Nyt minun on muistettava, että 2.30″ renkaiden pito ei yllä aivan samalle tasolle. Sainkin jo ensimmäisellä lenkillä Konallani huomata, miten nätisti rengas luiskahtaa märässä juurakossa ja uppoaa pehmeään alustaan.

Myös pyörän hallittavuus tuntuu olevan merkittävä ero fatbiken ja täysjouston välillä.
Uusi pyöräni reagoi nopeammin ja paremmin ohjausliikkeisiin. Tämäkin tosin vaatiin totuttelua ja opettelua, sillä liian äkkinäisillä ja rajuilla liikkeillä pääsee turhan lähelle luontoa.
Fatbikellä tiukat mutkat menivät helposti pitkäksi ja ihmettelin aina, miksi mutkat ovat niin tolkuttoman vaikeita minulle. En minä edelleenkään osaa mutkiin ajaa, mutta nyt harjoitteleminen tuntuu huomattavasti helpommalta.

Uusi pyörä tuntuu avaavan paljon uusia mahdollisuuksia ja olen innoissani, että pääsen opettelemaan uusia asioita ja kehittymään maastopyöräilijänä. Tulen varmasti kirjoittamaan useammankin kerran, miten minun ja uuden Konani ystävystyminen etenee. Olen nimittäin varma, että tässä on ainekset kauniille ystävyydelle!