Syksy ja sauvakävely

Syksystä puhuttaessa ensimmäisenä mieleeni piirtyy kuva kynttilöistä, pimenevistä illoista ja viltin alle käpertymisestä villasukat jalassa – sekä sauvakävelystä raikkaassa syyssäässä. Sauvakävely ja esimerkiksi sauvamäkitreenit kuuluvat syksyyn yhtä tiukasti kuin villasukat.

Ennen hurahtamista kestävyysurheiluun ajattelin sauvakävelyn olevan on vain iäkkäämpien ihmisten liikuntamuoto. Eihän se edes ole mitään kunnon treeniä. En mä kehtaa ulkoiluttaa sauvoja. Tosi noloa.

19 vuotiaana keksin vaihtaa jumpat perinteiseen hiihtoon ja törmäsin ensimmäisen kerran peruskestävyysharjoitteluun. Hyvin nopeasti löysin itseni kiertämässä kuntorataa sauvakävellen. Yllätyksekseni tunsin jopa ylpeyttä, sillä treenasin samalla tavalla kuin kovakuntoiset hiihtäjät. 

Jos haluaa kehittyä, perustan on oltava kunnossa. Peruskestävyyden kehittäminen edellyttää liikkumista (mielellään pitkiä aikoja) tietyllä sykealueella ja olen huomannut, että sauvakävely on loistava keino rakentaa tätä perustaa. Juoksemalla syke karkaa helposti liian korkealle ja ilman sauvoja kävellen sykettä on vaikea saada riittävän korkealle.

Pitkien matalatehoisten treenien lisäksi sauvat toimivat loistavasti myös kovissa mäkivedoissa. Äkkiseltään en keksi montaa kovempaa ja tehokkaampaa treeniä kuin sauvarinne. Kävellen, juosten tai loikkien mäki ylös, hölkkäillen alas ja sama uudestaan. Sauvoilla saa myös yläkropan töihin ja tehot irti – avot!

Syksyn sauvakävelylenkit ovat myös loistava siirtymä hiihtokauteen – kunhan saadaan vähän lunta suksien alle.

Syksy 2014. Kivaa ja kevyttä sauvarinteessä -kuten naamasta näkyy.