Kalevan Kierroksen suunnistus – mustelmia, pummeja ja kirosanoja

Viikko sitten pääsin haastamaan itseni aivan uudella tavalla kun sain ensikosketukseni suunnistuskisoihin. X-tri Lahden haastejoukkue on selvinnyt upeasti kahdesta ensimmäisestä lajista Kalevan kierroksella, joten päätin saada ainakin tuloksen. Sain kuitenkin huomata, että päätös ei itsessään riitä.

Muutamien kuntorastien suunnistuskokemuksella en tiennyt lainkaan, mitä odottaa. Odottaessani starttia olin kuin kuplassa ja käännettyäni kartan pääni tuntui aivan tyhjältä. Tuijotin karttaa, eikä minulla ollut mitään käsitystä, miten pääsisin ensimmäiselle rastille. Ei auttanut kuin lähteä etenemään; ottaa kompassista suunta ja yrittää lukea maastoa. Kun rasti yllättäen löytyikin melko helposti, sain itseluottamusta ja pääni mukaan.

Suunnistus koostui kolmesta 5km (linnuntietä) radasta ja karttaa vaihdettiin kaksi kertaa. Ensimmäinen ja toinen kierros menivät mielestäni melko hyvin,
vaikka onnistuin muutaman pumminkin tekemään. Keskityin suunnistamaan tarkasti ja etenin rauhassa. Kolmas kierros ei sitten mennytkään niin hyvin ja vannoin useaan otteeseen, etten enää ikinä suunnista jos selviän pois metsästä.

Jo kolmannen kierroksen alussa väsymys alkoi painaa: en jaksanut keskittyä ja tein erittäin typeriä mokia ja reittivalintoja. Tuntui kuin etenisin pummista toiseen ja kilometrejä kertyi. Olen oppinut sietämään fyysistä väsymystä, pahaa oloa ja kipuakin, mutta nyt tästä ei ollut apua. En ollut koskaan joutunut keskittymään ja miettimään näin väsyneenä. Tuntui kuin aivoni olisi ollut aivan hapoilla.

Kolmannen kierroksen lopulla keskittymiseni herpaantui juuri väärällä hetkellä. Löysin 8/10 rastin ja olin erittäin helpottunut: kohta tämä olisi ohi! Tältä rastilta lähdin epähuomiossa suoraan 10/10 rastille ja se yksi pirulainen jäi leimaamatta. Maalissa sain tietää möhläyksestäni ja pettymys oli valtava. En saanut edes tulosta joukkueelleni, vaikka olin yrittänyt suunnistaa niin tarkasti kuin osasin. Yli 5 tuntia, 21km ja tuloksena hylsy. Saatoin vähän kiroilla.

Hetken kokemusta sulateltuani olen jopa ylpeä itsestäni, vaikka lopputulos ei ollutkaan toivottu. Haastoin itseni, poistuin mukavuusalueelta ja sain taas yhden ikimuistoisen kokemuksen (ja muutaman mustelman).

PS. Parin viikon kuluttua otan revanssin Venlojen viestissä!

Heihei triathlon, nähdään taas!

Edellisestä päivityksestä on vierähtänyt jo useampi kuukausi, sillä en yksinkertaisesti ole saanut tuotettua tekstiä. Voisikin olla hyvä tehdä pieni tilannepäivitys, mitä olen kuluneet kuukaudet puuhaillut ja suunnitellut.

Olen jo jonkin aikaa puhunut, että pidän taukoa triathlonista ja välillä on ollut hetkiä kun kaipaan lajin pariin. Nyt laitan pisteen tällä soutamiselle ja huopaamiselle. Olen päättänyt jättää lajin toistaiseksi kokonaan ja myydä triathlonpyöräni. Tämä tekee päätöksestäni konkreettisempaa ja ilmassa on myös pientä haikeutta.

Triathlon on ollut useamman vuoden minulle se ykköslaji ja muu liikkuminen on tapahtunut sen ehdoilla. Nyt haluan liikkua monipuolisesti ja kerätä erilaisia kokemuksia liikunnan parissa. Ensin ajattelin, että voin osallistua lyhyemmille triahtlonmatkoille ja jättää lajiharjoittelun vähemmälle, että ehdin tehdä muutakin. Tämä ei kuitenkaan tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Vasta nyt ymmärrän ja hyväksyn, että triathlon ei ole enää se ykkönen.

Triathlonin jättämän aukon olen täyttänyt muun muassa maastopyöräilyllä, suunnistuksella, ja norkoilemalla kuntosalilla. Tietenkään unohtamatta juoksua ja satunnaisia vierailuja uimahallilla. Liikkumiseni ei ole kovin systemaattista, vaikka suunnittelen edelleen vapaa-aikani urheilun ympärille.

Kesän kisakalenterikaan ei ole aivan tyhjä, vaikka yhtään triathlonstarttia sieltä ei löydy. Tähän mennessä kalenteriin on merkitty yksi multisport- ja kaksi suunnistuskisaa (joista toinen on jo koettu; kts. seuraava päivitys).

Tiedän palaavani vielä jonakin päivänä lajin pariin ja silloin aloitan valmistautumisen täysimatkalle. Vielä ei kuitenkaan ole sen aika. Nyt keskityn haastamaan itseni uusien lajien parissa!